23.–30.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][26]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Old Course väylä väylältä

1. Burn – par 4, 344 metriä

Royal & Ancient golfklubin klubitalon edestä löytävä lyhyt par-nelonen on hyvä testi mielenlujuudelle. Kuuluisan Swilcan Bridgen yli lyötävä avaus sinänsä on helpoimmasta päästä, sillä väylä oli 115 metrin levyinen.

Tuloksen kannalta olennaista on sijoittaa avaus oikein, tyypillisesti väylän vasempaan laitaan, jotta viheriötä pääsee lähestymään oikeasta kulmasta pienen puron yli.

Reiän nimi Burn, suomeksi puro, on nimetty puron mukaan.

Helppo avausreikä muuttuu vaikeaksi, jos tuuli tekee tepposiaan ja lippu on viheriön etulaidassa.

2. Dyke – par 4, 414 metriä

Reikää pidennettiin 35 metriä vuoden 2005 The Openiin. Väylää ei näe tiipaikalta. Avauksen linja otetaan kohti hotellin nurkalla seisovaa tv-tornia. Mitä lähemmäksi väylän oikeaa laitaa pelaaja uskaltaa avauksensa sijoittaa, sen parempi. Mutta liiaksi oikealle lyöty pallo löytyy piikkihernepusikosta.

Väylän vasemman laidan bunkkerista palloa ei välttämättä pysty pelaamaan viheriölle. Pieni rinne viheriön edessä heittää palloa herkästi oikealle, joten lähestymisen kanssa on oltava tarkkana.

3. Cartgate – par 4, 363 metriä

Tilavalla väylällä on paljon tilaa vasemmalla, ja pari ikävää bunkkeria oikealla. Kumpuileva väylä tarjoaa useimmiten hankalan lyöntiasennon lähestymiseen.

Suurelle viheriölle pallon saa toimitettua melko helposti, mutta birdie-putista tulee usein pitkä. Silti yksi kentän selkeimmistä birdie-väylistä.

4. Ginger Beer – par 4, 439 metriä

Nyt on lyötävä pitkälle. Keskellä väylää on hankala kaistale pensaikkoa, jonka jommallekummalle sivulle avaus on sijoitettava, ellei mitta sitten riitä lyömään siitä yli. Oikealta puolelta on helpompi lähestyä lippua, mutta siellä väylä on huomattavasti toista laitaa kapeampi.

Mitä enemmän vasemmalle avaus painuu, sitä hankalampi on lähestyä oikealle viettävää viheriötä. Lippu on usein vasemmalla syvän bunkkerin vartioimana.

Väylä on etulenkin vaikeimpia, ellei vaikein.

5. Hole O’Cross – par 5, 519 metriä

Avaukselle on tälläkin väylällä runsaasti tilaa, ja lipulle on mahdollista lyödä kahdella, jos tuuli antaa apujaan sopivasta suunnasta. Jos kakkonen jää lyhyeksi, pallo laskeutuu herkästi notkelmaan, joka saattaa pysäyttää sen tai heittää pelivälineen pitkäksi yli massiivisen kokoisen viheriön.

Väylän oikea laita on poissa pelistä. Jos pallo päätyy johonkin sen seitsemästä pot-bunkkerista, on se vain tyydyttävä nostamaan pois, usein vieläpä sivusuunnassa.

Pot-bunkkerit vaanivat myös lay up -lyöntiä.

Valtavalla viheriöllä tullaan näkemään todella pitkiä putteja. Selkeä birdie-mahdollisuus, mutta pot-bunkkeriin ajautuneet pelaajat joutuvat lujille taistellessaan parinsa puolesta.

6. Heathery – par 4, 377 metriä

Väylän vasemmassa laidassa epäonnistuneita avauksia vaanii rykelmä bunkkereita, joiden lempinimi ”ruumisarkut” kertovat niistä olennaisen. Bunkkereita on myös oikealla laidalla ja ne on pystyttävä välttämään hinnalla millä hyvänsä. Kumpuileva väylä saattaa kuitenkin tehdä tepposensa.

Lähestyminen on hankala ja se on lyötävä viheriön edessä pönöttävän korkean harjanteen yli. Lippu on usein hankalassa paikassa oikealla laidalla. Viheriö on kuitenkin Old Coursen mittapuulla tasainen ja tarjoaa hyvän birdie-mahdollisuuden.

7. High – par 4, 339 metriä

Tältä reiältä käynnistyy kuuden reiän jakso, jolla on mahdollisuus tehdä tulosta etenkin hyvissä olosuhteissa. Avaus lyödään tyypillisesti driverillä, spoonilla tai jopa pitkällä raudalla, lähestyminen lyhyellä raudalla tai wedgellä.

Väylä on hankalimmillaan, kun lippu on sijoitettu etulaitaan. Viheriö viettää kohti takalaitaa, joten lähestymisen kanssa on oltava tarkkana.

8. Short – par 3, 160 metriä

Nimensä mukaisesti toinen kentän lyhyistä väylistä. Viheriötä vartioivan bunkkerin takia lipulle ei ole kunnon näköyhteyttä. Vaikka reikä on lyhyt, on pallon toimittaminen lähelle reikää hankalaa. Ensimmäinen pomppu on tyypillisesti korkea.

Kaksitasoinen viheriö on täynnä vaikeasti havaittavia breikkejä ja se on hankala luettava. Lyhyt tai ei, on väylä todella haastava varsinkin kovalla tuulella.

9. End – par 4, 322 metriä

Moni pelaaja pyrkii lyömään reiän yhdellä päälle, jos tuulesta on hiemankin apua. Varovaisemman strategian vaarapuolia ovat jälleen syvät bunkkerit keskellä väylää: ”Boase’s” ja ”End Hole”.

Lähestyminen viheriölle, jota on hankala lukea, on petollisen vaikea. Kaikista haasteistaan huolimatta kyseessä on yksi kentän helpoimmista rei’istä.

10. Bobby Jones – par 4, 353 metriä

Väylä kulkee eri vastakkaiseen suuntaan yhdeksännen kanssa. Jälleen pelistrategia valitaan tiipaikalla, riippuen tuulesta sekä siitä, millaisen lähestymisen pelaaja haluaa lyödä.

Pitkälyöntisimmät pelaajat pystyvät lyömään lähelle viheriötä. Moni kuitenkin haluaa jättää pallonsa hieman kauemmas, sillä pallo pomppaa lähestymisessä herkästi kohti viheriön takareunaa ja sen pysäyttäminen saattaa olla hankalaa.

Viheriö on yhteydessä kahdeksannen reiän viheriöön ja se on huomattavan suuri, etu- ja takalaidan välillä on noin 45 metriä putattavaa.

Vasemmalla laidalla on suuri katsomorakennelma, joten tällä viheriöllä ääntä riittää.

11. High – par 3, 159 metriä

Kentän lyhin reikä. Lippu on tyypillisesti kolmena päivänä aivan kentän kenties syvimmän bunkkerin, ”Strathin”, takana. Silloin sitä voi lähestyä fadella vasemman kautta pomputtamalla tai lyömällä taaksepäin spinnaavan lähestymisen lipun taakse. Mutta jos pallo päätyy bunkkeriin, sen ylös nostaminen voi olla toivottoman hankalaa.

Mailan valinta riippuu tuulesta. Se voi olla mitä vain välillä rauta-9 – ­rauta-5. Pelottava bunkkeri kantaa yhden St. Andrewsin maineikkaan golfperheen nimeä.

12. Heathery – par 4, 318 metriä

Vaikka reikää pidennettiin vuoden 2005 The Openiin, on se edelleen lyötävissä yhdellä päälle ihanteellisissa olosuhteissa. Väylällä on ilkeitä pot-bunkkereita, joiden välttämiseksi paras strategia on usein kunnon pommi kohti viheriötä. Silloinkin vaarana on vielä yksi palloja syleilyynsä imevä syvä bunkkeri.

Viheriötä voi lähestyä lukuisilla erilaisilla lyönneillä. Hieman kulhomainen viheriö nousee takalaitaansa kohden ja on hyvin vastaanottavainen.

13. Hole O’Cross – par 4, 425 metriä

Alkuperäisestään pidennetty par-nelonen on yksi kentän vaikeimmista rei’istä. Vasemmalla avauksia odottelee kolme syvää bunkkeria. Pallon voi pelata niiden oikealle puolelle, mutta moni lyö sen mieluummin vasemmalle ja jopa kuudennen reiän väylälle, josta on parempi näkymä viheriölle.

Valtava viheriö on yhteinen viidennen reiän kanssa. Vaikea reikä huipentuu usein 35-metriseen monsteri-puttiin, ja siksi tällä reiällä tullaan näkemään useita kolmen putin suorituksia.

14. Long – par 5, 565 metriä

Loistava par-viitonen. Reikää on pidennetty ja nykyisellään se on kentän pisin. Nykypelaajille sen mitta ei silti ole haaste, mutta ei eagle-yrityksiä sentään montaa nähdä. Kun tuuli puhaltaa vastaan, on avaus pelottava. Oikealla laidalla kulkee out-raja koko matkan ja vasemmalla on jälleen pelottava bunkkeri-rypäs.

Toisen lyönnin voi pelata monella tavalla. Olennaista on välttää ”Hell”-bukkeri. Pahamaineisesta montusta nouseminen vaati Jack Nicklausilta kolme lyöntiä vuoden 1995 The Openissa ja väylä kokonaisuudessaan 10.

Viheriölle pallon voi toimittaa monella eri tavalla, riippuen tuulesta, lipun paikasta ja hermojen pitävyydestä.

Tämä reikä tulee olemaan viihdyttävä. Hyvien tulosten vastapainoksi nähdään tuplia ja triplojakin.

15. Cartgate – par 4, 416 metriä

Suora par-nelonen, jonka syvä väyläbunkkeri tulee peliin vain tuulen ollessa vastainen. Draivin alastulon kohdalla väylä on pullollaan kumpuja ja painanteita, joten toista lyöntiä tuskin pääsee lyömään aivan tasaiselta alustalta.

Kaksitasoviheriö on yhteinen kolmannen reiän kanssa. Se heittää palloa lähestymisissä oikealle. Jos spinniä ei ole tarpeeksi, rullaa pallo herkästi yli viheriön.

Vaikka väylä vaikuttaa helpolta, on se melko kapea ja viheriö haastava.

16. Corner of the Dyke – par 4, 388 metriä

Yksi Old Cousen upeimmista rei’istä, joka vaatii hyvää pelistrategiaa. Väylän oikealla laidalla kulkee outti myötäillen vanhaa junarataa, joka purettiin 1950-luvulla.

Keskellä väylää, noin 235 metrin päässä tiistä on bunkkerirykelmä nimeltään ”Principal’s Nose”. Jos yli ei pysty tai halua lyödä, voi pallon pelata kummalle puolelle tahansa, riippuen lipun paikasta.

Yleensä pelaajat avaavat väylän pitkällä raudalla ja lyövät lähestymisensä rauta-6:della. Tämänkin viheriön edessä on korkea penger, kuten sen takanakin.

Viheriö on erittäin vaikeasti luettava ja petollinen. Birdie-putilta vaaditaan nappionnistumista. Birkun mahdollisuus kasvaa huomattavasti, jos avauksessa uskaltaa olla tarpeeksi aggressiivinen.

17. Road – par 4, 453 metriä

Ehkä maailman tunnetuin golfväylä. Maineen keskiössä on avaus, joka lyödään yli ”Old Course Hotel” -rakennuksen. Väylä ei näy tiipaikalle. Ihanteellinen avaus on fade, mutta jos lyönti kaartaa liikaa, se painuu ulos kentältä. Liikaa vasemmalle lyöty pallo taas päätyy tiukkaan raffiin, josta viheriön tavoittaminen on hankalaa.

Avauksen linja riippuu vallitsevasta tuulesta. Pitkään se lyötiin ”course”-sanan o:n yli, mutta kun väylää pidennettiin 35 metrillä vuoden 2010 kilpailuun, on ihanteellinen linja tätä nykyä ”hotel”-sanan o.

Mutta hyvänkin avauksen jälkeen haasteet vasta alkavat. Jokainen yliaggressiivinen lyönti on flirttailua hankaluuksien kanssa. Hankaluuksista pahin on viheriön vasemmassa laidassa ammottava ”Road Bunker”. Pallo päätyy sinne helposti, sillä viheriön kallistukset ja kummut suorastaan työntävät sitä hiekkaa kohti.

David Duval muistaa bunkkerin koko ikänsä, kun hän vuoden 2000 kilpailun voittotaistelussa suti hiekasta tuloksen kahdeksan, neljä yli parin.

Hieman pitkäksi oikealle lyöty pallo päätyy kovapintaiselle tielle tai pienen kiviaidan kylkeen.

Ja viheriö on todella kapea, vain noin 12 metriä leveä. Se on pieni kohde jopa huippupelaajille, sillä he saattavat joutua käyttämään lähestymisessään jopa rautanelosta.

Jos avaus ei onnistu nappiin, jättää moni lähestymisensä lyhyeksi ja pyrkii pelastamaan parin chippaamalla lähelle reikää, sillä pitkät lähestymiset ovat todella riskialttiita.

Tällä reiällä on kehittynyt vuosien saatossa ikimuistoisia tarinoita, lisää saadaan tänä vuonna.

18. Tom Morris – par 4, 326 metriä

Oikeissa olosuhteissa parhaat draivaajat pystyvät lyömään kentän päätösväylän yhdellä päälle. Oikealla kulkee outti, mutta väylä, joka on yhteinen avausreiän kanssa, on todella leveä.

Avauksessa olennaista on sijoittaa pallo oikeaan linjaan lippuun nähden. Viheriön edessä kulkee painanne, jonka lempinimi on ”Valley of Sin”. Pallo pitää chipata sen yli tai vaihtoehtoisesti rulliittaa se painanteen läpi viheriölle.

Väylä on saanut nimensä nelinkertainen The Open -voittajan ja oman kylän pojan Tom Morrisin mukaan, joka on myös vastannut viheriön muotoilusta.

Upea päätösreikä on pullollaan historiaa ja pelaajille sunnuntain viimeiset putit tulevat olemaan juhlallisia yleisön mylviessä taustalla.

Teksti Sami Sarpakunnas Kuvat Getty Images Videot The Open

Lähde: BBC Sport, Väylien pituustiedot perustuvat vuoden 2010 The Openin tietoihin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje