26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Luetuimmat 2021: Patrick Reed ajautui jälleen sääntöselkkaukseen: "Kukaan ei nähnyt pallon pomppaavan"

Patrick Reed sai vapaan dropin paikasta, josta hänen ei mahdollisesti olisi sitä kuulunut saada. Tulkinnassa ei kuitenkaan tapahtunut sääntörikkomusta. Kuva: Getty Images

Loppuvuodesta toimituskin hiljentyy joulun viettoon. Tuttuun tapaan julkaisemme uudestaan vuoden luetuimpia artikkeleita.

Patrick Reed ajautui jälleen yhteen sääntökiistaan Kaliforniassa Torrey Pinesin kentillä meneillään olevassa PGA Tourin kilpailussa. Lyötyään lauantain kierroksella 10. reiän (par 4) avauksensa bunkkeriin ja iskettyään tämän jälkeen lähestymislyöntinsä reilusti vasemmalle karheikkoon, Reed määritteli pallonsa olleen uponnut. Tähän tulkintaan hän päätyi, kun lähellä ollut kilpailun vapaaehtoinen työntekijä mainitsi, ettei pallo ollut pompannut putoamisensa jälkeen.

Reed merkkasi pallon ja osoitti pelivälineen putoamiskohdan Farmers Insurance Openin tuomareihin kuuluvalle Brad Fabelille, joka lopulta totesi pallon olleen uponnut, ja että Reedillä oli oikeus vapaaseen droppiin.  Otettuaan dropin, maailmanlistan 11:s löi pitchin neljän metrin päähän reiästä ja upotti par-putin.

”Kun kenelläkään ei ollut havaintoa pompusta, tuomari päätti, saako siitä paikasta vapaan dropin vai ei ja hänen mielestään siitä kuului antaa vapaa droppi. Kun koskin maata pallonkohdan alla, tunsin maan painuneen alas. Myös tuomari totesi saman asian ”, Reed sanoi.

Sosiaalinen media villiintyi päätöksestä, kun videolta (kts. alla) on selvästi nähtävissä, että pallo pomppaa ennen asettumistaan karheikkoon. Kierroksen jälkeen toinen tuomari John Mutch näytti videon Reedille ja kahdelle muulle hänen ryhmässään olleelle pelaajalle, Will Gordonille ja Robby Sheltonille vahvistaakseen asian.

Reed toimi Mutchin mukaan kuitenkin niin kuin säännöt sallivat hänen toimia.

”Tilanne on samanlainen kuin jos löisit pallosi vinoon ja oletat parin muun ryhmässä olleen pelaajan kanssa, että pallo päätyi rangaistusalueelle. Sen jälkeen ryhdytään toimimaan rangaistusaluesäännön mukaisesti, kunnes pari ryhmää taaempana tulevista pelaajista joku kertoo löytäneensä pallosi karheikosta. Tässä tapauksessa sinua ei kuulu rangaista, sillä havainto pallon päätymisestä rangaistusalueelle tehtiin oletuksen perusteella, ja etenit sääntöjen mukaisesti”, Mutch perusteli.

Reedin kanssa pelanneet Gordon ja Shelton eivät halunneet kommentoida 10. reiän tapahtumia.

Torrey Pinesin kentät olivat pehmeitä perjantain sateiden vuoksi. Kisa oli tuolloin lähes tunnin verran keskeytyksissä myrskyn takia ja taivaalta tuli myös alustan pelikelvottomaksi tehneitä rakeita.

PGA Tourin tuomari Ken Tackett korosti, että Reed toimi, kuten tällaisissa tilanteessa pelaajan odotetaan toimivan. Päätös tehtiin useamman henkilön havainnon perusteella.

”Kenttä oli pehmeä, ja tapauksessa oli useita muuttujia. Vaikea tilanne”, hän pyöritteli.

Neljällä lyönnillä kilpailua lauantaina johtanut Reed oli takaysillä vaikeuksissa tehtyään sääntöhässäkän jälkeen neljä bogia. Selvä etumatka kuihtui jaettuun kärkipaikkaan Carlos Ortizin kanssa kokonaistilanteessa -10.

Reed nousi myrskynsilmään vuoden 2019 joulukuussa pelatussa Hero World Challenge -kilpailussa, jossa hän sai kahden lyönnin rangaistuksen paranneltuaan pallonsa paikkaa bunkkerissa. Hän ei myöntänyt rikettä, ja kuvaili tapahtunutta toteamalla: ”Kyseessä on minun sanani vastaan heidän sanansa”.

artikkeli julkaistu 31.1.2021

Lue seuraavaksi: Patrick Reed paransi pallonsa asemaa Tigerin kutsukilpailussa – kiisti vilpin

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (18 kpl)

    Putti-Possu says:

    Reedin tapauksessa kannattaa lähteä aina olettamuksesta, että Reed huijaa – ellei toisin ole todisteita.

      paavo says:

      Golfhuijaamisesta Suomessa on kirjoitettu aivan liian vähän. Miksi, sitä voi pohtia perusteellisesti.
      Me parjaamme ULKOMAISIA HUIJAREITA, VAIKKA SAMA ON TILANNE SUOMESSAKIN.
      Monilla on tiedossa tapauksia, jossa pelaaja on lyönyt avauksensa PAR-3 väylällä, eikä kukaan ole nähnyt pallon laskeutumista. Sitten pelaaja on etsinyt palloaan ja ”löytänyt” pallonsa greenin takana ruffista, lyönyt sieltä pallonsa greenille. Kun tilanne on jatkunut, onkin kupista löytynyt tämän pelaajan tiiltä lyöty pallo. Pallossa on jopa pelaajan oma nimi. Siis ruffista onkin löytynyt taskupallo!. Nämä valtakunnankin tason tunnetut huijarit eivät koskaan ole joutuneet oikeasti tikunnokkaan.
      Tämä kaksinaismoraali on aina ollut golfin rehellisyyden syöpä.

    Sergio says:

    Mitäköhän pallon pomppimisen korostamisella on asian kanssa tekemistä?

      KL1 says:

      On perin harvinaista, että pallo uppoaa omaan alastulojälkeensä vasta ensimmäisen pompun jälkeen. Jos pallon olisi nähty pomppaavan ja sen jälkeen se olisi löytynyt alastulojäljestä, olisi ollut varsin todennäköistä, ettei tuo alastulojälki olisi ollut Reedin pallon tekemä. Toki on mahdollista, joskin edelleen erittäin epätodennäköistä, että pallo tekee ensin alastulojäljen, pomppaa ilmaan ja laskeutuu sitten täsmälleen tuohon alastulojälkeen.

    Sergio says:

    Voihan pallo pompunkin jälkeen upota, jos se löytää pehmeän kohdan. Ei edes harvinaista jos uponneen pallon sääntö laajennettu koko pelialueelle.

    golftintti says:

    Reed marked where his golf ball had stopped and picked it up before calling in rules official Brad Fabel, who concurred that Reed’s golf ball was embedded and he was entitled to relief.

    flog1 says:

    Mielenkiintoinen sääntövinkki myös omaan pelaamisen.
    Näkyissä olevan maahan painuneen pallon saa nostaa ja pudottaa ilman rangaistusta mailan mitan sisälle.
    Mikäli pallo on uponnut kokonaan näkymättömiin maahan ja kadonnut. Tällöin voi vain mikäli on havaittavissa tilapäistä vettä käyttää sääntöä 16.1e epänormaalit olosuhteet ja mikäli ei ole tilapäistä vettä ja pallo on hävinnyt niin vapautusta ei saa.
    Tulkitsinko oikein?
    Olisiko joku tuomari linjoilla joka osaa vastata mielenkiintoiseen sääntökysymykseen?

    KL1 says:

    Katsoin tuon videon oikein tarkkaan, sen mitä siitä nyt oli nähtävissä. On perin epäuskottavaa, että pallo olisi tuon ensimmäisen pompun jälkeen painunut maahan, siinä määrin matala tuo pomppu oli. Mitähän kuoppaa Reed ja paikalla ollut tuomari ovat oikein sormeilleet..?

    Pärre_M says:

    Kun P.Reedistä on kyse niin on aivan varmaa, että maassa on kuoppa sen jälkeen kun hän on nostanut pallonsa…

    Ãrjy says:

    Oleellista lienee, että paikalla ollut vapaaehtoinen ensi sanoikseen sanoi, ettei näkynyt pomppua. Ja että tuomari totesi uppoamisjäljen. Oikea tuomio, jota ei muuta se, että jälkikäteinen videokuva kertoi tuon vapaaehtoisen todistuksen virheelliseksi. Videokuvassahan pallo pomppasi n. 30 cm ylöspäin ja runsaan metrin eteenpäin ennen kuin upposi ruohoon. Tietysti voi arvuutella mikähän tuon uppoamiskuopan alkuperä oli. Ei voinut olla Reedin pallon aiheuttama.

    KL1 says:

    Kuten jutussakin todetaan, kaikki meni tismalleen sääntökirjan mukaisesti. Itseäni vain kummastuttaa miten se tuomari on löytänyt kuopan Reedin pallon alta, jos sellaista ei oikeasti ollutkaan. Joskus golftuomarinkin ratkaisuun vaikuttaa pelaajan tai ympäristön paine, se on vain inhimillistä.

      King Of Spoon says:

      Juuri näin uskon asian olleen, että ympäristön paine ja ennakkoluulot ottivat tässä suuren roolin. Myös se vaikuttaa, että esitettiinkö asia tuomarille niin, että ”Vapaaehtoinen näki, että pallo ei pompannut” vai kerrottiinko asia niin kuin se oli, että ”Vapaaehtoinen ei nähnyt pomppua”. Tuossa on selvä ero. Ensiummäisestä lauseesta saa käsityksen, että pallo ei varmasti pompannut.

      Reed varmaan ajatteli myös, että pakko pallon alla on olla edes pieni painauma, koska pallo ei pompannut. Oliko siinä vai ei… vain Reed tietää vastauksen. Se nyt on varmaa, että Reedin pallo ei pompun jälkeen kuoppaa tehnyt. Joko kuoppa ilmestyi siihen palloa merkatessa, siinä kohtaa oli joku vanha kuoppa pallon alla tai tuomarilla oli niin vahvat ennakkoluulot ettei edes nähnyt kunnolla vaivaa vikaista kyseistä kuoppaa vaan totesi, että vapaa droppi ja eteenpäin…

      Kun katsoo tuota raffia (hoidettu ja tasalaatuinen) niin tuntuu ihmeelliseltä, että pallon alastulopaikassa on niin kova alusta, että pallo pomppaa, mutta heti sen jälkeen on niin pehmeää, että kevyen pienen pompun ottanut pallo uppoaa alastulojälkeensä. Luulisi, että noilla kentillä on maanrakennustyöt tehty hyvin, eikä ole mitään vanhoja ”suonsilmäkkeitä” väylien vierustoilla.

    JiiKoo says:

    Menihän tästä Reedillä pasmat sekaisin lauantain kierroksella, tajuttuaan, että tuli kärähtäneeksi fuskaamisesta jälleen kerran TV-kameroiden edessä. Peli lähti lapasesta ja useamman lyönnin johto suli käsiin ”mustan” hetken aikana, jolloin hän teki tämän kusetuksen jälkeen neljä bogia kuudelle seuraavalle takaysin reiälle.

    Ilman fuskaamistakin olisi todennäköisesti kisan voittanut, mutta kun on jäätävä tarve yrittää olla maailman paras golfari, niin sitä haetaan sitten kaikilla mahdollisilla konsteilla, jopa julkeasti fuskaten ja kommentoiden ”tässä on minun sana muiden sanaa vastaan”.

    KL1 says:

    Totuuden tässä asiassa tietää vain Reed itse, mutta ikävästi tästäkin kisasta hänen osaltaan jää ihmisten muistiin tuo mahdollinen epärehellisyys. Monet ammattilaiset laittavat itsensä mieluummin huonompaan asemaan kuin antavat pienintäkään syytä kenellekään epäillä rehellisyyttään. Muistanpa vai muuan Ernie Elsin, joka antoi itselleen kaksi penaa chipattuaan eaglen sisään raffista nostettuaan ja asetettuaan pallonsa takaisin paikoilleen (syytä enmuista, mutta ihan sääntöjen mukaan toimi). Hän sanoi tuomarille, ettei hän olisi mitenkään voinut saada niin hyvää kontaktia palloonsa siitä makuusta, joka pallolla alunperin oli, joten hänen oli täytynyt asettaa pallo aivan pikkaisen väärään paikkaan. Hatunnosto moisesta!