26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Justin Thomas vuorostaan FedEx Cupissa ja Tour Championshipissä kuskin paikalle

Jordan Spieth ja Dustin Johnson saavat pukea lauantaina työhaalarit ylle.

East Lake Golf Clubin finaaliturnaus on puolivälissä, mutta koko FedEx Cupin loppuratkaisu käymässä kenties odotettua kiharaisemmaksi.

Tour Championshipin kärkikolmikon muodostavat nyt Justin Thomas, Paul Casey ja Webb Simpson. Mikäli kilpailu mentäisiin loppuun saakka näissä asetelmissa, olisi pudotuspelien top 3 tässä.

Paljon on vielä matkaa, ja erot pieniä. Tosiasia kuitenkin on, että kuka tahansa FedEx Cupin viidestä parhaasta pisteniekasta – Jordan Spieth, Justin Thomas, Dustin Johnson, Marc Leishman ja Jon Rahm – sattuukin voittamaan Atlantassa, kuittaa samalla koko kymmenen miljoonan dollarin bonuspotin.

Edellä mainitusta joukosta Rahm jakaa neljättä sijaa lyönnin päässä top 3:sta. Johnson ja Spieth ovat neljä lyöntiä ja Leishman yhdeksän lyöntiä kärjestä.

Lauantai on avaamassa isoja mahdollisuuksia laatusommitelmiin päätöskierrosta ajatellen. Juuri nyt Thomas ja Rahm ovat askeleen pari pahimpia kilpakumppaneita edellä. Leishman lienee ulkona kuvioista, mutta Spiethin ja Johnsonin on esitettävä kolmannella kierroksella parastaan, jotta välimatka hienossa iskussa oleviin Thomasiin ja Rahmiin ei kasva liian suureksi.

Vallitseva tilanne on avaamassa Justin Roselle ja Brooks Koepkalle houkuttelevia mahdollisuuksia. He ovat vain 1–2 lyöntiä kärjen takana, ja siten myös heillä on yhä realistisemmat näkymät kokonaiskilvan voittoon.

Thomas, Casey ja Simpson ovat 36 reiän jälkeen tilanteessa seitsemän alle pelattuaan pelkkiä 66 tai 67 lyönnin kierrostuloksia. Perjantain kovimmasta tuloksesta (65) vastasi kuitenkin Patrick Reed. Hän nousi Rosen, Gary Woodlandin ja Rahmin seuraksi jaetulle neljännelle tilalle. Reedin mahdollisuudet FedEx Cupin voittoon ovat kuitenkin edelleen ison sattuman varassa.

Kisan neljästä eurooppalaisesta kolme on täysin voittokahinoissa mukana. Torstaina vaisusti pelannut Sergio Garcia ryhdistäytyi toisella kierroksella (66), mutta hänen osaltaan viikonlopun kierrokset käyvät lähinnä valmistautumisesta seuraavaksi vuorossa olevaan British Mastersiin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje