16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Par-kolmosia huolella rokottanut Välimäki bogittomalla kierroksella lyönnin päähän kärjestä

Kolmen viikon kilpailutaukonsa Kyproksen Paphosilla päättänyt Sami Välimäki oli tyytyväinen pallonlyömiseensä. Kuva: Getty Images

Myös kaikki muut suomalaiset alittivat parin Kyproksen kilpailun ensimmäisenä päivänä.

Sami Välimäki sai loistavan alun Kyproksella Aphrodite Hills Resortin kentällä käynnistyneessä European Tourin kilpailussa. Hän pelasi torstaina tuloksen 65 (-6), mikä on lyönnin enemmän kuin kisan paikkaa jakavilla Englannin Mitch Waitella ja USA:n Johannes Veermanilla.

Välimäen puhdas kortti sisälsi kuusi birdieä, joista peräti neljä tuli par-kolmosilla. Kaksi muuta birdieä hän teki kierroksen ensimmäisellä ja viimeisellä reiällä.

”Hyvää, stediä lyömistä koko päivän ja sitten tuohon loppuun sain onneksi pari puttia laitettua sisään. Hyvä päivä”,  kolmen muun pelaajan kanssa kolmatta sijaa jakava Välimäki kertoi tyytyväisenä.

Kautta aikain ensimmäinen Kyproksella käytävä Euroopan kiertueen kisa alkoi myös muilla suomalaisilla mukavissa merkeissä. Mikko Korhonen (68/-3), Tapio Pulkkanen (69/-2) ja Kalle Samooja (70/-1) alittivat kukin kierroksellaan kentän par-tuloksen.

”Oli mukavaa kyllä ja tuloskin on ihan jees. Baana aukeaa vähän paremmin, kun sitä pelaa enemmän. Aika epäselvä se oli vielä yhden kierroksen jälkeen. Avaukset lähinnä on vähän vaikeita hahmottaa”, 27. sijaa jakava Korhonen kertoi.

”Ihan hyvää lyömistä ja ok -puttaamista tänään. Bogit tulivat vähän ”pehmeästi” ja se tietty harmittaa aina. Mutta kaiken kaikkiaan hyvä päivä!”

Tapio Pulkkanen ei ollut täysin tyytyväinen tuloskortin saldoon, sillä hän pelasi mielestään paremmin mitä numerot antavat olettaa.

Mikko Korhonen pelasi torstaina ”ihan jees-tuloksen”. Kuva: Getty Images

”Vähän hampaankoloon jäi tänään. Tuntui, että olin pelin päällä paremmin kuin mitä päivän tulos kertoo. En saanut putteja kassiin samalla tavalla kuin viime viikolla. Täällä on toisaalta kaltevamman griinit, ja vaikeampi myös upotella”, hän sanoi.

Pulkkanen on Aphrodite Hills Cyprus Openissa 18 reiän jälkeen lyönnin turvin ennustetun cut-rajan yläpuolella, sijalla T43.

Myös Kalle Samooja tulkitsi Pulkkasen tavoin, että peli antoi viitteitä paremmasta tuloksesta.

”Olipa varsin erikoinen kierros. Hyvää menoa tavallaan, 17 griiniosumaa ja paljon hyviä lyöntejä ja paikkoja. Sitten toki pari ’tulppaa’ (tuplabogia)”, Samooja kertoi tiedotteessa.

Tuplabogeista toinen tuli neljän putin seurauksena ja toisessa avaus lensi pelialueeen rajan ulkopuolelle.

”Molemmat sellaisia tapahtumia, että saa hetken kelailla taaksepäin, että vastaavaa osuu kohdalle. Näillä mennään ja huomenna aamusta vielä paremmille griineille. En tiedä onko kastelun kanssa käynyt joku kämmi, mutta melkoista marmeladia on tarjolla.”

Välimäen ohella top 10:een ei muita pohjoismaalaisia mahdu. Tanskan Jeff Winther jakaa Mikko Korhosen kanssa toiseksi parhaina 27. sijaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje