26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Penttilä loisti MM-kisojen par 3 -rei'illä

Emily Penttilä pelasi MM-kisojen parhaan kierroksensa perjantaina. Kuva: Kai Kilappa.

Suomi onnistui hyvin naisten joukkueiden MM-kisojen kolmantena kisapäivänä. Suomalaisten selkeä ykköspelaaja kilpailussa on ollut Oona Vartiainen, joka kuitenkin jäi perjantaina tulokseen par (72). Suomen joukkuetulokseen merkittiin näin ollen Matilda Castrenin tulos -1 ja Emily Penttilän tulos -4.

Penttilän kierroksen erikoinen tilastokummajainen on hänen tuloksensa par 3 -väylillä; Penttilä nimittäin teki birdiet Oshitate Coursen kaikille viidelle par 3:lle.

Par 3 -reikien vastapainoksi kentällä on kolme par 5 -reikää ja yksi par 6, jolla on mittaa majesteetilliset 670 metriä.

Kolmen kierroksen jälkeen Suomen yhteistulos on -4. Se riittää 50 maan joukossa sijalle 18. On selvää, ettei Suomi tänä vuonna taistele sijoituksista kymmenen parhaan joukossa, sillä eroa sijan 10 jakaviin Englantiin ja Meksikoon on jo kahdeksan lyöntiä.

Kilpailua johtaa Kanada (-23), toisena on Etelä-Korea (-20). Kummaltakin joukkueelta on pelaamatta vielä muutama väylä kolmannelta kierrokselta.

Kanada on onnistunut saavuttamaan Espirito Santo Trophyssa kolme hopeaa, mutta voitto uupuu. Etelä-Korealla ykköstiloja on kolme ja kakkossijoja kaksi.

Pohjoismaiden mitalitoivoja ovat kuudentena oleva Tanska ja kahdeksantena oleva Ruotsi.

Kilpailun henkilökohtaisissa tuloksissa Vartiainen on parhaana suomalaisena sijalla T17.

Tasoerot ovat hämmentävät suuria. Kisan kärjen ja häntäpään väliin mahtuu kolmen kierroksen jälkeen yli 150 lyöntiä.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje