23.2.–2.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][4]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Painajainen talttumassa? – tuuliajolla ollut Jordan Spieth iski Arizonassa tauluun uransa parastaan

Woodsin manttelinperijäksi povatulla tähdellä on loistava paikka ottaa ensimmäinen voitto sitten vuoden 2017 Open Championshipin.

Yhdysvaltalaiset olivat viime vuosikymmenellä vakuuttuneita, että kovalla kohinalla maailman terävimpään kärkeen nousseesta Jordan Spiethistä tulee Tiger Woodsin manttelinperijä.

Ennustuksille riitti katetta. Hän saavutti vuonna 2015 viisi voittoa, joista kaksi oli majoreita ja yksi PGA Tourin finaaliturnaus. Voittoparaati jatkui vuoteen 2017, jolloin hän ylsi kolmanteen major-titteliinsä Englannin Southportissa.

Heinäkuun 2017 Open Championshipin jälkeen Spiethin peli alkoi vähitellen käydä umpisolmuun, eikä 11 pääkiertuevoiton texasilainen ole tuon komean voiton jälkeen saavuttanut ykköstiloja. Maailmanlistan entinen ykkönen on valahtanut listalla sijalle 92, ja monet ovat jo tainneet lyödä vetoa, että Spieth putoaa sadan joukosta vielä helmikuun aikana.

Viime viikolla Torrey Pinesissä pelaamansa vuoden ensimmäinen kisa toi karsiutumisen, mutta Scottsdalessa meneillään olevassa Phoenix Openissa on nähty vuosien tauon jälkeen tuulahdus vanhasta kunnon Spiethistä. Hän pamautti kilpailun kolmannella kierroksella hurjan 61 lyönnin tuloksen, ja nousi kärkipaikalle ennen päätöspäivää.

Tämä tapahtui heti seuraavana päivänä, kun Spieth oli kertonut, että hänen on oltava kärsivällinen tulosten suhteen.

”Yritin vain lyödä pallon viheriön turvallisemmalle puolelle, silloin kun tilanne vaati sitä, ja sitten hyökätä, kun oli mahdollisuus”, Spieth yksinkertaisti hienon suoritustuksensa.

Spieth upotti TPC Scottsdale -kentän 16. reiällä – jonka ympärille pystytetään joka vuosi jättimäinen amfiteatterimainen katsomo – 11-metrisen birdie-putin.

”Sanoin Michaelille (caddie Greller), että olisin saanut varmasti urani suurimmat kannustushuudot, jos tämä upotus olisi tapahtunut viime vuonna”, Spieth kertoi.

Huippugolfin suurimmassa yleisöjuhlassa katsojia on normaalisti lauantaisin jopa 200 000. Nyt Phoenix Openiin on otettu vain maksimissaan 5000 katsojaa päivää kohden.

Vaikka Spiethin ura on sujunut vuosikaudet mollivoittoisesti, jakoi hän lauantaina kaikkien aikojen parasta kierrostulostaan. Kierros sisälsi kymmenen birdieä, joista kuusi tuli takaysillä. Saman 61 lyönnin tuloksen hän pelasi vuoden 2015 John Deere Classicissa, jossa tuli uran viides voitto PGA Tourilla.

Spieth (-18) jakaa turnauksessa kärkipaikkaa Xander Schauffelen kanssa. Kaksikon seuraksi sunnuntain viimeiseen ryhmään liittyy Scottie Scheffler, jolla ei vielä pääkiertuevoittoja ole.

Kärkitaistelussa kisan puolivälissä ollut Steve Stricker (-13) putosi hieman kelkasta kolmannella kierroksella, ja matkaa paalulle on nyt viisi lyöntiä. Voittaessaan USA:n Ryder Cup -joukkueen kapteenista tulisi pian 54-vuotiaana kaikkien aikojen iäkkäin voittaja PGA Tourilla.

Eurooppalaisista Espanjan Jon Rahm (-10) jakaa parhaana 16. sijaa.

Lue seuraavaksi: Ryder Cup -kapteeni Strickerillä mahdollisuus rikkoa 55 vuotta vanha voittoennätys PGA Tourilla

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje