26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Päätösreiän birdie sinetöi Pulkkaselle top 10 -sijoituksen – Välimäki oli päivän parhaimmistoa Old Coursella

Tapio Pulkkanen taisteli kauden viidennen top 10 -sijoituksensa Alfred Dunhill Links Championshipissä. Kuva: Tomi Natri

Presidents Cupista tylysti ulos jätetty Ryan Fox on vihdoin oppinut voittamaan.

Tapio Pulkkanen käytti Skotlannin itärannikolla pelatun DP World Tourin kilpailun päätöskierrokseen 70 lyöntiä. Hän päätyi Alfred Dunhill Links Championshipissä kokonaistulokseen 278 (-10), jolla heltisi mainiosti jaettu kymmenes sija.

Kahdeksannelta sijalta päätöspäivään lähteneen Pulkkasen kone käynnistyi sunnuntaina verkkaisesti. Hän oli kierrostaan St Andrewsin Old Coursella tilanteessa +1, kunnes teki ensimmäisen birdiensä viidennellä reiällä. Tätä seurasi välittömästi bogey, jonka jälkeen Pulkkanen terästäytyi.

Pelin edetessä tulleet kolme birdieä nostivat hänet takaisin kärkikymmenikköön, mutta 15. reiällä tulleet kolme puttia toivat hieman mutkia matkaan. Hän kuitenkin onnistui tekemään päätösviheriöllä birdien, jolla sinetöityi kauden viiden top 10 -sijoituksen.

”Kohtuullinen kierros tänäänkin. Haastava sivutuuli oli melkein joka reiällä. En oikein päässyt birdiepaikoille, ja vähän taistelua oli koko päivän. Links-oloissa peli on aina haastavaa, ja top 10 -sijoitus on hyvä suoritus”,  noin 78 000 euroa tienannut Pulkkanen sanoi.

Pulkkanen on onnistunut Skotlannin kolmen kentän turnauksessa aiemminkin. Vuonna 2018 tuli kaksi lyöntiä paremmalla tuloksella neljäs sija. Tuolloin hän hävisi kisan ykköselle Lucas Bjerregaardille kolmella lyönnillä. Tämän vuoden turnauksen voittajaan Ryan Foxiin eroa kertyi kaksi lyöntiä enemmän.

Tässä Callum Shinkwinin kanssa Swilcan Bridgen ylittävä Tapio Pulkkanen kiipesi Race to Dubai -listalla 65:nneksi. Kuva: Tomi Natri

Sami Välimäki (-7) kuului 68 lyönnin kierroksellaan sunnuntain parhaimmistoon Old Coursella. Hänelle kirjattiin bogey heti kierroksen alussa, joka jäi myös päivän ainoaksi. Jatkossa viisi birdieä tehnyt Välimäki nousi lopputuloksissa sijalle 22, ja kuittasi vajaat 50 000 euroa palkintorahaa.

Kehnosti sujuneen kauden 2021 jälkeen Välimäki on saanut tänä vuonna paremmin juonesta kiinni. Hän oli hyvillään, että tuntuma hieman kadoksissa olleeseen lyöntiin on löytymässä.

”Hyvää lyömistä. Putteri oli vain liian kylmä koko viikon, mutta fiilis lyömisestä on palaamassa”, Välimäki kertoi.

Sami Välimäki jakoi Old Coursella päivän seitsemänneksi parasta tulosta. Kuva: Tomi Natri

Ryan Fox (-15) kampesi tuloksellaan 68 yhden lyönnin voittoon ennen Callum Shinkwiniä ja Alex Norénia. Jälkimmäinen sai viimeisellä reiällä erikoisella tavalla ohuen mahdollisuuden nousta Foxin kanssa tasoihin.

Norén löi 18. reiän avauksensa reilusti oikealle, ja pallo oli menossa pelialueen rajan ulkopuolelle. Pallo kuitenkin kimmahti yleisön seasta takaisin kentän puolelle ja rullasi viheriölle. Ruotsalaisen pitkä eagle-putti oli lähelle onnistua, ja upotessaan se olisi voinut tuoda hänelle pääsyn uusintaan.

Fox ei saanut hetken kuluttua yli kuusimetristä birdie-puttiaan sisään, mutta hänelle riitti par-tulos kauden toiseen ja uran kolmanteen voittoon DP World Tourilla.

Reilut 800 000 euroa ansainnut uusiseelantilainen on vuosikausia häärinyt pääkiertueen kisojen tuloslistojen yläpäässä, mutta turnausten päättäminen voitokkaasti on tuottanut vaikeuksia. Nyt hänestä leivottiin kauden viides tuplavoittaja. Kaukana ei ollut myös toukokuussa käydyn Dutch Openin voitto, mutta Hollannissa Fox joutui antamaan Victor Perezille periksi neljännellä playoff-reiällä.  Edellinen kahteen ykköstilaan samalla kaudella yltänyt uusiseelantilainen oli major-voittaja Michael Campbell 17 vuotta sitten.

Ryan Fox saavutti uransa maukkaimman voiton Skotlannissa. Kuva: Tomi Natri

Kiertueen Race to Dubai -pisteissä kolmanneksi nousseen Foxin, 35, sivuuttaminen syyskuussa pelatusta Presidents Cupista herätti ihmetystä. Kapteeni Trevor Immelman kelpuutti ryhmäänsä muun muassa pelaajan maailmanlistan top 100 -listan ulkopuolelta, mutta ei keksinyt käyttöä paikkaa rankingissa pian 30 joukkoon kolkuttelevalle pelaajalle.

Kilpailun kirkkain tähti Rory McIlroy (-13) sai Kingsbarnsissa kehnosti sujuneen perjantain kierroksen jälkeen pelinsä kuosiin. Hän oli kahdella 66 lyönnin kierroksella viikonlopun paras pelaaja Old Coursella, mutta erinomainen kiri ei riittänyt jaettua neljättä tilaa korkeampaan sijoitukseen.

Alfred Dunhill Links Championshipiä mukavasti neljällä lyönnillä ennen päätöspäivää johtaneelle Richard Mansellille (-11) kävi sunnuntaina kalpaten. Hän käytti finaalikierrokseen paineen alla 76 lyöntiä, ja putosi seitsemännelle sijalle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje