Shell’s Wonderful World of Golf oli sananmukaisesti suurenmoista golfviihdettä. Parhaita paloja on viime aikoina julkaistu tiiviiseen tahtiin YouTubessa.
Kilpagolfin historiasta kiinnostuneet törmäävät toistuvasti pelaajanimiin, joiden persoona tai pelilliset vahvuudet jäävät pimentoon. Edellisille sukupolville tutut kasvot ovat pelkkiä nimiä, eivät astinlautoja eläviin mielikuviin.
Samoin on monien sadunhohtoisten kenttien laita. Mitä oikeasti tiedämme rankingien kärjessä säännöllisesti majailevasta Pine Valleysta tai vaikkapa Manner-Euroopan vanhoista linkseistä?
Digitalisaatio palvelee golfin ystävää tälläkin rintamalla. Arkistojen kätköistä kaivettua historiallista filmimateriaalia on kääntynyt videopalvelujen sisällöksi. Oman käsityksen useista maineikkaista pelaajista ja kentistä pääsee nyt vaivattomasti luomaan.
Television läpimurto toi kilpagolfin uuteen aikaan. Lajin näkyvyyttä päästiin lisäämään ja kaupallisia mahdollisuuksia hyödyntämään tavalla, joka oli radikaali hyppäys aiempaan verrattuna.
Shell Oil Company oli yksi kaupallisen potentiaalin oivaltaneista tahoista. Se johti vuonna 1961 käynnistettyihin ja vuoteen 1970 ensi alkuun jatkuneisiin Shell’s Wonderful World of Golf -haasteotteluihin. Jack Nicklausin yhtiö ryhtyi sittemmin vuonna 1994 tuottamaan jatko-osia, joista viimeinen toteutettiin vuoden 2003 puolella.
Haasteottelut palkintoineen tiesivät 1960-luvulla tervetullutta lisäansiota pelaajille aikoina, jolloin kilpailuissa oli jaossa huomattavasti vähemmän rahaa kuin nykyisin. Se oli yksi houkutin myös sille, että mukaan saatiin useita kilpakentiltä enemmän tai vähemmän jo vetäytyneitä legendoja.
Kaksi tuotantokautta
Ensimmäisellä tuotantokaudella lähetyksiä kertyi yhteensä 92, toisella vielä 43 lisää. Kamera kiersi ympäri maailman, ja kuviin pääsi myös suuri joukko golfhuippuja pienemmistä golfmaista. Ruotsissakin vierailtiin Halmstadin kentällä.
Vajaan tunnin mittaiset koosteet esitettiin sunnuntai-iltapäivinä, jolloin ne kokosivat TV-vastaanottimien ääreen miljoonapäisen yleisön. Golfin lisäksi kyse oli myös matkailun edistämisestä ja öljyteollisuuden saavutusten esittelemisestä.
Kehykset ohjelmakokonaisuuksille loi käsikirjoituksillaan Sports Illustratedista ja New Yorkerista tuttu Herbert Warren Wind, yksi kaikkien aikojen maineikkaimmista golfkirjoittajista. Tärkeässä roolissa olivat myös juontajat ja kommentaaattorit.
Jälkimmäisistä huomion ansaitsee ennen kaikkea ensimmäisellä vuosikymmenellä aktiivisesti mukana ollut Gene Sarazen, yksi harvoista urallaan grand slamiin yltäneistä suuruuksista. Kolmen Masters-voiton Jimmy Demaret puolestaan oli alkuaikoina yksi eniten käytetyistä juontajista.
Haasteottelut pelattiin 18 reiän lyöntipelinä. Tekniset vaatimukset tiesivät useimmiten sitä, että yhtenäiseltä vaikuttava kierros oli todellisuudessa kuvattu kahden päivän aikana. Kaksinpelien rinnalle alkoi 1960-luvun loppua kohden ilmestyä myös kolmen pelaajan kesken pelattuja kierroksia.
1960-luvun ottelut kertovat ajasta, jolloin pelaajat saattoivat R&A:n säännöillä pelattaessa valita pienemmän brittiläisen ja suuremman amerikkalaisen pallon välillä. Kentänhoidon standardeistakin välittyy kuva, joka saattaa yllättää osan lajin pariin vasta viime aikoina tulleista. Esimerkiksi griineillä pallo kulkee huomattavasti hitaammin ja epätasaisemmin kuin nykyisin. Monen huippukentän väylätkin kirvoittaisivat kitkeriä kommentteja nykyisen kaltaiseen hemmotteluun tottuneilta pelaajilta.
Tunnelmat vaihtelevat veljellisestä sanailusta pidättyvämpään seuranpitoon. Voitosta ja kunniasta pelataan kuitenkin aina tosissaan. Lyhyet haastattelut reikien välissä rikkovat välillä rytmin, samoin pelaajien lyöntitekniikan tiiviit ja valaisevat analyysit.
Joitakin poimintoja
Gene Littler vs Byron Nelson
Pine Valley nousee toistuvasti kenttärankingien ykköseksi. Mistä oikein on kysymys? Mitä menestyksen taustalta löytyy? Kentän lisäksi kooste vuodelta 1962 esittelee vuoden 1961 U.S. Openin voittaneen Gene Littlerin ja kilpakentiltä toistakymmentä vuotta aikaisemmin vetäytyneen Byron Nelsonin, yhden kaikkien aikojen suurimmista.
Arnold Palmer vs Jack Nicklaus
Kaksi legendaa maineikkaalla Pinehurst Nro 2:lla vuonna 1994. Kaksikko on jo jo jättänyt parhaat vuotensa taakseen, mutta kooste tekee selväksi, mistä pelaajien poikkeuksellinen karisma on tehty.
Peter Thompson vs Dave Marr
Utrechtse Golf Club de Pan Hollannissa on viime aikoina noussut arvostuksessa yhdeksi Euroopan kätketyistä helmistä. Kesällä 1967 kentästä ottivat mittaa viisi kertaa Open Championshipin voittanut Peter Thomson ja vuoden 1965 PGA Championshipin voittanut Dave Marr.
Sandra Haynie vs Carol Mann vs Kathy Whitworth
Kolme major-voittajaa ja World Golf Hall of Famen jäsentä ottavat mittaa toisistaan lyhyellä ja erikoisella Royal Bangkok Sports Clubin kentällä vuonna 1969. Ottelun taso ei säväytä, mutta aikakauden johtaviin pelaajiin lukeutuvan kolmikon pelityyleistä saa hyvän käsityksen. Lisäpisteet aikakauden golfmuodille.
Greg Norman vs Nick Faldo
Maailmanlistan ykkönen ja kakkonen ottivat mittaa toisistaan Sunningdalen Old Coursella kesällä 1994. Minea Blomqvist pelasi samalla kentällä sittemmin 62. Miten käy Normanin ja Faldon?
Peter Alliss vs Doug Sanders
Millainen pelimies oli TV-kommentaattorina sittemmin tutuksi tullut Peter Alliss, kahdeksan Ryder Cupin konkari? Vastassa Doug Sanders, jonka backsvingi saattaa hyvinkin olla kaikkien aikojen lyhyin PGA Tourilla voittoja tuonut. Kenttänä Penina Algarvessa vuonna 1967.
Sokeri pohjalla. Vanha taistelupari napit vastakkain Houston Country Clubilla vuonna 1965. Molemmilla ikää jo 52 vuotta. Urheilun monivaikuttaja Fred Corcoran oli saanut maaniteltua puttien kanssa pitkään tuskailleen Hoganin mukaan.
Ukkonen keskeytti välillä pelin, josta tuli yksi kaikkien aikojen lyöntinäytöksistä. Hogan puttasi jokaisella reiällä joko birdieä tai eaglea. Jokainen katsoja pääsee pohtimaan, mikä oli Hoganin paljon puhuttu salaisuus.
”Se oli tiiltä griinille hienoin golfkierros, jonka olen eläessäni nähnyt”, totesi vaikuttunut ja paljon nähnyt Gene Sarazen kierroksen jälkeen.
