16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

English ja Kuchar parikilpailun johtoon Floridassa

Franklin Templeton Shootoutin viime vuosien kestomenestyjät ovat jälleen voiton syrjässä kiinni.

Harris English ja Matt Kuchar pelasivat Franklin Templeton Shootoutin toisella kierroksella tuloksen 66. Se riitti viemään heidät johtoon 12 joukkueen kilpailussa.

Kokonaistilanteessa -21 olevat English ja Kuchar aloittivat kisaurakkansa torstain scramble-kierroksella tuloksella 57. Kaksikon yhteistyö kentällä sujuu mainiosti, sillä he voittivat ensimmäisen pelaamansa FTS:n vuonna 2013. Kahtena edellisellä kerralla he ovat sijoittuneet kakkosiksi.

Wisconsinlaiset Steve Stricker ja Jerry Kelly (-20) olivat avauspäivän jälkeen paalulla lyönnin turvin, mutta joutuivat antamaan perjantaina kärjessä periksi. Stricker, 49, ja Kelly, 50, pelaavat aiemmin Shark Shootoutina tunnetussa kilpailussa ennätyksellisesti jo kahdeksannen kerran.

He voittivat kilpailun yhdessä vuonna 2009, Kellyllä on kisasta myös toinen ykköstila Rod Pamplingin kanssa kymmenen vuoden takaa.

Tapahtuman entinen nimi viittaa Greg ”Great White Shark” Normaniin, joka ideoi PGA Tourin kalenteriin epävirallisena kuuluvan kisan viime vuosikymmenellä.

Kilpailun voittoa puolustavat Jason Dufner ja Brandt Snedeker ovat seitsemäntenä tilanteessa -14.

Lexi Thompson ja Bryson DeChambeau ovat Tiburon Golf Clubilla, Naplesissa meneillään olevan kisan seuratuimpia joukkueita. Pitkälyöntinen Thompson osallistuu kilpailuun kautta aikain toisena naispelaajana sitten Annika Sörenstamin, jonka parina vuonna 2006 toimi Fred Couples.

Thompson ja DeChambeau (-11) löytyvät ennen päätöskierrosta 10. sijalta.

Franklin Templeton Shootoutin ensimmäinen kierros pelataan scramble-pelimuotona. Toinen kierros (modified alternate shot) on eräänlainen muunnos scramblesta. Siinä molemmat lyövät avauksen, ja se pelaaja, jonka avausta ei valita, lyö seuraavan lyönnin. Tämän jälkeen palloa lyödään vuorotellen reikään saakka.

Kolmantena pelipäivänä vuorossa on paras pallo -kierros. Molemmat pelaavat jokaisen reiän omalla pallollaan ja parempi reikätulos otetaan huomioon joukkueen tulokseen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje