Jason Day palasi voittojen tielle Bay Hillissä - Golfpiste.com

16.–23.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][16]
KilpailuaSuomalaista

16.–23.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][16]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Jason Day palasi voittojen tielle Bay Hillissä

Day ei pystynyt pelaamaan parasta peliään sunnuntaina, mutta venyi lopulta voittoon kahden viimeisen väylän aikana.

Jason Day voitti Arnold Palmer Invitationalin myöhään sunnuntai-iltana Suomena aikaa. Hetkittäin näytti kuitenkin siltä, että kisaa alusta asti johtanut Day menettää otteensa voittoon ja potin korjaa Kevin Chappell.

Day menetti kahden lyönnin johtoasemansa nopeasti. Hän haparoi alkukierroksella ja kahdeksan ensimmäisen väylän aikana kolme birdietä tehnyt Kevin Chappell nousi kahden lyönnin johtoon.

Day väänsi kuitenkin itsensä toiseksi viimeisessä ryhmässä pelanneen Chappellin rinnalle tekemällä birkun ysille, jossa Chappell puolestaan kirjasi bogin.

Jaetulle piikkipaikalle nousi 12:nnen reiän birkullaan myös Henrik Stenson. Ruotsalainen kuitenkin menetti pelin tekemällä bogit rei’illä 14 ja 16.

Vielä kaksi reikää ennen loppua Chappell johti kisaa lyönnillä 16:nnen reiän birkkunsa ansiosta.

Paineista huolimatta ensimmäistä voittoaan metsästävä Chappell esiintyi kentällä jopa korostuneen hyväntuulisena ja rentona. Hän sanoikin pyrkineensä tietoisesti ottamaan rennomman asenteen kentällä sekä nauttiakseen pelistä enemmän että kestääkseen paineet paremmin.

Kaikki tuntuivat kysyvän, mikä on pielessä? Mistä on kysymys? Miksi et pelaa hyvin? Hoin silloin itselleni ja muille ihmisille, medialle ja faneille, että ole kärsivällinen.

Vielä ei kuitenkaan ollut hänen aikansa, päätti Day. Australialainen löi 17:nnellä, noin 200 metriä pitkällä par 3:lla, pallonsa reilun metrin päähän reiästä ja kuittasi itsensä tasoihin.

Voiton tarjosi Daylle päätösreiällä Chappell, joka joutui pelaamaan välilyönnin avauksen karattua liiaksi raffiin. Seuraukseni oli bogi ja uran neljäs kakkossija PGA Tourilla.

Jason Daylle voitto oli kuudes viimeisen 13 kuukauden aikana. Hän nousi sen myötä maailmanlistalla toiseksi ohi Bay Hillissä sijalle 27 kirineen Rory McIlroyn. PGA Tourilla voitto oli kahdeksas.

Henrik Stenson ja Troy Merritt jakoivat kolmannen sijan, Zach Johnson oli viides.

”Rautapelini oli todella huonoa läpi viikonlopun, mutta lähipelinä paikkasi sen”, Day tiivisti otteensa pelillisesti.

Voitto oli Daylle tärkeä siksikin, että peli ei ole kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla viime kuukausina.

”Kaikki tuntuivat kysyvän, mikä on pielessä? Mistä on kysymys? Miksi et pelaa hyvin? Hoin silloin itselleni ja muille ihmisille, medialle ja faneille, että ole kärsivällinen. Prosessi on kesken ja vaatii raakaa työtä. Asiat ottavat aikansa”, Day muotoili.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje