26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

"Kentän viritys PGA Tourilla on pikkutarkempaa kuin ET:llä", sanoo Arizonan kisassa työskennellyt suomalainen kenttämestari

Perässä kävelevä esimiesosasto huolehtii, että työn jälki on virheetöntä.

Janne Lehto pakkasi tammikuun lopulla keskellä kovinta pakkasjaksoa kamppeensa ja suuntasi Arizonaan. Vaikka ydintalvi on kenttämestareille tyypillistä vuosiloman aikaa, ei hänen visiittiinsä Yhdysvaltain länsipuolelle ollut tavanomainen vapaa-ajan reissu.

Espoolainen työskenteli pari viikkoa sitten pelatussa PGA Tourin kilpailussa kentänhoitotehtävissä. Kyseessä oli kilpagolfin suurimpana yleisötapahtumana tunnettu Waste Management Phoenix Open, joka kokoaa TPC Scottsdale -kentän lehtereille harjoituspäivät ja oheistapahtumat huomioidenlähes 900 000 katsojaa.

Hirsala Golfin kenttämestarilla alkaa olla noin kymmenen kilpailun kokemuksella mukavasti perspektiiviä huipputason golfturnauksen kentänhoitorutiineihin. Hänen mielestään suurimmat erot Euroopan kiertueen ja PGA Tourin kisoissa liittyvät viheriöihin.

”Töiden osalta rutiinit ovat pitkälti samanlaisia, viheriöt muodostavat selvimmän poikkeuksen. Griinit tuplaleikattiin kisaviikolla aamuin illoin ja jyrättiin kertaalleen leikkuiden jälkeen. Tämä on kiertueella yleinen käytäntö. ET:llä griinit leikataan yleensä yhdellä leikkuurupeamalla vain kerran.”

Tuplaleikkauksella tavoitellaan suurempia viheriönopeuksia. TPC Scottsdalen viheriöiden Stimpmeter-lukema nousi kisaviikolla normaalista 10 jalasta noin 12:een jalkaan. Lehto kertoo törmänneensä kansainvälisissä tehtävissään vastaaviin nopeuksiin aiemmin vain viimevuotisessa Valderraman ET-kilpailussa.

TPC Scottsdalen kenttäporukasta suurin osa on meksikolaisia, millä luultavasti tähdätään pienempiin palkkakuluihin.

Hän muistuttaa, että myös Ryder Cupissa viheriöiden nopeus pidettiin kotijoukkueen kapteenin Thomas Bjornin toivomuksesta ET-tasolla eli 10,5 jalassa. Ratkaisu ei ollut USA:n joukkueelle mieleinen.

”Jenkeissä käytetään myös isompia ravinnemääriä, millä tavoitellaan kauniimman värisiä pintoja. Esteettisyys on heille tärkeää. Toisaalta Scottsdalen käyttämä poa trivialis eli karheanurmikka on ruoholajikkeena haalean vihreä, hieman keltaisen sävyinen. Sen saaminen vihreämmäksi vaatii toimenpiteitä.”

Tunnelma kentän 16. reiän katsomossa on kuin jalkapallo-ottelussa.

PGA Tourilla on enemmän väkeä kenttätöissä, ja tehtävien valvonta tarkempaa kuin Euroopan kiertueella. Tämän ohella Yhdysvalloissa kiinnitetään yksityiskohtiin syvällisemmin huomiota.

”Mittasuhteiltaan ja vaativuudeltaan Arizonan kisa oli aika lähellä Pariisin Ryder Cupia.”

Phoenix Openin kaltaisessa isossa yleisötapahtumassa on otettava monenlaisia asioita huomioon. Olennainen liittyy siihen, miten kentänhoitotehtävät saadaan hoidettua joustavasti ja turvallisesti. Iso vastuu on valvojilla, jotka huolehtivat, ettei katsojia pääse livahtamaan köysien sisäpuolelle tai koneilla liikkuvien kentänhoitajien letkan väliin.

Suuren yleisömäärän vuoksi kentänhoitajat kulkivat leikkureilla pitkin valtateitä poliisisaattueessa eri puolille kenttää.

Lehdon kaltaisia vapaaehtoisia kentänhoitajia Scottsdalen turnaukseen oli saapunut noin 30. Monet olivat tulleet eri puolilta Pohjois-Amerikkaa, eurooppalaisia alan ammattilaisia oli hänen ohellaan Islannista, Englannista ja Skotlannista.

Täytyi vain pitää huoli, että leikkuulinjat pysyvät tasaisina.

”Kaikkiaan töissä oli 80 kentänhoitajaa, joista 40 talon omaa väkeä ja loput kymmenen kentänhoidon harjoittelijoita. TPC Scottsdalen kenttäporukasta suurin osa on meksikolaisia, millä luultavasti tähdätään pienempiin palkkakuluihin.”

Työpäivät sunnuntaista sunnuntaihin kestäneellä kisaviikolla alkoivat kello 4.30. Aamulla oli apulaiskenttämestarin käskynjako, ja ensimmäinen vuoro kesti kymmeneen saakka. Tämän jälkeen oli neljän tunnin tauko, kunnes iltavuoro käynnistyi kello 14.

”Kentänhoitajilla oli käytössä iso teltta, jossa sai lepäillä ja ruokailla. Jonkin verran tuli tietysti kilpailuakin seurattua. Olivathan ne pitkiä ja rankkoja päiviä”

Turnausviikon aikana kisa-areenan hoitoon osallistui 90 kentänhoitajaa.

Lehdon työtehtäviin kuului takaysin lyöntipaikkojen leikkaus. Näistä 16. (par 3) on Phoenix Openin signatur hole, jonka ympärillä olevaan amfiteatterimaiseen katsomoon ahtautuu kisapäivinä kymmeniätuhansia katsojia. Tunnelma on kuin karnevaaleissa.

”Olihan siellä 16:lla aikamoinen meteli. Ei tullut ensimmäisenä sellainen vaikutelma, että olisi ollut golfkilpailussa.”

Itse työt tehtiin tiukan valvonnan alla, sillä kentänhoitajien perässä kulki jatkuvasti esimiesosasto.

”Täytyi vain pitää huoli, että leikkuulinjat pysyvät tasaisina. Koko viikon aikana ei sattunut kentänhoidossa mainittavia takaiskuja. Yksi kastelujärjestelmän vuoto oli, mutta se saatiin nopeasti kuntoon. Mekaanikkotiimi hoiti myös tehokkaasti koneisiin tulleet pienet huoltotarpeet.”

Kilpailun pääsponsori Waste Management on jätehuoltoalan yritys, joka huolehtii roskien ja jätteiden kierrättämisestä asiaankuuluvine keruupisteineen tapahtuman aikana. Tähän teemaan osuu hyvin TPC Scottsdalen loppuvuodesta saama GEO-sertifikaatti, mikä kertoo kentän sitoutumisesta ympäristöystävälliseen ajatteluun ja ratkaisuihin.

Kokemuksillaan huipputurnausten vapaaehtoisena kentänhoitajana Lehto paitsi kartuttaa avartaa näkemyksiään golfurheilusta myös kartuttaa ammattiinsa liittyvää tietopankkia.

”Aina näistä jotain tarttuu jalostettavaksi omiin ajatuksiin, ja sopivimpia ideoita voi kokeilla omalla kentällä. Hyödyllisiä ja mielenkiintoisia reissuja ovat olleet kaikki. Tarkoitus olisi jatkossakin sopivan hetken tullen osallistua vastaaviin tehtäviin.”

Robotiikkaa ja maanalaisia keksintöjä

Lehto vieraili matkansa aikana myös kaksilla kentänhoitoalan messuilla; ensin menomatkalla Englannin Harrogatessa ja Phoenix Openin jälkeen Kalifornian puolella San Diegossa. Jälkimmäisessä suurinta huomiota herätti robotiikka, joka on tekemässä tuloaan myös kentänhoitoon.

”Ainakin John Deere ja Cub Cadet ovat alkaneet valmistaa robottileikkureita. Varmasti kuluu jonkin verran aikaa ennen kuin ne alkavat yleistyä, laitteiden hintakin on vielä erittäin korkea.”

Kentänhoitajien ei kannata pelätä työpaikkojensa puolesta, sillä aivan yksikseen robottileikkureita ei väylille ja viheriölle ole tarkoitus päästää.

”Kyllä siinä lähistöllä täytyy jonkun valvoa, kun laite lasketaan leikkuupinnoille”, sanoo Lehto, ja mainitsee, että Norjassa eräällä kentällä on jo käytössä robottileikkureita.

Robotteja valvottaessa voi kuitenkin samalla esimerkiksi vaihtaa lipunpaikat, haravoida hiekkaesteet tai vaikka leikata karheikkoa. Tällä tavoin on saavutettavissa myös säästöjä ja kentänhoidon laadun parantamisen ohella.

Messuvieraiden kiinnostus kohdistui myös ruotsalaiseen innovaatioon Capillary Concreteen eli kapillaariseen betoniin. Ratkaisu toteutetaan levittämällä hiekkaesteen pohjalle muutaman sentin kerros lekasorasta ja polymeereistä veden avulla tuotettua massaa, jonka pinta tasoitetaan telalla.

”Tavoitteena on eristää pohjamaa bunkkerista, jolloin hiekka pysyy parempana. Meillä Hirsalassa menetelmä on käytössä jo kymmenessä hiekkaesteessä.”

Uusimpien keksintöjensä joukossa yritys esitteli lyöntipaikkojen alle laitettavan kastelualtaan, minkä vuoksi alueen kastelutarve pienenee 85 prosenttia, mikä toisin sanoen merkitsee huomattavaa säästöä kastelukustannuksissa.

”Pilottikokeiluna näitä tullaan tänä vuonna asentamaan joillekin eurooppalaisille kentille. Ehdottomasti kiinnostava idea, jos käytäntö osoittautuu toimivaksi. Itseäni hieman askarruttaa, miten sen kanssa sujuu näillä leveysasteilla. Veden tyhjennys altaasta lienee toteutettavissa kastelujärjestelmän tavoin, mutta siihen täytyy perehtyä syvällisemmin.”

San Diegossa ollessaan Lehto poikkesi niin ikään messuilla olleen Pickala Golfin kenttämestarin Markus Suojoen kanssa katsastamassa PGA Tourilta tutut Torrey Pinesin kentät.

”Torrey on täynnä vuoden jokaisena päivänä, vaikka vieraiden green fee -maksu on 250 dollaria. Kahdella kentällä pelataan vuosittain yhteensä noin 160 000 kierrosta. Näistä vaikeampi South-kenttä vetää hieman enemmän väkeä. TPC Scottsdalessa ei päästä tuollaisiin määriin, mutta sitä todennäköisesti jonkin verran pantataan omistajan taholta. Torrey Pineshän on kunnallinen golfkeskus”, Lehto kertoo.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje