16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

San Diegon kisan maratonuusinta jatkuu maanantaina − Tiger Woodsin paluu jätti hyvän kuvan

Woods osoitti Farmers Insurance Openissa, ettei häntä tarvitse vielä työntää eläkkeelle.

Torrey Pinesin kentillä pelattava Farmers Insurance Open ei luvannut ennen turnausta isompaa menestystä Tiger Woodsille. Useimmat olivat sitä mieltä, että ensimmäisen kerran PGA Tourilla vuoteen pelannut megatähti ei yltäisi turnauksessa jatkokierroksille. Toisin kävi, vaikka cut-rajan selvittäminen ei ollut läpihuutojuttu. Woods tarvitsi ja teki toisen kierroksen viimeisellä reiällä birdien päästäkseen rahakierroksille.

Pitkän tauon jälkeen pelaaja kuin pelaaja kärsii usein lähipeliin liittyvistä ongelmista. Woods esitti kuitenkin pitkin viikkoa yllättävän huolellisia chippejä ja pitchejä. Jos jossakin oli vaikeuksia, se koski avauksien tarkkuutta. Torrey Pinesin kapeilla väylillä ei kenelläkään ole helppoa saada draivejaan lyhyeksi leikatulle alueelle, mutta Woods jäi noin 30 prosentin tarkkuudella koko joukon viimeiseksi.

Harvemmin Tigerin pallo ajautui kuitenkaan niin paljon sivuun, että se olisi peittänyt häneltä mahdollisuuden lähestyä laadukkaalle sektorille. Tilastollisesti parasta antia tarjoili strokes gained putting -tilasto, jossa hän sijoittui top 20:een.

Woodsin (-3) kaikki kilpailukierrokset päätyivät 70:n ja 72:n lyönnin välimaastoon. Hän oli sunnuntain kierrostaan 11 reiän jälkeen kaksi alle, ja näytti omaavan hyvät mahdollisuudet jopa kymmenen joukkoon. Nämä haaveet haihtuivat kahden jatkossa tulleen bogin myötä, mutta jaettu 23. sija on lähtökohdiin nähden mainio suoritus. Taakse jäivät muun muassa tulikuuma Jon Rahm, Charley Hoffman, Francesco Molinari ja Phil Mickelson. Eroa kahdeksannen sijan jakaneisiin pelaajiin kertyi vain kolme lyöntiä.

Tiger venyi pääkiertueen kilpailun jatkokierroksille ensimmäisen kerran 888 päivään. Kyseessä oli vasta kolmas kerta sitten voittoisan Bridgestone Invitationalin vuonna 2013, kun hän pelasi kaikki neljä kierrosta vähintään parissa.

”Olen todella tyytyväinen, taistelin kovaa näiden tulosten eteen”, Woods sanoi kovassa tuulessa pelatun sunnuntain kierroksen jälkeen.

Kanssapelaajat ylistivät loppusyksystä Woodsin pallonlyömistä milloin missäkin yhteydessä. Nämä viestit eivät olleet tuulesta temmattuja. On täysin toisenlainen tilanne lyödä palloa hyvin harjoitusalueella – tai -kierroksella verrattuna huipputurnaukseen. Woods osoitti kuitenkin viikonvaihteessa epäilijöilleen, että häntä ei tarvitse laittaa vielä 42-vuotiaana eläkkeelle.

Alex Norén yrittää kammeta Jason Dayn nurin maanantaina jatkuvassa uusinnassa. Kuva: Getty Images

Parasta tietysti on, että Tiger pystyy pelaamaan ja harjoittelemaan ilman vaivoja, jotka koetelleet häntä kohtuuttoman pitkään. Toivottavasti terveyttä riittää jatkossakin, sillä Woodsin paluu on selvä piristysruiske eliittigolfin arkeen. Hänen pelinsä jatkuvat helmikuun puolivälissä Los Angelesin seudulla pelattavassa Genesis Openissa. Sitä ennen pelataan kaksi kilpailua, mutta Woodsin on järkevää ajaa itsensä hiljalleen sisään kuluttavaan turnausruljanssiin.

Säätiönsä kautta Genesis Openia isännöivää Tigeria ei ole nähty hetkeen Riviera Country Clubin kentän väylillä. Näin tapahtui viimeksi vuonna 2006. Liput turnaukseen ovatkin käyneet kaupaksi kuin kuumille kiville.

Woodsin paluu oli luonnollisesti Torrey Pinesin kisan ykkösteema. Se ei kuitenkaan heikentänyt kilpailun voitosta käytävän taistelun kiinnostavuutta. Päinvastoin. Kolme pelaajaa, Ruotsin Alex Norén, Australian Jason Day ja USA:n Ryan Palmer päätyivät Farmers Insurance Openissa tasatulokseen 278 (-10).

South Coursella ehdittiin pelata sunnuntaina Norénin ja Dayn kesken viisi uusintareikää, kunnes päivänvalo pakotti jättämään playoffin kesken. Palmer putosi kelkasta jo ensimmäisen reiän jälkeen, mutta kaksi ensin mainittua palaavat takaisin kentälle maanantaina kello 8 eli iltakuuudelta Suomen aikaa. Uusinnassa pelataan seuraavaksi 16. reikä, joka on 204 metrin pituinen par-kolmonen.

Norén, 35, tavoittelee kisassa ensimmäistä voittoaan PGA Tourilla, viisi vuotta nuoremmalla Dayllä niitä on koossa kymmenen.

Kilpailun top 10:een ylsi useampikin enemmän viime aikoina esitystensä kanssa vaikeuksissa ollut pelaaja, kuten Palmer, J.B. Holmes sekä jo hieman aiemmin piristyksen merkkejä osoittaneet Keegan Bradley ja Charles Howell III.

Jon Rahmille (-2/T29) olisi avautunut voitolla paikka maailmanlistan kärkeen. Hän oli kärjen tuntumassa kahtena ensimmäisenä päivänä, mutta hyvävireisen espanjalaisen peli hajosi odottamattomasti viikonlopun kierroksilla.

Jutussa muutettu uusinnan jatkumisaika maaanantaina, joka on kello 8 paikallista eli kello 18 Suomen aikaa. 

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje