16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Oliver Lindell komeasti jatkokierroksille CT-kauden avauksessa

Oliver Lindell lähtee mukavista asemista kohti viikonlopun kierroksia. Kuva: Antero Lindell

Porvoolaisella on tasaisessa kilpailussa kohtalaiset näkymät korkeisiinkin sijoituksiin.

Oliver Lindell pelaa mallikasta turnausta Etelä-Afrikan Modimollessa meneillään olevassa Challenge Tourin kauden 2020 ensimmäisessä koitoksessa. Hän alitti myös kisan toisella kierroksella kentän parin – tällä kertaa lyönnillä – ollen kisan puolivälissä kokonaistilanteessa -5.

Kilpailun tulokset ovat käymässä ensimmäisen kerran vertailukelpoisiksi, sillä Limpopo Championship pelataan kahdella kentällä. Lindell on johdossa olevaa, kierroksensa loppusuoralla olevaa isäntämaan Louis De Jageria (-11) kuusi lyöntiä jäljessä.

Lindell teki perjantaina Euphoria Golf Clubin kentällä neljä birdieä ja kolme bogia. Tulokseksi kirjattiin 71.

”Ihan stediä tekemistä. Puttaaminen yski pitkään tänään, ja takaysillä tuli yksi neljän putin bogikin. 17 griiniosumaa, mutta aika kaukana oltiin kuitenkin”, tässä vaiheessa 35. sijaa jakava Lindell sanoi.

Griiniosumien runsas määrä olisi hänen mielestään pitänyt joka tapauksessa hyödyntää paremmin.

”Paljon paikkoja oli, että tuo oli kyllä aika maksimit tälle päivälle. Reilusti jäi kentälle vielä lyöntejä.”

Myös Sunshine Tourin ohjelmaan kuuluvan kilpailun karsintaraja on asettumassa -3:n kohdalle. Lauri Ruuskalla (par) oli jatkopaikkaa ajatellen tuloksessaan kolme lyöntiä liikaa.

Hän oli vielä etuysin jälkeen cut-rajan tuntumassa, mutta etenkin sisääntulon loppu teki jatkohaaveet tyhjiksi.

Ensimmäistä kilpailuaan 3,5 kuukauteen pelaavan Kim Koivun (+9) paluu kilpakentille sujui murskaavasti. Hän käytti toiseen kierrokseen 79 lyöntiä ja on kisassa 195 vielä mukana olevan pelaajan joukossa jaetulla 190. sijalla.

Pohjoismaalaisista Norjan Eirik Tage Johansen ja Ruotsin Anton Karlsson jakavat viidettä sijaa lukemissa kahdeksan alle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje