26.10.–2.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[2][4]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Kahlos iski päivän kovimman tuloksen Tanskassa – CT:n vakiporukka tuuliajolla

Juuso Kahlos paransi keskiviikkona asemiaan tulosluettelossa 55 sijaa. Kuva: Getty Images

Onnistumisen taustalla olivat kuuma putteri ja tarkat rautalyönnit.

Juuso Kahlos oli keskiviikkona Tanskan Esbjergissä käytävässä Challenge Tourin kilpailussa elementissään. Hän käytti Sydbank Esbjerg Challenge -turnauksen toiseen kierrokseen kuusi lyöntiä vähemmän kuin avauspäivänä, ja nousi 36 reiän jälkeen parhaana suomalaisena jaetulle 11. sijalle.

Koko joukon parhaan kierrostuloksen, 67, pelannut Kahlos teki peräti seitsemän birdieä, joista neljä tuli ensimmäisellä (10–18) ja loput kolme jälkimmäisellä kenttäpuoliskolla. Tämän lisäksi hänelle kirjattiin kolme bogia.

Kahloksen putteri on toiminut tällä viikolla mainiosti ja toisella kierroksella myös rautalyönnit olivat paraatikunnossa.

”Molempina päivinä olen taistellut aika eläimellisesti. Putteri on ollut hyvässä iskussa ja sillä olen tehnyt hyviä par-pelastuksia. Tänään löin rautoja paremmin kuin pitkään aikaan ja pääsin myös birkkupaikoille”, viisi lyöntiä kärjestä oleva Kahlos sanoi.

”Kausi on ollut aika vaikea, joten teki tosi hyvää saada ehjä kierros kisaan. Huomenna on tavoite pitää sama ilo ja taistelu, kuin kahtena ensimmäisenä päivänä.”

Kyseessä on Kahloksen kovin henkilökohtainen kierrostulos Challenge Tourilla pelaamissaan turnauksissa. Tällä viikolla hän kilpailee haastajakiertueella 15. kerran. Paras sijoitus on peräisin viiden vuoden takaisesta Vierumäen turnauksesta, jossa kesällä 2018 ammattilaiseksi ryhtynyt Kahlos jakoi 51. sijan.

Neljättä sijaa ensimmäisen kierroksen jälkeen muun muassa Ilari Saulon kanssa jakaneen Lauri Ruuskan (par) päivän yksittäiseksi kohokohdaksi jäi viidennellä (kentän 14.) reiällä tullut eagle. Yhden birdien tehneelle pelaajalle kirjattiin vastapainoksi kuusi bogia, ja tulos 74 pudotti hänet jaetulle 18. sijalle.

Lyönnin verran enemmän Esbjerg Golfklubin kentällä kierrokseensa käyttänyt Saulo (+1) on seitsemän sijaa alempana.

Haastajakiertueen vakiokaarti eli kategorialla 10–11 Challenge Tourilla pelaavat kolme suomalaista jäivät kauas +3:n kohdalle asettuneesta karsintarajasta. Kolmikosta Oliver Lindellin (+7) ja Kim Koivun (+12) olisi keksittävä jonkinlaisia rohtoja paremman tulosvireen löytymiseksi.

Oliver Lindell ei ole saanut tänä vuonna peliään kulkemaan Challenge Tourilla kuin hetkittäin. Kuva: Getty Images

Lindell on pelannut tänä vuonna 14 CT-kilpailua, joista yhdeksän on päättynyt karsiutumiseen. Neljässä turnauksessa porvoolainen on ollut sijoilla 36–38 ja yhdessä 56:s, mutta näistä saadut pisteet riittävät rankingissa vasta 133. sijaan.

Koivulla ei puolestaan ole pisteitä eikä rankingsijoitusta, sillä hän on karsiutunut jokaisessa kymmenessä pelaamassaan turnauksessa.

Challenge Tourin rankingin paras suomalainen, sijalla 42 oleva Roope Kakko taisteli viime viikon ensimmäisessä Esbjergin kilpailussa pitkään kärkipään sijoituksesta, mutta putosi kehnon lopun vuoksi 18:nneksi.

Keskiviikkona hän koki kauden kolmannen karsiutumisensa jäätyään viiden lyönnin päähän cut-rajasta. Kakolla on edelleen mahdollisuutensa kiivetä rankingissa niiden 20 pelaajan joukkoon, jotka saavat ensi kaudeksi European Tourin kortin, mutta se vaatii syyspuolen turnauksissa kovia sijoituksia.

Antti Ahokkaan kahden kierroksen tulos ylitti Kakon tavoin parin kahdeksalla lyönnillä.

Sydbank Esbjerg Challengen puolivälissä johtoon siirtyi Julien Brun (-7). Ranskalaisella on kahden lyönnin etumatka Espanjan Angel Hidalgoon. Kaksi lyöntiä Kahloksen edellä oleva Norjan Espen Kofstad (-4) jakaa parhaana pohjoismaalaisena kolmatta sijaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje