16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Päätösväylän birdie piti Mikko Korhosen jatkohaaveet elossa vaativalla major-kentällä

Bethpage Black laittoi pelaajat lujille torstaina. Alle parin on ensimmäisen kierroksen jälkeen vain 16 kilpailijaa.

Mikko Korhonen teki PGA Championship -kilpailun ensimmäisellä kierroksella tuloksen 74 (+4). Kierros piti sisällään yhden tuplabogin, neljä bogia ja kaksi birdieä.

Birdieistä jälkimmäinen syntyi Korhosen päivän viimeisellä reiällä (kentän yhdeksäs reikä), ja piti toiveet jatkopaikasta vielä hengissä.

Erittäin haastavalla Bethpagen Black -kentällä tulostaso on ollut ennakoidun vaisu. Korhonen jakaa tuloksella +4 kilpailussa sijaa 91 mm. major-voittajien Sergio Garcia, Martin Kaymer, Patrick Reed ja Henrik Stenson kanssa.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen viimeinen jatkopaikkaan oikeuttava tulos on +2, joten parin pintaan sujuva kierros perjantaina riittäisi todennäköisesti viemään Korhosen mukaan kahdelle jälkimmäiselle kierrokselle.

Torstaina Korhonen ei pystynyt hyödyntämään parhaita aseitaan, lyöntitarkkuutta ja vahvaa viheriötyöskentelyä. Hän osui kentän väyliin avauksillaan 57 prosenttisesti ja lähestymislyönneillään viheriöön 56 prosenttisesti. Putteja kertyi päivän aikana 33.

Loistavasti putannut Danny Lee oli avauskierroksen iloisimpia yllättäjiä. Kuva: Getty Images

Kilpailun kärjessä on puolustava mestari Brooks Koepka, joka aloitti kilpailunsa loisteliaalla 63 (-7) lyönnin kierroksella. Lähimmäksi ylsi Uuden-Seelannin Danny Lee, joka on Koepkasta ainoastaan lyönnin päässä 64 (-6).

Alle parin on ensimmäisen kierroksen jälkeen ainoastaan 16 pelaajaa. Kilpailun seuratuin pelaaja, vuoden ensimmäisen majorin voittanut Tiger Woods avasi kilpailun tuloksella 72 (+2).

Torstaina Korhonen pelasi viimeisessä peliryhmässä. Perjantaina hänen lähtöaikansa on kello 15.57 Suomen aikaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)

    bogiman says:

    Vielä kun saataisiin viasatille selostaja,joka pystyisi itse kilpailun selostamiseen,eikä
    pelkästään kommentaattorin elämänvaiheiden puimiseen.
    Viasat voisi lisätä mahdollisuuden valita englanninkielisen selostuksen,joka on asiallista
    ja itse kisaan keskittyvää.

    GR says:

    No minusta golfkisan seuraaminen tv:stä on sen verran rauhallista touhua, että jotain muutakin tarvitaan kuin selostajan breikkien arvailua viheriöillä. Minusta oli tosi mielenkiintoista kuulla Suomen parhaan golffarin ajatuksia ja kokemuksia uraltaan. Toki siinä olen samaa mieltä, että parasta olisi, jos voisi valita selostuskielen.

    OikeaJuuso says:

    Mielestäni selostus suomeksi ontuu ja on vastenmielistä. Puhutaan liikaa omista jutuista, jostain abstraktista Suomigolfin tilasta ja muusta epäoleellisesta.

    15v. Viasatin monopolin uhrina ja selostuksia kuunneelleena voin sanoa, että ainakin selostaminen on parempaa.
    Ollaan välillä ihan vaan hiljaa ja annetaan pelille ja pelaajille pääosa. Oletetaan jopa niin paljon katsojista, että aina ei tarvi selittää mikä on golfissa bogey ja birdie.

    OikeaJuuso says:

    Pakko vielä kommentoida otsikkoa:

    ”Päätösväylän birdie piti Mikko Korhosen jatkohaaveet elossa vaativalla major-kentällä”

    Nyt siis 1. kierroksen viimeisen reiän tulos ratkaisee koko 2. kierroksen tekemisen? 2. kierroksen lopussa katsotaan ketkä jatkavat peliä??? Golfpisteen toimittaja harrastaa samanlaista otsikkohakua kuin keltainen iltapäivälehdistö. Mitä lie väri nykyisin, aiemmin oli keltainen (=raflaava) lehdistö tuomassa väriä.