16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Oliver Lindellillä hurja liikkeellelähtö Challenge Tourin kilpailussa

Oliver Lindell päästeli etuysillä isolla vaihteella. Kuva: Getty Images

Ero kärkeen on maltillinen, vaikka liito ei jatkunut toisella kenttäpuoliskolla.

Oliver Lindell esitti etuysillä totaalisen pitelemättömiä ottetia Golf Sempachin kentällä Lucernessa alkaneessa Swiss Challenge -kilpailussa. Porvoolainen oli kierrostaan seitsemän reiän jälkeen viisi alle, mutta meno muuttui jatkossa hillitymmäksi.

Hän teki sisääntulossa vielä yhden bogin ja birdien, mutta kokonaisuus oli näyttävä. Porvoolainen jakaa 18 reiän jälkeen parhaana pohjoismaalaisena kuudetta sijaa tuloksellaan 66. Samaan tulokseen ylsi myös Ruotsin Christofer Blomstrand.

Kilpailun toinenkin suomalainen, Lauri Ruuska, pelasi jämäkän kierroksen, vaikka tulosta yksi tuplabogey rasittikin. Tämän lisäksi hänelle kirjattiin 69 lyönnin kierroksella viisi birdieä ja yksi bogey. Parastaan yhdeksänneltä reiältä startannut Ruuska esitti viiden viimeisen reiän jaksossa, jossa hän iski kolme birdieä.

Ruuska jakaa 38. sijaa ollen kaksi lyöntiä cut-rajan oikealla puolella.

Swiss Challengen johtopaikkaa jakavat Tsekin Daniel Suchan sekä Korean Minkyu Kim. He pelasivat torstaina vahvan 63 lyönnin kierroksen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje