DP World Tourille tähyävä Matias Honkala latasi kalareissulla akkujaan kesän kisaruuhkaan - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

DP World Tourille tähyävä Matias Honkala latasi kalareissulla akkujaan kesän kisaruuhkaan

Matias Honkalan kausi jatkuu vajaan kahden viikon kuluttua Cadizin CT-kilpailussa. Kuva: Getty Images

Honkala arvelee olevansa pari askelta valmiimpi siirtyäkseen seuraavalle tasolle.

Matias Honkala aloitti kuluvan kauden mainiosti sijoittumalla helmikuun lopussa Espanjassa pelatuissa Nordic Liigan talvisarjan kisoissa neljänneksi ja toiseksi. Vaikka Etelä-Afrikassa tämän jälkeen käydyt Challenge Tourin kaksi kilpailua eivät tuoneet jatkopaikkaa, ei hän ollut huolissaan sijoitusten heilahtelusta.

Vaativissa kisoissa oli runsaasti mukana myös Sunshine Tourin parhaimmistoa, ja talven lievä ruosteisuus näkyi vielä otteissa.

Honkala ei ole kilpaillut maaliskuun lopun jälkeen, mutta vähissä ovat olleet turnauksetkin. Haastajakiertueella koko maaliskuu oli tyhjä ja Nordic Liigan varsinainen kausi käynnistyi vasta vapun alla. Tanskan NL-kisa ei kuulunut Honkalan suunnitelmiin, sillä hän oli samanaikaisesti Ahvenanmaalla kalareissussa.

”Taimenta tuli ihan mukavasti. Viimeisenä päivänä tuuli sen verran lujaa, ettei päästy vesille. Oli mukavaa käydä lataamassa vähän akkuja, kun kisaruuhka lähestyy”, Honkala sanoi.

Valmistautuminen kevään koitoksiin on sujunut valmentaja Timo Rauhalan johdolla odotusten mukaisesti. Sensomotoriikan erityisasiantuntija Marko Siivonen teki myös omat tarkistuksensa pelaajan asentoihin viime viikolla.

”Talvella tuli treenattua eri tavalla kuin ennen. Tempoa on rauhoitettu, sillä lyönti on ollut vähän turhan nopea. Eihän se silloin haittaa, kun pääsee pallosta läpi, mutta silloin kun ei pääse, tilanne on toinen. Draivia on saatu nyt hallitummaksi.”

En liiemmin välitä tai ota paineita siitä, mitä muut odottavat. Itselle tätä tehdään.

”Myös henkistä kasvua on luullakseni tapahtunut jo iänkin myötä, vaikka ei tässä niin kovin vanhoja vielä ollakaan”, ensi viikolla 23 vuotta täyttävä sipoolainen mietti.

Honkalaa on tovin aikaa pidetty yhtenä kotimaan potentiaalisimmista DP World Tour -kandidaateista. Tälle löytyy tilastollisiakin perusteita, sillä hän on maailmalistalla viidenneksi paras suomalainen heti pääkiertuepelaajien jälkeen.

”En liiemmin välitä tai ota paineita siitä, mitä muut odottavat. Itselle tätä tehdään. Nousu DP World Tourille on tavoite, ja se edellyttää Challenge Tourilla useita top 10 -sijoituksia. Katsotaan sitten, tapahtuuko se tänä vuonna vai myöhemmin.”

Hän sanoo, että voitto alkukaudesta antaisi työrauhan ja kunnon sysäyksen seuraaviin kisoihin. Se myös merkitsisi sitä, ettei hänen tarvitsisi miettiä, mihin Challenge Tourin turnauksiin omalla kategorialla pääsee. Helpotusta tähän tarjoavat myös Golfliitolta saadut seitsemän villiä korttia.

Honkala aloittaa neljän viikon kisaputkensa 19.−22. toukokuuta pelattavassa Espanjan turnauksessa, joka on myös kauden ensimmäinen Euroopassa käytävä CT-kilpailu. Sen jälkeen on vuorossa yhden, korkeintaan kahden viikon tauko.

”Luulisin, että vähintään 15–16 kilpailua tulee tänä vuonna pelattua. Nordic Liigan turnauksiin tuskin osallistun, paitsi jos en pääse johonkin CT:n kisaan.”

Hänellä, kuten Challenge Tourin pelaajilla yleensäkään ei ole omaa caddieta.

”Itse vedän omia kärryjäni. Satunnaisesti joku voi olla mukana matkalla ja kotimaan kisassa caddie tietysti on. Helpottaisihan se, jos olisi caddie, mutta siitä tulee automaattisesti tuhannen euron lisäkulu. Rahojen pitää kuitenkin riittää pitkän kauden ajan.”

Honkala otti viime vuonna suomalaisten ainoan top 3 -sijoituksen Challenge Tourilla. Hän jakoi heinäkuussa pelatussa Itävallan kisassa kolmannen sijan DP World Tourin kisan voiton maratonuusinnassa vastikään hävinneen Oliver Bekkerin kanssa. Tuolloin Honkalalla oli paikallinen caddie, jolla järjestävän seuran jäsenenä oli myös hyvä kenttätuntemus.

”Hän lupasi olla käytettävissä tänäkin vuonna, ja sovimme, että pidämme yhteyttä”, Honkala naureskeli.

Nevas Golf avasi väylänsä perjantaina, ja Honkala pääsi testaamaan miten hänen kotikenttänsä on talvehtinut. Cadiziin hän matkustaa ensi viikon sunnuntaina, jossa alkaa neljä päivää myöhemmin Challenge de España -kilpailu.

Suomalaisista erilaisilla kategorioilla tällä kaudella Challenge Tourilla pelaavat Honkalan lisäksi Roope Kakko, Oliver Lindell, Kim Koivu, Lauri Ruuska ja Antti Ahokas. Road to Mallorca -pistelistan 20 parasta pelaajaa ansaitsee kortin DP World Tourille kaudeksi 2023.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje