16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Pasi Purhonen uskoo mahdollisuuksiinsa

Pasi Purhonen & Caddie TFC 2001

Pasi Purhosella oli alkukaudesta kuuden kilpailun mittainen jakso joissa hän karsiutui pelattuaan 12 kierrostaan yhteensä 60 yli parin. Kelkka oli kääntyä hyvään suuntaan Espoon kilpailussa jossa Purhonen aloitti kisan eaglella ja oli viiden reiän jälkeen neljä alle. Seitsemäs perättäinen karsiutuminen oli kuitenkin lopullinen kohtalo, seuraavassa kisassa Hampurissa hän nousi 17:ksi, Englannissa vain kolme birdietä kahdella kierroksellaan tehnyt Purhonen karsiutui lyönnillä. Torstaina alkava Talma Finnish Challenge on kauden 12:s kisa CT:lla, kolme kertaa on Purhonen päässyt jatkoon. -Parempaan suuntaan olen taas ehdottomasti menossa.Ajatus on pysynyt viimeaikoina taas hyvin kasassa. Hampurissa oli hyvää peliä, Englannissa en vain saanut viheriöiden nopeuksiin mitään otetta, kenttäpeli toimi. Talma on Purhosen kotikenttä, ja miehen omat, sekä ympäristön odotukset ovat korkealla. Viheriöt ovat nopeampia kuin joilla Pasi yleensä Talmassa on pelannut, mutta kotikenttä-etu on kiistaton. -Tunnen hyvin Talman perusbreikit viheriöillä. Nyt kun griinit on leikattu alas pallokin käyttäytyy varsin loogisesti, tulee vähemmän yllätyksiä. -Kisaan lähden hyvillä mielin, tarkoitus on pelata lyönti kerrallaan.Heikon jakson aikana fiilis on ollut välillä huono, en ole ollut ajatuksien kanssa sinut, mutta nyt kaiken pitäisi olla kohdallaan. Purhonen tietää ja tuntee ulkopuoliset odotukset, epäonnistumisten hetkillä suomalaisgolfareillekin tulee arvostelua niskaan, jollei suoraan , niin mutkan kautta varsinkin. -Kyllähän niitä ihmisiä on valitettavan paljon jotka ovat olleet ihan tyytyväisiä siitä kun en ole menestynyt. Ihme juttu ja aikalailla suomalainen ilmiö käsittääkseni. Pelaajien pitäisi saada olla enemmän rauhassa, kyllä täällä kukin parhaansa tekee. Omaa tai suomalaismenestystä Talma Finnish Challengessa Purhonen ei halua tarkemmin veikata. -Toivotaan tietysti, että suomalaisia on viikonloppuna kärkikahinoissa. Työlästä se tietysti on nimenomaaan niille jotka saavat pelata vain silloin tällöin villeillä korteilla. Kenttä ainakin on hienossa kunnossa, voittotulos voi olla taas samaa luokkaa ( 16 alle ,Klas Eriksson) kuin viimevuonna, Pasi Purhonen lopettaa. Suomalaissuosikeista Purhonen starttaa kierrokselleen torstaina kello 8.20 yhdessä Thomas Sundströmin kanssa. Mika Piltzin avauslyönti on ilmassa samaan aikaan kentän 10:n reiän maisemissa, Tuomas Tuovinen aloittaa 8.30, Kalle Väinölä 8.40.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje