26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Nuutinen loistovedossa karsintafinaalissa – myös Riihijärvi strategisen rajan oikealla puolella

Vain kolme pelaajaa ylsi Crossings Coursella kovempaan tulokseen kuin Sanna Nuutinen. Kuva. Tristan Jones/LET

Sanna Nuutinen oli perjantain kierroksen parhaimmistoa vaativassa turnauksessa.

Sanna Nuutinen esitti erinomaista peliä Mobilessa Alabamassa jatkuneen LPGA:n karsintafinaalin toisena päivänä. Hän löi perjantain kierroksella tuloksen 67, ja nousi hienosti jaetulle 17. sijalle.

Kokonaistilanteeseen neljä alle siirtynyt Nuutinen teki kierroksellaan kuusi birdieä, joista neljä tuli Magnolia Grove -golfkeskuksen Crossings-kentän etuysillä. Ainoan boginsa avauspäivän jälkeen 70:ntenä ollut pelaaja teki 15. reiällä.

Suomalaisista terävämpänä torstaina olleella Kiira Riihijärvellä (-3) oli toisena päivänä vuorossa Falls Course. Hän oli kierrostaan vielä 13. reiän jälkeen kaksi yli parin, mutta kehitti lopussa hyvän kirin. Tuloksen 71 pelanneelle Riihijärvelle kirjattiin perjantaina neljä birdieä ja neljä bogia.

Oululaistaustainen pelaaja on 36 reiän jälkeen kaksi lyöntiä strategisen ”korttirajan” paremmalla puolella, joten molemmat suomalaiset jatkavat mukavista asemista viikonlopun kierroksille.

LPGA Tourin karsintafinaalissa on mukana 110 pelaajaa, joista 70 parasta ja samaan tulokseen yltäneet etenevät ensi viikolla pelattaville neljälle viimeiselle kierrokselle. Kilpailun 45 parasta ja saman tuloksen pelanneet saavat kortin LPGA:lle kaudeksi 2022.

Kilpailun kärjessä ovat Korean Na Rin An ja Ruotsin Linnea Johansson (-9). Ensimmäisen kierroksen jälkeen paalulla ollut Tanskan Emily Kristine Pedersen (-8) on nyt kolmatta sijaa jakavien joukossa.

Turnauksen nimekkäästä kaartista kisan korkeimmalle rankattu (14:s) pelaaja, Japanin Ayaka Furue (-7) on viidentenä. LET:n tämänvuotisen kokonaiskilpailun ykkönen, Thaimaan Atthaya Thitikul (-5) löytyy puolestaan 12. sijalta.

Vuoden 2019 Women’s Openin voittajalla Hinako Shibunolla (+2) on ollut pieniä käynnistymisongelmia. Nuutisen kanssa kaksi ensimmäistä kierrosta pelannut japailainen ei mahdu niiden 70 pelaajan joukkoon, jotka olisivat näiden tulosten perusteella menossa neljälle jälkimmäiselle kierrokselle.

Tuloslistan 55 ensimmäistä pelaavat lauantaina Falls Coursella (par 72) ja loput 55 Crossings Coursella (par 71).

Suomalaisten lähtöajat kolmannella kierroksella (Suomen aikaa):

16.47 Kiira Riihijärvi-Isi Gabsa GER-Milagros Chaves PAR
17.53 Peiyun Chien TWN-Lauren Kim USA-Sanna Nuutinen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)