26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Pauli Hughes kenttä-ennätykseen Talmassa

Pauli Hughes TFC 2002

Vasta 18:tta kierrostaan tälläkaudella pelannut Pauli Hughes järjesti todellisen jätti-yllätyksen Talma Finnish Challengen avauskierroksella. Hän passitti edellisvuonna syntyneen kenttä-ennätyksen 65 historiaan parantamalla sitä kahdella lyönnillä. Yhdeksäs birdie syntyi viimeisellä, kentän yhdeksännellä reiällä. -Siinä vaiheessa jännitti hieman, aiemmin olen pelannut kahdeksan alle parin. Puunelonen keskelle väylää, painettu rautakuutonen lipulle, ja metrinen putti sisään, tuli hieno olo, Hughes kertasi aamupäivän lopetustaan. Pauli Hughes on asunut Englannissa jo toistakymmentä vuotta, pelannut viimeiset vuodet Challenge Touria jossa parhaat sijoitukset ovat olleet toinen ja kolmas tila. Viimevuonna hän oli Espoossa viides. -Tälläkaudella en kipeän niskan vuoksi ole juuri pelannut, tämä oli kauden 18:s kierros harkkaruindit mukaanlukien. Huonoa lyöntiä väylälle, hyviä rautoja griinille ja muutama tositarkka wedge.Ennen kierrosta ei kyllä ollut mikään superolo, odotuksia 63 lyönnin suhteen ei ollut. -Puttipeli oli kyllä erittäin varman oloista, se näkyi ulospäinkin,caddienä toiminut Harri Teittinen säesti vierestä. Perjantain kierrokselle Hughes ei ota paineita. -Pelaan niin hyvin kuin mahdollista lyönti kerrallaan , katsotaan mihin se riittää. Kenttä on tiptop-kunnossa, järjestelyt ovat muutenkin taas kiitettävällä tasolla, Hughes mietti ennenkuin lähti terästämään lähipeliään harjoitusalueelle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje