26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Kilpakumppanit ällistyivät Matt Jonesin huippusuoritusta Honda Classicissa

Luvuista viis veisaava Matt Jones ei tiennyt ennen kierroksen päättymistä, että hänen kortistaan löytyi etuysiltä neljä peräkkäistä birdieä. Kuva: Getty Images

Uudenlainen asenne kentällä johti rajuun esitykseen PGA Nationalilla.

Matt Jonesilla onnistui torstaina kaikki. Hän iski PGA Nationalilla käynnistyneen Honda Classic -kilpailun avauspäivänä tuloksen 61 (-9), joka oli kolme lyöntiä parempi kuin toista sijaa jakavilla Aaron Wisellä ja Russell Henleyllä.

Virheettömällä yhdeksän birdien kierroksellaan Jones tuli jakaneeksi Champions Coursen kenttäennätystä. Saman tuloksen ensimmäisen kerran pelasi Brian Harman yhdeksän vuoden takaisen Honda Classicin toisella kierroksella.

”Ihan uskomaton kierros, olisi sitä jo tyynessäkin säässä. Mutta kun tuulta on vajaat 10 metriä sekunnissa, viheriöt ovat nopeat ja useimmalla väylällä puhaltaa sivutuuli, voidaan puhua jo ihmesuorituksesta. Tämä voi muodostua vielä koko vuoden kovimmaksi kierrokseksi”, kahdessa edellisessä PGA Tourin kilpailussa toiseksi sijoittunut, ja tuloksen 70 pelannut Lee Westwood ihasteli.

Honda Classicin muutettua vuonna 2007 PGA Nationalille, kilpailussa on pelattu noin 6000 kierrosta. Listan kärjessä Harmanin seuraan liittyi nyt maailmanlistalla sijalla 83 oleva 40-vuotias australialainen.

”Pelaan golfia työkseni, ja minun pitääkin silloin tällöin pystyä hyviin tuloksiin. Sitä ei vain tapahdu niin usein kuin haluaisin. Olen kentällä normaalisti vähän sähäkämpi. Nyt lähdin liikkeelle rauhallisemmalla asenteella ja myös kävelin hitaammin”, Jones sanoi.

Jones ei ole innostunut hypetyksestä. Hän ei tiedä kuinka montaa kenttäennätystä pitää hallussaan tai montako hole in onea on tehnyt. Jones ei edes tiennyt tehneensä etuysillä neljä peräkkäistä birdieä, kunnes katsoi korttiaan isolta tulostaululta kierroksen jälkeen.

Sydneyssä syntynyt ja asuva pelaaja ei ole ollut PGA Tourilla mikään voittorohmu. Ainoa ykköstila on peräisin vuoden 2014 Shell Houston Openista, jossa hän ratkaisi homman edukseen chippaamalla pallon uusinnassa reikään Matt Kucharin epäonneksi.

Vuonna 2019 hän liittyi muun muassa Gary Playerin, Jack Nicklausin, Greg Normanin ja Jordan Spiethin seuraan ollessaan yksi niistä 14 pelaajasta, jotka ovat pystyneet voittamaan Australian avoimet vähintään kahdesti sitten toisen maailmansodan.

Iso menestys PGA Nationalilla avaisi Jonesille paikan huhtikuussa pelattavaan Mastersiin Tournamentiin. Ainoa visiitti Augustaan on seitsemän vuoden takaa, jolloin pelit päättyivät kahteen kierrokseen.

Eurooppalaisista kilpailun parhaiten aloitti yhdeksättä sijaa jakava Shane Lowry (67), joka on kuusi lyöntiä kärjestä. Ruotsalaiset Alex Norén ja Henrik Norlander (71) puolustavat pohjoismaalaisia värjeä sijalla T63.

Myös Lowry liittyi torstaina lukuisten Jonesin esityksen ihmettelijöiden joukkoon.

”Mitä tahansa Matt Jones tekeekään, minun on nähtävä hänet, sillä tulos 61 on täällä mieletön”, irlantilainen pyöritteli päätään.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje