16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

BMW Championship vaarassa lyhentyä 54 reiän kilpailuksi

Jos kolmen kierroksen tulokset jäisivät voimaan, nousee Justin Rose maailmanlistan ykköseksi. Viimeinen Ryder Cup -paikka ja Jordan Spiethin kohtalo ovat niin ikään auki.

PGA Tour tarvitsee luontoäidin apua, jotta kauden kolmas pudotuspeliturnaus BMW Championship voidaan viedä loppuun 72 reiän koitoksena. Kisan neljäs kierros jouduttiin siirtämään varapäivälle sunnuntain kaatosateen vuoksi.

Aronimink Golf Clubin kentälle oli satanut iltapäivään mennessä noin 80 millimetriä vettä 1,5 vuorokauden sisällä. On siten täysin epävarmaa, onko kenttä maanantaina pelikelpoinen.

”Sade ei tullut yllätyksenä. Philadelphian seudulle luvattiin koko päivän ajaksi vesisadetta, ja näin myös tapahtui”, kiertueen sääennustuksista vastaava Joe Halvorson sanoi.

Neljännen kierroksen ensimmäiset startit ovat maanantaina kello 7.30. Lähdöt on asetettu kahdelle tiille, ja kierros pelataan kolmen kilpailijan ryhmissä.

”Kenttähenkilökunta joutuu rehkimään useamman tunnin keskeytyksetöntä työtä saadakseen kentän pelikuntoiseksi. Väylät ja takaysi ovat suurin huolenaiheeni”, kiertueen sääntö – ja kilpailuasioista vastaavan osaston varajohtaja Slugger White sanoi.

PGA Tourin sääntöjen mukaan kilpailun 69 pelaajasta vähintään puolet on saatava maaliin, että kisa voidaan tarvittaessa siirtää toiselle varapäivälle, tiistaille. Muussa tapauksessa 54 reiän tulokset jäävät voimaan.

Whiten mukaan neljättä kierrosta ei edes aloiteta, mikäli olosuhteet näyttävät siltä, ettei puolet kilpailijoista saa pelattua maanantaina 18 reikää.

Jos Aronimink Golf Clubilla ei maanantaina pelata, tulee Justin Rosesta uusi maailmanlistan ykkönen. Kuva: Getty Images

FedEx Cupin 11-vuotisen historian aikana vain yksi turnaus, vuoden 2011 Barclays, on jouduttu Lu – hurrikaani Irenen vuoksi – kolmen kierroksen pituiseksi.

Jos BMW Championshipin 54 reiän tulokset jäisivät voimaan, julistettaisiin johdossa oleva Justin Rose kilpailun voittajaksi. Samalla hän nousisi ensimmäisen kerran urallaan maailmanlistan kärkeen. Tämän lisäksi hän siirtyisi FedEx Cupin pisteissä toiseksi ja kuittaisi 1,62 miljoonaa dollaria palkintorahaa.

Oma lukunsa on Tony Finaun ja Xander Schauffelen välinen taistelu viimeistä paikasta USA:n Ryder Cup -joukkueeseen. Kapteeni Jim Furykin oli määrä ilmoittaa joukkensa viimeinen eli 12. pelaaja maanantaina 16 Suomen aikaa, mutta tämän uudesta ajankohdasta ei vallitsevan tilanteen vuoksi ole tietoa.

Schauffelen uskotaan olevan voitolla vahvoilla, mutta Finaulla on muutakin jännitettävää. Jos hän pitäisi kisassa tämänhetkisen 15. sijansa, lähtisi hän parin viikon kuluttu pelattavaan päätösturnaukseen viidenneltä sijalta. Se merkitsisi sitä, että voitto Tour Championshipissä tekisi hänestä FedEx Cupin mestarin vuosimallia 2018.

Myös Jordan Spiethin tilanne on kinkkinen. Hän on putoamassa tämänhetkisellä sijoituksellaan pistetilaston top 30:stä, eikä näin ollen pääsisi finaaliturnaukseen. Se olisi ensimmäinen kerta, kun vuodesta 2013 kiertueella pelannut Spieth jäisi rannalle PGA Tourin loppuhuipennuksesta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje