26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Dramatiikkaa Havaijin PGA Tour -kilpailussa – caddie teho-osastolle ja ohjushälytys

Cory Gilmer makaa kriittisessä tilassa honolululaisessa sairaalassa.

PGA Tourin vuoden 2018 toista turnausta ovat varjostaneet ikävät, kilpailun ulkopuoliset asiat. Näistä huolestuttavampi tapaus liittyy Sony Open in Hawaii -kilpailussa mukana olevan Blayne Barberin caddieen Cory Gilmeriin, joka kiidätettiin perjantai-iltana paikallisen sairaalan teho-osastolle.

Barber oli ollut Gilmerin kanssa päivällisellä, kunnes jälkimmäinen tapasi joitakin kollegoitaan samana iltana Waikikin keskustassa. Siellä eräässä ravintolassa hän oli yllättäen pyörtynyt valitettavin seurauksin.

”Hän vajosi kesken kaiken korkeasta tuolista, ja löi päänsä voimakkaasti lattiaan”, Barber sanoi.

Gilmer oli edelleen tajuttomana, kun Barber starttasi turnauksen kolmannelle kierrokselle, ja odotteli lisätietoja hänen tilastaan. Lääkärit olivat sanoneet Barberille, että he eivät ”juuri tällä hetkellä harkitse leikkaamista”.

”He mainitsivat, että päähuomio on nyt aivojen turvotuksen ja verenvuodon kontrolloimisessa”, pelaaja jatkoi.

”Nukuin viime yönä kolme tuntia, ja vietin lauantaina elämäni raskaimman päivän golfkentällä.”

Barberin veli Shayne sijaisti hänen vakituista caddietaan kolmannella kierroksella. Pelaaja oli harkinnut keskeytystä, mutta kuitenkin jatkaa kilpailua.

”Cory on tajuttomana sairaalassa, ei ole paljon mitä voisin tehdä. Luulin, että pelatessa saisin asian vähän taustalle, mutta näin ei käynyt. Koko kentällä käyttämäni 4,5 tunnin ajan mielessäni risteili monenlaisia asioita.”

”Hänen tilansa on kriittinen, ja Coryn vanhemmat lentävät tänne huomenna.”

Barber kertoi, ettei ole kuullut caddiensa sairastavan tai sairastaneen mitään sellaista, mikä olisi voinut aiheuttaa pyörtymisen.

Blayne Barberin caddie Cody Gilmer löi päänsä lattiaan, ja on tajuttomana sairaalassa. Kuva: Getty Images

”Ei ole tällä hetkellä välttämättä mitään selvää syytä tiedossa, miksi näin kävi.”

Barber (-1) oli kisassa 36 reiän jälkeen sijalla 48, mutta putosi lauantaina 70:nneksi. Kärjessä on Tom Hoge (-16).

Toinen poikkeuksellinen tapaus liittyi hätäilmoitukseen, joka tavoitti Honolulussa turnauksen kolmanteen kierrokseen valmistautuvat kilpailijat aamulla kahdeksan jälkeen paikallista aikaa.

Hätäviestissä kerrottiin, että ballistinen ohjus olisi suunnattu ja saapumassa kohti Havaijin saarta. Tekstiviestitse tulleessa tiedotteessa paikallaolevia pyydettiin hakeutumaan suojaan.

Reilut kymmenen minuuttia myöhemmin Havaijin hätäkeskus ilmoitti, että uhka oli aiheeton. Asia vahvistettiin vielä tekstiviestillä kello 8.45.

Aamiaisella ollut Matt Every ei ollut saanut tekstiviestiä, ja katseli ihmeissään miksi ihmiset etsivät suojaa.

”Minua ei hälytysviesti tavoittanut. Katsoin televisiota, kun caddieni kutsui minua, ja kysyi, ’mitä sinä teet?’. Ryan Palmer puolestaan kertoi, ettei hänellä ollut aavistustakaan koko asiasta: ”Istuskelin parvekkeellani noin kello yhdeksään saakka, en kuullut sireenien ääniä tai hälytystä.”

Tapahtuneella ei ollut vaikutusta itse peliin, ensimmäinen startti oli kuitenkin lauantaina vasta kello 11.05. Kyseinen ”ohjusviesti” sai pelaajat twiittaamaan ahkerasti, ja postauksissa oli sekoitus huumoria, kauhua ja sekasortoa.

Hälytys osoittautui inhimilliseksi vahingoksi Havaijin hätäkeskuksessa, jonka työntekijä oli painanut väärää nappia testatessaan järjestelmän toimivuutta.

Honolulun PGA Tour -kisan aikana on sattunut ennenkin valitettavia tapahtumia. Muistatko vielä tämän?

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje