26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Steven Bowditchin pohjakosketukset eivät ota loppuakseen

Lienee perusteltua kysyä, onko Bowditch PGA Tourin tämän hetken huonoin pelaaja? Tuloksentekotaitonsa täysin kadottaneella aussilla on plakkarissaan myös kaksi voittoa vuosilta 2014 ja 2015.    

Huippugolfissa ylläpidetään monenlaisia tilastoja, jotka kiinnostavat yhtä hyvin pelaajaa itseään kuin suurta yleisöä. Niihin liittyvissä jutuissa nostetaan yleensä esille parhaiten menestyvät, sillä kuka nyt oikeasti vaatimattomista suorituksista innostuisi.

Steven Bowditchin kehnot otteet PGA Tourilla ovat kuitenkin saaneet jotkut arvioimaan, että hän kantaa tällä hetkellä kiertueen huonoimman pelaajan epäkunniakasta titteliä. Australialainen kun tuntuu olevan tätä nykyä – ainakin jossain vaiheessa – kilpailussa kuin kilpailussa koko joukon viimeinen.

Edellisen neljän kuukauden ajalle ylettyvä kuntopuntari on hänen osaltaan erityisen synkkä. Kaikki kahdeksan turnausta ovat tuoneet tyylipuhtaan karsiutumisen. Suurin osa kierrostuloksista on painunut 75:n huonomalle puolelle, eikä joukossa ole yhtään kuutosella alkavaa lukemaa. Edellisestä on vierähtänyt lähes puoli vuotta.

Kauden 2016–2017 kolmen turnauksen kierroskeskiarvo Bowditchillä on 75,5 lyöntiä, kun listaykkösen Hideki Matsuyaman vastaava (kaksi turnausta) luku on 67,5 lyöntiä. Hän häviää siis nykytahdilla kärjelle kahdeksan lyöntiä jokaista pelaamaansa kierrosta kohden.

Kyseisillä tuloksilla ei ole mahdollisuuksia yltää viikonlopun kierroksille huonoissakaan olosuhteissa. Bowditch sijoittui viime kaudella FedExCupin pisteissä sijalle 179, kun kaikkiaan 249 pelaajaa sai vähintään yhden pisteen. Hänen taakseen jääneistään suuremman kilpailumäärän pelasi ainostaan Brendon Todd, jonka osoite on nyt Web.com Tourilla.

Meneillään olevan kauden osalta Bowditchin, 33, nimeä on turha hakea FedExCupin pistetilastosta, sillä hän kuuluu tältä osin edelleen ”nollakerhoon”.

Miten Bowditch sitten voi pelata edelleen PGA Tourilla, vaikka näin ei pitäisi esitysten puolesta olla? Kyse on voittajakategoriasta, jollaisen hän onnistui hankkimaan sekä vuosina 2014 (Valero Texas Open) että 2015 (AT&T Byron Nelson). Toissa kaudella hän sijoittui kerran myös kakkoseksi ja haali lopulta yli kolmen miljoonan dollarin tienestit.

Taidoista Bowditchin menestymisen ei pitäisi olla siis kiinni. Hän tuntuu vain menettäneen totaalisesti itseluottamuksensa, ja huippugolfissa sen takaisin saaminen voi olla joskus poikkeuksellisen vaikeaa. Bowditch on kärsinyt myös vakavasta masennuksesta, joka ei luonnollisesti ole voinut olla haittaamatta hänen urheilullisia suorituksiaan.

Torstaina käynnistyneessä kahden kentän RSM Classicissa Bowditch pelasi tuloksen 77, ja kyseisellä noteerauksella hän on kilpailussa peränpitäjänä. Kierros Seaside-kentällä sisälsi yhden eaglen ja kolmen birdien ohella kuusi bogia ja kolme tuplabogia.

Avauspäivän parhaasta tuloksesta (61) vastasi Seaside-kentällä pelannut Kanadan Mackenzie Hughes. Plantation-kentän kovimmat lukemat (65) löi CameronTringale.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje