16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Nyt tai ei koskaan – Kirjoittaako Phil Mickelson Pebble Beachillä viimeisen luvun kaikkien aikojen golfsatuun?

Pöytä on jälleen katettu Phil Mickelsonille, mutta niin on monelle muullekin. Kuva: Getty Images

Mickelson yrittää tehdä mieleisellä kentällään sen, mitä hän on 27 vuotta jahdannut.

Career Grand Slam on yksi huippupelaajan kaukaisimmista haaveista, joka toteutuu äärimmäisen harvoin. Jopa niin harvoin, että Phil Mickelsonin kaltainen tähtipelaajakin on edelleen sitä vailla. Hän on päässyt urallaan tuulettamaan kaikkien muiden major-kilpailuiden paitsi U.S. Openin voittoa.

Lähellä on tosin käynyt. Mickelsonille on kirjattu USA:n avoimessa mestaruusturnauksessa vuosien varrella kuusi kakkostilaa. Tämän epäkohdan hän haluaisi korjata tällä viikolla hinnalla millä hyvänsä.

Millaiset ovat näkymät, että Mickelson juhlisi sunnuntaina 49-vuotissyntymäpäiviensä ohella myös U.S. Openin voittoa? Tätä on luonnollisesti vaikea ennustaa, mutta hänen menestysmahdollisuutensa nimenomaan Pebble Beachillä ovat tavallista paremmat. Onhan Mickelson voittanut tällä legendaarisella merenrantakentällä vuosittain pelattavan PGA Tourin kilpailun viisi kertaa, viimeksi neljä kuukautta sitten.

Career Grand Slamin tavoittelu kävi kalifornialaisen kohdalla realistisemmaksi vuonna 2013, jolloin hän saavutti ensimmäisen ykköstilansa Open Championshipissä. Palapelin ainoan puuttuvan palan etsiminen on sittemmin ollut hänelle työlästä, sillä paras sijoitus vuosina 2014–2018 käydyissä U.S. Openeissa on Pinehurstin turnauksen 28. tila viiden vuoden takaa.

Vuosi sitten Shinnecock Hillsillä 48:nneksi sijoittunut vasuri ei liiemmin otsikoihin yltänyt, lukuun ottamatta kolmannen kierroksen 13. reiän tapausta, jolloin hän ilmeisen turhautuneena puttasi liikkuvaa palloa. Hän sai hölmöilystään kahden lyönnin rangaistuksen, mutta välttyi diskaukselta.

On joka tapauksessa selvää, että Mickelson suurin vihollinen viimeisenkin puuttuvan major-tittelin metsästyksessä on aika. Toki hänellä on edelleen kaikki tähtipelaajan ominaisuudet ja pallokin lentää kenties pidemmälle kuin koskaan.

Raja tulee kuitenkin jossain kohtaa vastaan. Kaikkien aikojen vanhin major-voittaja on Julius Boros, joka noustuaan vuoden 1968 PGA Championshipin ykköseksi, oli puolisen vuotta nuorempi kuin Mickelson nyt.

Olisikin tietyssä mielessä lähes irvokasta, että suunnilleen kaiken Mickelsonin nenän edestä vienyt Woods tekisi saman tempun Montereyn niemimaalla.

Mickelsonin kohdalla ikä on varmasti vain numero, mutta viisikymppiset eivät yksinkertaisesti enää huseeraa isojen tourien, saati majoreiden voittokahinoissa. Toisaalta Mickelson – jos joku – pystyy murtamaan tämän myytin. Ja onhan myös Miguel Angel Jimenez osoittanut, että 50 vuoden rajapyykin ylittänyt pelaaja voi vielä nostaa kannua pääkiertueella.

Jos tänä vuonna ei tärppää, lienee selvää, että Mickelson on mukana – ja realistisena voiton tavoittelijana – ainakin seuraavassa U.S. Openissa. Onhan yksi hänen puolesta tusinasta kakkossijoistaan tullut vuoden 2020 kilpailua isännöivällä Winged Foot -kentällä.

”Lefty” lukeutuu Yhdysvaltain suosituimpien urheilijoiden joukkoon. Kuva: Getty Images

Kävi Mickelsonin taistelussa kotimaansa avoimen mestaruuden saavuttamiseksi lopulta miten tahansa, on hänen uransa saavutukset häikäiseviä. Koossa on viiden majorin lisäksi 40 tavallista pääkiertuevoittoa.

Lisäksi kaikki onnistuneet suoritukset tässä kesäkuisessa majorissa ovat osoittaneet, että hän on selvittänyt sen monimutkaisen yhtälön, miten kinkkisessä U.S. Openissa kuuluu pelata ja miten siinä on mahdollista menestyä.

On silti hieman ironista, että − kaikista saavutuksistaan huolimatta − Mickelson on kertonut jo ennen ensimmäistä major-titteliään haluavansa voittaa nimenomaan U.S. Openin. Jos se tapahtuu pelaajan mielikenttiin kuuluvalla Pebble Beachillä, jossa hänen isoisänsä aikoinaan tienasi ensimmäiset dollarinsa, on käsillämme luultavasti kaikkien aikojen golfsatu.

Tiger Woodsin valtakauden osuminen samaan aikaan Mickelsonin huippu-uran kanssa johti siihen, ettei jälkimmäinen tullut koskaan saavuttaneeksi maailmanlistan kärkipaikkaa. Woods on täällä jälleen ja kuuluu Pebble Beachillä suurimpien menestyssuosikkien joukkoon. Olisikin tietyssä mielessä lähes irvokasta, että suunnilleen kaiken Mickelsonin nenän edestä vienyt Woods tekisi saman tempun Montereyn niemimaalla.

Eilen ”Lefty” otti kenttään tuntumaa muun muassa Jon Rahmin seurassa. Vaikka Mickelson tyypillisesti pyrkii pelaamaan tiistain harjoituskierroksella mahdollisimman kilpailullisen kierroksen, sivalteli hän tällä kertaa useita lyöntejä samalta tiipaikalta tai väylältä. Teemana oli myös raffi-lyöntien harjoittelu paksusta karheikosta viheriöiden ympäristössä.

Kaikki huomio ja keskittyminen näyttää jo olevan itse kilpailussa, sillä Mickelsonilta ei ole ennakkoon luvassa lehdistötilaisuutta, eikä hän tiettävästi antanut tiistain harjoitussession jälkeen haastatteluita.

Pebble Beachillä käydyissä U.S. Openissa parhaimmillaan neljänneksi vuonna 2010 sijoittunut Mickelson saa kahdella ensimmäisellä kierroksella seuraa Dustin Johnsonista ja Graeme McDowellista, joiden meriittilistalta löytyy tämän himoitun turnauksen voitto.

Kolmikko kuulutetaan Pebble Beachin kymppitiille torstaina kello 18.13 Suomen aikaa.

Lue seuraavaksi: Pelaaminen Pebble Beachillä ei ole U.S. Openissa ruusuilla tanssimista – erottaa kylmästi jyvät akanoista

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje