16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Huippusijainen! − Henrik Stensonin ex-caddie siivitti Justin Rosen hienoon tasalukuun San Diegossa

Saudi-Arabian ET-kisassa tällä viikolla pelaava Rose muistutti olevansa ammattilaisgolfari, ei poliitikko.

Alusta alkaen johdossa pysytellyt Justin Rose (-21) piti pintansa Torrey Pines Golf Clubilla käydyssä PGA Tourin kilpailussa. Vaikka kolme bogia viiden ensimmäisen reiän jaksoon tehneen englantilaisen liikkeellelähtö oli päätöspäivänä hankala, otti hän kierroksen kahdella jälkimmäisellä kolmanneksella ohjat tukevasti haltuunsa.

Sunnuntain kärkiryhmässä peliseurana ollut Adam Scott päätti kierroksensa näyttävästi neljään birdieen, mutta hävisi Roselle lopulta kahdella lyönnillä.

Voitto oli 38-vuotiaalle Roselle uran kymmenes PGA Tourilla ja kaikkiaan 21:s pääkiertueilla.

Maailmanlistan ykkönen pelasi Farmers Insurance Openissa ilman sydänleikkauksessa ollutta vakituista caddietaan Mark Fulcheria, jota tuurasi Henrik Stensonin pitkäaikaisena bäginkantajana tutuksi tullut Gareth Lord.

Itsekin hiljattain olkapääoperaatiossa käyneen Lordin piti olla sivussa maaliskuun loppuun saakka, mutta hän lupautui sijaistamaan toipilaana olevaa ystäväänsä.

Rose omisti voittonsa Fulcherille, jonka hän toivoi palaavan takaisin työnsä ääreen Masters Tournamentiin mennessä.

”Ehkä tämän turnauksen katseleminen kotona oli hänelle kovempi koettelemus kuin itse sydänleikkaus. Omistan tämän voiton hänelle.”

Sama temppu Donaldin kanssa

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta kun Lord hälytetään pika-avuksi. Vuosikymmenen alussa Luke Donaldin caddie John McLaren oli syksyllä pelatun PGA Tourin kilpailun aikoihin häämatkalla, ja Lord oli jälleen mies paikallaan.

Donald oli tuolloin vuonna 2011 Rosen tavoin maailmanlistan kärjessä, ja myös hän onnistui voittamaan turnauksen.

Fulcherin esittämä toive Lordille oli, että hän ”palauttaisi” Rosen takaisin maailmanlistan ykkösenä.

”Tästä (voitosta) on varmasti apua, mutta en voi taata sitä”, sanoi Lord, joka toimii Rosen caddiena tällä viikolla Euroopan kiertueen turnauksessa.

Britti ei ehdi pitkään juhlia voittoaan San Diegossa, sillä edessä on lento Lontoon kautta Saudi-Arabiaan, missä torstaina alkava ET:n kilpailu pelataan.

Roselta tiedusteltiin PGA Tourin kisan jälkeen, harkitsiko hän mahdollisesti jättäytymistä etukäteen kohua herättäneen Saudi International -turnauksen ulkopuolelle poliittisista syistä.

”En ole poliitikko, olen ammattilaisgolfari. Minulla on ihan muita syitä osallistua turnaukseen. Siellä on vahva osallistujaluettelo, paljon maailmanlistan pisteitä tarjolla, hyvä golfkenttä, ja on muutenkin mielenkiintoista päästä kokemaan Saudi-Arabia”, Rose vastasi.

Eurooppalaisten panos San Diegon turnauksessa oli hyvä, sillä seitsemän lyöntiä Roselle hävinneet Pohjois-Irlannin Rory McIlroy ja Espanjan Jon Rahm jakoivat viidettä sijaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje