16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

”Polven korkeudelta!” – Havaijin turnauksessa ihmetellään ja opetellaan uusia sääntöjä

Vuoden ensimmäisen PGA Tourin turnauksen kilpailijat toimivat tällä viikolla voimaan astuneiden sääntömuutosten koekaniineina. Itse kisassa Rory McIlroy kiipesi jo kakkoseksi.

Golfin säännöissä ei ole miesmuistiin tapahtunut niin suuria muutoksia kuin tänä vuonna, mikä on myös aiheuttanut pientä opettelua sekä Havaijilla pelattavan voittajien turnauksen kilpailijoiden että katselijoiden keskuudessa.

Pelaajat ovat nyt muun muassa saaneet taputella vapaasti viheriöllä olevia piikin jälkiä matalaksi, putata lippu reiässä ja ottaa harjoitussvingejä ”rangaistusalueella”.

Ymmärrettävästi kestää vielä tovin, ennen kuin kaikki uudet rutiinit tulevat selkärangasta. Kilpailussa 17. kahden kierroksen jälkeen oleva Andrew Landry (-2) oli jo pudottaa pallonsa perinteiseen tapaan, kunnes eräs katselija huudahti hänelle: ”Polven korkeudelta!”.

Kapalua Golf Clubin kentän useita väyliä vartioi punaisten tolppien rivistö, minkä vuoksi palloa on tämän tästä pelattu esteen puolelta. Kisan voittoa puolustava Dustin Johnson (-5/12:s) oli yksi niistä kilpailijoista, jotka niittivät tolppien sisällä kunnolla heinää ennen lyöntiä uuden säännön mahdollistavalla tavalla.

Puttaaminen lippu paikoillaan on toistaiseksi ollut lähinnä Bryson DeChambeaun (-9) spesialiteetti. Kolmen lyönnin päässä kärkeen nousseesta Gary Woodlandista (-12) oleva pelaaja on upottanut muutamia alamäkiputteja lipputanko reiässä, ja nauttii selvästi uuden säännön tarjoamasta edusta.

Ennakkoon on mietitty, miten juoheasti lipputankosääntö lähtee toimimaan, mutta ainakin Havaijilla koettujen tilanteiden perusteella asia on hallinnassa. Lyhyissä gripinmittaisissa puteissa jotkut ovat jättäneet tangon aloilleen, ja tämä ainakin vaikuttaisi nopeuttavan peliä.

DeChambeau kertoi perjantaina, että hän aikoo olla säännön kanssa joustava tarkoittaen, ettei kohteliaimmin aio aina vaatia lippua takaisin paikoilleen, vaikka muutoin kenties haluaisikin pitää sen putatessaan reiässä.

Toisen kierroksen alku oli Rory McIlroyn (-9) osalta tahmea. Hän teki nelosella päivän ensimmäisen, ja lopulta viimeiseksi jääneen boginsa. McIlroy kuittasi virheen heti seuraavalla reiällä taituroiden kierroksen edetessä tasaisesti vielä viisi birdieä lisää.

Pohjoisirlantilainen nosti osakkeitaan voittotaistelussa jakaen nyt kakkostilaa DeChambeaun ja ensimmäisen kierroksen jälkeen paalulla olleen Kevin Twayn kanssa.

Eurooppalaisista top 10:een mahtuu myös Englannin Ian Poulter (-6), joka on yhdeksäntenä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje