Jason Day, Rory McIlroy ja Jordan Spieth ovat kuuden lyönnin sisällä kärjestä Jack Nicklausin isännöimässä turnauksessa.
Matt Kuchar ja Brendan Steele (-12) nousivat johtoon Dublinissa, Ohiossa meneillään olevan Memorial Tournamentin toisella kierroksella. Kuchar on viikonvaihteessa iso suosikki turnauksen voittajaksi, sillä hänen historiansa Muirfield Villagessa on mainio.
Vuonna 2013 Memorialin voittanut Kuchar on sijoittunut Jack Nicklausin nimikkokilpailussa seitsemän kertaa 15:n joukkoon. Voitto varmasti maistuisi, sillä Sea Islandilla, Georgiassa asuvan pelaajan edellinen ykköstila on peräisin vuoden 2014 RBC Heritage -turnauksesta.
Kucharilla ja Steelellä riittää jatkokierroksilla hiostajia, sillä muun muassa Dustin Johnson (-9), Jason Day (-7), Phil Mickelson (-7), Rory McIlroy (-7) ja Jordan Spieth (-6) ovat kaikki iskuetäisyyden päässä.
Tuloksen 71 kirjannut Day oli lyöntipeliinsä kaikkea muuta kuin tyytyväinen.
”Ilman kunnollista lähipeliä olisin luultavasti lyönyt pitkälti 70:n päälle menevän tuloksen. Riippumatta mikä maila oli kädessä, en päässyt lyöntien suhteen mukavuustasolle”, maailmanykkönen sanoi.
McIlroy ei sen sijaan löytänyt esityksestään heikkouksia.
”Onnistunut kierros, pelasin hyvin. Uskon, että pystyn samankaltaiseen esitykseen myös kahtena seuraavana päivänä. Silloin en luultavasti ole kovin kaukana ykköspaikasta”, tuloksen 66 iskenyt pohjoisirlantilainen totesi.
Huolimatta pari viikkoa sitten voittamastaan Irish Openista, McIlroy päätti vaihtaa puttigrippinsä vastaotteesta normaaliin ennen tämän viikon turnausta. Vaihto näyttäisi olevan hyvä ratkaisu, sillä avauspäivän 29 putin jälkeen hän tarvitsi perjantaina vain 26 puttia.
”Löin kierroksen alussa palloa vähän huonoon paikkaan, enkä päässyt kunnolla yrittämään birdieä edes kauempaa. Puttipeli tuntuu kuitenkin nyt hyvältä, tarvitsen vain vähän enemmän mahdollisuuksia upotuksiin.”
Päivän kovimmasta tuloksesta (65) vastasi pitkälyöntinen Gary Woodland, joka on lyönnin päässä kärkikaksikosta.