16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

John Daly 18 lyönnin reikätuloksestaan Bay Hillissä: ”Pelasin hyvin siihen saakka…”

”Wild Thing” on ensimmäisen kerran mukana Arnold Palmer Invitationalissa kymmeneen vuoteen. Rickie Fowler kunnioittaa Palmerin muistoa kisassa muun muassa poikkeuksellisilla kengillään.

John Daly on eittämättä yksi tämänvuotisen Arnold Palmerin nimikkoturnauksen mielenkiintoisimpia pelaajia. Ei sillä, että häntä kuuluisi odottaa kilpailun kärkikahinoihin tai edes jatkokierroksille. Dalyn julkisuusarvo on taitojen ruostumisesta huolimatta säilynyt korkealla tasolla, ja se tulee taatusti näkymään ja kuulumaan Bay Hillin lehtereillä.

Palmerin turnaus on aina ollut yksi sponsorin kutsulla mukaan päässeen Dalyn suosikkitapahtumista.

”En voi uskoa, että edellisestä kerrasta on kulunut niin kauan. Olen kaivannut tätä paikkaa. Kunpa olisin voinut pelata täällä useammin”, hän sanoi.

Dalyn tilastohistoria Bay Hillissä ei ole erityisen mairitteleva. 14 osallistumisesta vain yksi on tuonut top 10 -sijoituksen, ja parhaiten hänen ”seikkailunsa” muistetaan vuoden 1998 turnauksesta. Tuolloin hän sähläsi päätöskierroksen kuudennella reiällä tuloksen 18.

En enää ajattele sitä. Kyseessä oli vain yksi kierros, yksi huono päivä ja yksi onneton reikä. Pelasin todella hyvin siihen saakka. Tällä kentällä asioita voi tapahtua nopeasti. – John Daly

Kyseessä ei ollut suinkaan ainoa kerta, kun kaksinkertainen major-voittaja on menettänyt tyystin hermokontrollinsa kesken kierroksen. Hänen on toisinaan nähty puttaavan palloa reiän lähituntumassa monta kertaa tahallaan ohi huonosta suorituksesta provosoituneena.

Viime keväänä 50 vuotta täyttänyt Daly on keskittynyt vajaan vuoden ajan PGA Tour Championsin turnauksiin. Hän on koonnut seniorikiertueella 11 kuukauden aikana kuusi top 20 -sijoitusta. Karsiutumisia ja keskeytyksiä on molempia kaksi.

”Big John” tienasi viime vuonna 15 kilpailussa 193 661 dollaria, joka on muutaman ankean kauden jälkeen kohtalainen potti. Satunnaiset starttirahat tuovat kuitenkin yhä edelleen täydennystä kilpakenttien väriläiskän kirstun pohjalle.

Rickie Fowlerin kengät herättävät tällä viikolla tavallista enemmän huomiota. Kuva: Cobra Puma Golf

Monet pelaajat ovat kritisoineet joidenkin huippujen poisjäämistä Palmerin turnauksesta. Heidän mielestään koko PGA Tourin kärkikaartin olisi pitänyt saapua kunnioittamaan Bay Hill Club and Lodgeen viime syksynä kuolleen legendan muistoa.

Skippaamisten taustalla on pitkälti ensi keskiviikkona käynnistyvä Dell Match Play ja siitä kahden viikon kuluttua pelattava Masters Tournament. Jotkut eturivin tähdet eivät halua ruuhkauttaa liiaksi kilpailukalenteriaan kahden ison turnauksen alla.

Rickie Fowler sen sijaan pelaa tällä viikolla Bay Hillissä, ja tekee sen kenkiensä osalta varsin värikkäästi. Dominic Chambronen suunnittelmissa Puman jalkineissa on runsaasti Palmerin kuvia vuosien varrelta, ja oikean kengän ilttiin on kirjailtu Fowlerin henkilökohtainen muistolausahdus ”The Kingille”.

Minulla oli etuoikeus tuntea Arnie, ja saatoin kutsua häntä ystäväkseni. Halusin tehdä jotain osoittaakseni kunnioitusta hänen aikaansaannoksistaan kentällä ja sen ulkopuolella. – Rickie Fowler

Kenkiä on tehty vain kaksi paria, joista toinen myydään turnauksen jälkeen pidettävässä huutokaupassa. Tästä saadut tuotot ohjataan Arnie’s Army -hyväntekeväisyysjärjestön käyttöön.

John Daly pelaa Arnold Palmer Invitationalin kaksi ensimmäistä kierrosta Seung-yul Nohin ja Ian Poulterin kanssa. Heidän avauskierroksensa lähtöaika on torstaina kello 13.35 Suomen aikaa. Rickie Fowler, Graeme McDowell sekä viime viikon voittaja Adam Hadwin aloittavat oman urakkansa kello 18.56.

C More Golf sekä MTV Sport 1 ja 2 lähettävät Arnold Palmer Invitational -turnauksesta suoria lähetyksiä torstaista sunnuntaihin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje