3.–10.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][13]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

PGA Championship on ollut täynnä yllätyksiä ja sellainen tulee olemaan kisan voittajakin

Kunnossa tai ei, majoreissa Brooks Koepka on aina voittajasuosikki. Kuva: Getty Images

Ocean Coursella on menossa ikimuistoinen major, jossa ainoastaan Brooks Koepkan voitto ei olisi jättiyllätys.

PGA Championshipiä kolmen kierroksen jälkeen tuloksella -7 johtavan Phil Mickelsonin uran ehkä raskain painolasti on ollut vertailu Tiger Woodsiin. Maailman parhaisiin pelaajiin kolmen vuosikymmenen ajan lukeutunut viisinkertainen major-voittaja voisi olla nykyistäkin suurempi legenda, ellei Tiger Woodsin dominointi olisi ajoittunut niihin vuosiin, jolloin myös Mickelson oli parhaimmillaan. Woods varasti usein huomion ja jätti Leftyn virittämään kakkosviulua.

Viime vuosina on jo näyttänyt siltä, että Mickelsonin aika on auttamatta ohi. Mutta jos Tiger Woods on yllättänyt maailman kerta toisensa jälkeen, yhtä lailla siihen on pystynyt Mickelson.

Ja silti, jos hän nostaa Wanamaker Trophyn ilmaan neljännen kierroksen jälkeen uransa toisen PGA Championship -tittelin merkiksi, olisi se yllätys, joka syöpyisi golfaavan maailman mieliin ikiajoiksi ja nostaisi Mickelsonin hahmon lajin suurten joukkoon vieläkin korkeammalle ja kiiltävämmälle istuimelle. Siksi Mickelsonin mahdollinen voitto on yllätyksistä se, jota moni katsoja toivoo.

Kuuden parhaan joukossa on kolme eteläafrikkalaista.

Jos ei Mickelsonin pitänyt ennakkokaavailujen mukaan pelata viimeisessä ryhmässä sunnuntaina, ei siellä pitänyt olla mukana Brooks Koepkankaan. Polvivaivoista kärsivä entinen maailmanlistan ykkönen on kuitenkin majoreissa kerta toisensa jälkeen paras versio itsestään. Koepkan maaginen kyky yltää parhaimpaansa tärkeimmillä hetkillä on jotain sellaista, josta moni kanssakilpailija maksaisi maltaita.

Koepka on toistuvasti majoreissa niin hyvä, että hänen veikkaamisensa on aina turvallista. Siksi hänen voittonsa ei olisi jättiyllätys, mutta yllätys sentään silti tietäen, miten pahoista polvivaivoista hän on kärsinyt ja kärsii parhaillaankin. Ja siksi Koepkalla on henkinen yliote, kun sunnuntaina astellaan ykköstiille. Lauantaina Koepkan peli oli kaikilla mittareilla mitattuna lähes ensiluokkaista. Vaikka Mickelson oli vahva, häilyy hänen kohdallaan jokaisen avauslyönnin kohdalla suuri kysymysmerkki. Lauantaina riski realisoitui 13 väylän avauksessa, joka Lefty löi vihaisella hookilla suoraan veteen. Sellaiseen ei ole sunnuntaina varaa.

Mutta pelaa kärkiryhmissä muitakin yllättäjiä. Allekirjoittaneen mielestä kenties mailman upeimmalla svingillä palloaan matkaan saatteleva Louis Oosthuizen on voittanut uransa ainoan majorin 11 vuotta sitten. Sen jälkeen hän on ollut toinen kaikissa neljässä majorissa. Oosthuizenin vahvaa major-virettä ei siksi pitäisi pitää suurena yllätyksenä, varsinkaan kun hän oli kenraaliharjoituksessaan Valspar Championshipissä kahdeksas ja viikko sitä ennen toinen.

Oosthuizenin kohdalla lauantai oli totaalista puolustussotaa, josta hän selvisi kunnialla. Mies on PGA Tourin parhaita puttaajia, mutta lauantaina hän ei viheriöllä onnistunut. Jos kulmarauta kuumenee, Oosthuizenilla on täydet mahdollisuudet vääntää voitosta tosissaan. Kahden lyönnin ero Mickelsoniin on kuitattu hetkessä, jos peli lähtee soljumaan. Sitä ajatellen paikka toiseksi viimeisessä peliryhmässä Kevin Streelmanin rinnalla on enemmän kuin sopiva.

Phil Mickelson reagoi draiviinsa 15. reiälllä. Draiviin hänen pelinsä myös kaatuu, jos on kaatuakseen. Getty Images

Streelman. No, jos olisi jonkun muun pelaajan voitto iso yllätys, Streelmanin voitto olisi jytky. Streelman on voittanut PGA Tourilla kahdesti, mutta häntä voi pitää niin habituksensa kuin uran saldojen puolesta harmaana amanuenssina, joka yllättää harvoin jos koskaan. Jos Streelman on kisan päätteeksi 10 parhaan joukossa, sitä voi pitää yllätyksenä, varsinkin, kun se olisi uran ensimmäinen top 10 -sijoitus majoreissa.

Kevään aikana Golfpisteen podcastissakin on puhuttu useampaan otteeseen Etelä-Afrikan golfin huikeasta tasosta. Viimeisin osoitus siitä on meneillään oleva PGA Championship, jonka kuuden parhaan joukossa on kolme eteläafrikkalaista.

European Tourilla loistanut Christiaan Bezuidenhout on nuori ja lupaava tekijä, joka ei kuitenkaan vielä koskaan ole yltänyt majorissa sijaan 38 korkeammalle. Kuten Streelmaninkin kohdalla, jo paikka 10 kärjessä olisi yllätys, nouseminen voittokamppailuun kolmen neljän lyönnin takaa sunnuntaina olisi iso pommi.

Maanmies Branden Grace on yltänyt majoreissa usein kymppisakkiin. Paras sijoitus on PGA Championshipin kolmossija vuodelta 2015. Grace on pelannut hyvin ja sen voisi luulla heijastuvan miehen olemukseen. Sen sijaan Gracen ilme on ollut nyreä ja valittava. Jos hän sunnuntaina edelleen keskittyy päänsä pudisteluun ja valittamiseen, voi haaveet major-voitosta unohtaa.

Myös kärkikuusikon takaa voittoon voidaan nousta, mutta Mickelson, Koepka ja Oosthuizen ovat niin marinoituneita kilpailijoita, että on helppo uskoa jonkun heistä onnistuvan niin hyvin, ettei takaa enää ole mahdollista nousta rinnalle ja ohi. Jos joku kuitenkin nousee, on se iso yllätys.

Takaa-ajajista vaarallisin on Bryson DeChambeau. Hänen pelinsä on kuitenkin ollut ailahtelevaista. Välillä kulkee draivi, välillä ei ensinkään. Välillä putti on pahasti hukassa, välillä huipputasolla. Eväät yllätykseen ovat olemassa, mutta kun eroa Mickelsoniin on jo viisi lyöntiä, on kaiken onnistuttava sunnuntaina prikulleen, jotta uran toinen major-voitto näkisi päivänvalon.

Iloisten valonpilkahdusten lisäksi kisassa on nähty myös ikäviä yllätyksiä. Yksi sellainen oli Masters-voittaja Hideki Matsuyaman notkahdus lauantaina takaysillä. Japanilainen oli vahvasti mukana voittokamppailussa, kunnes kompastui takalenkillä neljään bogiin ja yhteen tuplaan. Matsuyaman kohdalla putti on ajoittain ollut este menestykselle. Putti ei kulkenut eilen, mutta ei ajoittain maagisen hienosta rautapelistäkään nähty kuin välähdyksiä.

Major-kilpailussa karsiutuminen on todellisuutta aina myös monen maailman kärkipään pelaajan kohdalla. Silti tällä kerralla lähti laulukuoroon yllättävän monta yllättävän nimekästä tekijää.

Etenkin maailmanlistan kärkimiehen Dustin Johnsonin ja kakkosen Justin Thomasin heikko vire tuli puun takaa.

Yllätyksiä on siis nähty suuntaan ja toiseen, mutta Kiawah Islandin Ocean Course on ollut juuri sitä, mitä ennakoitiin: kaunis ja mielenkiintoinen, mutta samalla brutaalin haastava ja armoton kisa-areena. Se tarjoaa majorille niin upeat puitteet, että luvassa on sunnuntaina kierros, joka tulee tarjoamaan yllätyksiä ja painumaan mieliin. Luvassa on parasta mahdollista golfviihdettä.

Lue seuraavaksi: Nähdäänkö sunnuntaina Kiawahin kaksintaistelu? – kahden sukupolven titaanit PGA Championshipin kärkiryhmään

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje