19.–26.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][6]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Kolmella suomalaisella iskun paikka ET:n "kotikisassa"

Kim Koivu saa mielenkiintoista peliseuraa kahdella ensimmäisellä kierroksella. Kuva: Getty Images

Ruotsin kaksi suurinta tähteä, Henrik Stenson ja Alex Norén, pelaavat kotiyleisönsä edessä.

Suomalaiset ja ruotsalaiset ovat olleet vuosien varrella toisilleen tärkeitä kilpakumppaneita monessa urheilulajissa. Golfissa ei aivan samanlaista asetelmaa ole päässyt syntymään, sillä lajin eurooppalaisiin mahtimaihin kuuluva Ruotsi on naapuriaan saavutusten valossa ison askeleen edellä.

Mutta myös suomalaisilta löytyy hyviä muistoja ruotsalaisten kotitantereelta: uransa tänä keväänä päättänyt Mikko Ilonen pääsi kahdesti (2007 ja 2013) nostelemaan Pohjoismaiden vanhimman ET-kisan pokaalia – ja jälkimmäisellä kerralla vielä ruotsalaispelaajan nenän edestä, vaikka toiseksi sijoittuneeseen Jonas Blixtiin kolme lyöntiä eroa kertyikin.

Suomalaiset antavat tällä viikolla menestysjahdissa ruotsalaisille ja muille hieman tasoitusta, sillä Mikko Korhonen ei osallistu torstaina alkavaan Scandinavian Invitation -kilpailuun. Kaikki kolme muuta suomalaista ET-pelaajaa, Kalle Samooja, Tapio Pulkkanen ja Kim Koivu ovat sen sijaan tavoittelemassa parempia ranking-asetelmia syyskauden kynnyksellä.

Henrik Stenson jätti PGA Tourin playoffit väliin pelatakseen ET:n kilpailun synnyinseudullaan Göteborgissa. Kuva: Getty Images

Euroopan kiertueen edellinen, Prahassa pelattu kilpailu sisälsi suomalaisittain paljon hyvää. Koko nelikko oli pitkään vähintään hyvässä sijoituksessa kiinni, kunnes päätöspäivänä syntyi jonkin verran hajontaa. Parhaaksi nousi lopulta Kim Koivu, joka oli mainiosti 11:s.

Koivulle Czech Masters antoi varmasti virtaa tuleviin kisoihin, sillä kausi on ollut hänelle isossa kuvassa hankala. Ainoa top 10 -sijoitus on peräisin viime vuoden puolella pelatusta Hongkongin turnauksesta. Kortin uusiminen vaatisi vielä ison onnistumisen tai vaihtoehtoisesti pari kolme laatusijoitusta.

Samanlainen tilanne on Pulkkasella ja Samoojalle, jotka tosin hääräävät parhaillaan niillä sijoilla, mistä kortti olisi heltiämässä – ensin mainittu niukasti rajan paremmalla ja jälkimmäinen heikommalla puolella.

Potentiaalia koko joukolla on kovempiinkin aikaansaannoksiin. Se pitäisi vain saada loppukaudesta hieman toistuvamman ulosmitattua ja ennen kaikkea tasapainoisena neljän päivän suorituksena.

Isiensä mailla viimevuosina harvakseen kilpailumielessä nähty Stenson ei ole voittanut koskaan Ruotsin ET-turnausta.

Vuodentakaisessa, ensimmäistä kertaa Hills Golf & Sports Clubin kentällä pelatussa Ruotsin turnauksessa parhaaksi suomalaiseksi nousi Oliver Lindell. 21:nneksi sijoittunut porvoolainen oli vauhdikkaimmillaan neljännellä kierroksella jaettuaan päätöspäivän kolmanneksi kovinta tulosta.

Lindell sai tuolloin paikan kisaan hyvän Challenge Tour -kategoriansa ansiosta, mutta tällä kertaa nimi ei mahtunut turnauksen entry-listalle.

Tapio Pulkkanen olisi kolkutellut Lindellin tavoin paikkaa kymmenen joukkoon ilman yhtä vaisumpaa kierrosta. Hän väläytteli parempaa osaamistaan kisan ensimmäisenä ja neljäntenä päivänä osoittaen samalla viihtyvänsä vuonna 2005 avatulla göteborgilaiskentällä.

Nordea Mastersina koko vuosikymmenen tunnettu kisa vaihtoi täksi kaudeksi nimekseen Scandinavian Invitation. Kotiyleisöä hemmotellaan, sillä turnausjärjestäjät ovat saaneet houkuteltua Göteborgiin maan kaksi suurinta golftähteä, Henrik Stensonin ja Alex Norénin.

Kisavalmisteluja, joihin Nokia River Golfin toimitusjohtaja Kimmo Sirainen kävi viime viikolla tutustumassa, on muutenkin tehty huolella. Kuuntele Siraisen Ruotsin kuulumiset alta viimeisimmästä Kisaviikko-podcastistamme.

Isiensä mailla viimevuosina harvakseen kilpailumielessä nähty Stenson ei ole voittanut koskaan Ruotsin ET-turnausta. Norénilla ykköstiloja on kaksi, vuosilta 2011 ja 2015. Muista ruotsalaisista katseet kotikatsomoissa kääntyvät muun muassa aiemmin tällä kaudella voittajana debytoineeseen Marcus Kinhultiin sekä Alexander Björkiin.

Scandinavian Invitation on ollut Euroopan kiertueen kalenterissa vuodesta 1991 lähtien. Kisa on houkutellut vuosien varrella Pohjolaan enemmänkin kovia tekijöitä maailman huipulta. Nimensä turnauksen voittopokaaliin ovat saaneet muun muassa Colin Montgomerie, Lee Westwood – molemmat kolmesti –, Nick Faldo, Vijay Singh, Adam Scott sekä Luke Donald.

Jotkut muistavat myös Masters-voittaja Fred Couplesin hurjastelun vuonna 1991 Drottiningsholms Golfklubbilla ensimmäistä kertaa käydyssä Ruotsin ET-kilpailussa, kun hän tehtaili 61 lyönnin kierroksellaan 12 birdieä. Kyseessä on edelleen kiertueen voimassa oleva 18 reiän birdie-ennätys, jota sittemmin viisi muuta pelaajaa on jakanut.

Myös ruotsalaisille oma turnaus on ollut seitsemän voiton myötä menestyksekäs. Edellisen kerran voiton kotiyleisönsä edessä otti Norén neljä vuotta sitten.

Göteborgiin tuhtia pottia jahtaamaan on tullut iso liuta tällä kaudella Euroopan kiertueella voittaneita pelaajia. Yksi heistä on Andrea Pavan, joka on sijoittunut kuudessa edellisessä kilpailussaan kolmesti top 5:een. Ruotsissa kuudenneksi vuosi sitten yltänyt italialainen puolusti viime viikolla Prahan turnauksen voittoa, ja oli lopulta kolmas.

Palkintoarvoltaan 1,5 miljoonan euron kilpailun voittoa puolustaa Englannin Paul Waring, joka päihitti vuoden 2018 turnauksessa Etelä-Afrikan Thomas Aikenin ensimmäisellä uusintareiällä.

Suomalaisten lähtöajat Scandinavian Invitationalin ensimmäisellä kierroksella torstaina (Suomen aikaa):

09.20 Yusaku Miyazato JPN-Steven Brown ENG-Tapio Pulkkanen
09.30 Kim Koivu-Victor Dubuisson FRA-Robert MacIntyre SCO
10.30 Kalle Samooja-Jeff Winther DEN-David Nyfjäll (am.) SWE

Tällä kaudella Euroopan kiertueella itsensä läpi lyönyt MacIntyre hakee Koivusta kahtena ensimmäisenä päivänä eräänlaista revanssia kärsittyään tälle uusintatappion viime vuonna pelatussa Vierumäen Challenge Tour -kilpailussa. Kaksinkertainen ET-voittaja Dubuisson puolestaan on yksi tämän vuosikymmenen mielenkiintoisimmista kasvoista pääkiertueilla. Hän taisteli lujasti vuoden 2014 WGC Match Play -turnauksen finaalissa Jason Daytä vastaan, mutta joutui taipumaan viidennellä jatkoreiällä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

  • golftintti says:

    ”ja jälkimmäisellä kerralla vielä ruotsalaispelaajan nenän edestä”. Ihan sama kenen nenän edestä voiton vie. Ei oteta golfiin typerää Ruotsi-Suomi maaottelua tai vastakkainasettelua. Ruvetaan sivistyneiksi ja otetaan mallia ruotsalaisten ajatustavasta. Ei siis niinkuin perisuomalainen kateellinen alemmuudentuntoinen kansa ’kuka tahansa saa voittaa kunhan ei ole ruotsalainen’, vaan niinkuin länsinaapurimme – jos ei ruotsalainen voita, toivotaan voittoa suomalaiselle.
    Ei Ruotsi golfissa ole ’rakas vihollinen’ eikä saisi olla muussakaan, ei urheilussa eikä elämässä.
    Kaj Kunnas esitti TV:ssä hyvän huomion maiden erosta jääkiekkovalmennuksessa. Ruotsalainen junnu, jolla on puutteita muuten hyvässä pelissä saa kommentiksi kehumisen osaamisesta ja puutteista ’kyllä nekin asiat ajan myötä loksahtavat paikalleen. Suomalaisen junnun valmentaja (sama pätee mm. golfissa eikä vain junnuissa) kiinnittää huomionsa puutteisiin ja kertoo kuinka ne on pakko saada kuntoon.
    Ruotsissa saa kehittyä, Suomessa on pakko.