16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Oliver Lindellin birdie-jahti tuottaa tulosta Turkish Airlines Challengessa

Oliver Lindell on Turkin kisan puolivälissä vain kahden lyönnin päässä kärkikymmeniköstä. Kuva: Antero Lindell

Muiden suomalaisten urakka päättyi kahteen kierrokseen.

Oliver Lindell jatkaa yksinäisenä suomalaisena kauden 2019 ensimmäisen Challenge Tourin kilpailun jatkokierroksille. Samsun Golf Clubilla tuloksella 68 aloittanut porvoolainen laittoi perjantaina yhdellä lyönnillä paremmaksi, ja on 36 reiän jälkeen jaetulla 19. sijalla.

Hän tehtaili toisella kierroksella mukavasti seitsemän birdieä ja ensimmäisen päivän tapaan kaksi bogia. Parasta rytinää oli tarjolla reikien 2–8 ja 12–15 periodeissa, missä Lindell iski kaikki birdiensä.

Peliseurana kahdella ensimmäisellä kierroksella oli Mark Flindt Haastrup, joka on Lindellille tuttu pelaaja muutaman vuoden takaa Nordic Liigasta. Kaksikko taisteli syksyllä 2016 tiukasti kiertueen rankingin voitosta, mikä päättyi lopulta tanskalaisen eduksi.

Haastrup (-16) on ollut toistaiseksi kaikkia muita etevämpi myös Turkish Airlines Challenge -kilpailussa, jota hän johtaa kahdella lyönnillä ennen Englannin Matthew Jordania ja Puolan Adrian Meronkia.

Peräti yhdeksän birdieä ja yhden eaglen saalistanut juutti uhitteli hienolla kierroksellaan jopa viitosella alkavaa tulosta, mutta se olisi edellyttänyt vielä kahta birdieä kolmen viimeisen reiän puitteissa.

Roope Kakon (-4) jatkopaikka jäi harmillisesti lyönnin päähän. Sami Välimäen (-3) erotti viikonlopun kierroksilta yksi lyönti enemmän. Antti Ahokas (par) karsiutui selvemmin.

Lindell ja Englannin Chris Lloyd starttaavat kisan kolmannelle kierrokselle lauantaina kello 10.40.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje