16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Nuorisotähdelle sensaatiomainen voitto vasta neljännessä PGA Tourin kilpailussa − "Olen syntynyt tällaisia hetkiä varten"

PGA Tourilla luodaan tasaisin väliajoin menestystarinoita. Seuraavaa ollaan kirjoittamassa Matthew Wolffin muodossa. Kuva: Getty Images

Hölmistynyt Bryson DeChambeau jähmettyi paikalleen kuultuaan Wolffin onnistuneesta eagle-putista 18. viheriöllä.

PGA Tourilla koettiin viikonvaihteessa yksi kauden upeimmista taisteluista, kun vastikään ammattilaiseksi ryhtynyt Matthew Wolff (-21) pesi koko porukan TPC Twin Cities -kentällä Minnesotassa pelatussa 3M Openissa.

Ratkaisu nähtiin kentän 18. reiällä (par 5), missä Wolffin edessä pelannut Bryson DeChambeau oli hetkeä aikaisemmin tehnyt eaglen pakottaen päivän viimeisessä ryhmässä kenttää kiertäneet Wolffin ja Collin Morikawan tekemään saman tempun kiilatakseen hänen edelleen.

Kakkoslyöntien perusteella Morikawa tuntui olevan vahvoilla, mutta kaksikosta vain tuplasti kauempana lipusta ollut Wolff vieritti lähes kahdeksanmetrisen eagle-puttinsa reiän perukoille.

DeChambeau teki kaikkensa provosoidakseen ja asettaakseen paineet tilannetta takana seuranneen kokemattoman kaksikon niskaan. Hän tuuletti päätösviheriöllä rajusti eagleaan ja vaikuttikin eleidensä perusteella olevan varma uusintaan pääsystä.

Viisi turnausta Yhdysvaltain kiertueella voittanut DeChambeau oli jo kiiruhtamassa valmistautumaan uusintaan, kun hölmistyneen oloinen pelaaja kuuli yleisön huutojen kertoneen Wolffin onnistumisesta.

Wolffista tuli ensimmäinen alle 21-vuotias voittaja PGA Tourilla sitten Jordan Spiethin vuonna 2013. Sensaatiomaiseen suoritukseensa Simi Valleystä Kaliforniasta kotoisin oleva pelaaja tarvitsi vain neljä turnausta, joista kolme ammattilaisena.

”Olen syntynyt tällaisia hetkiä varten”, Wolff sanoi itsevarmana.

”En ole kovin tunteellinen kaveri, mutta kyyneleet nousivat silmiini, kun kävin nostamassa pallon reiästä. Olen 20-vuotias ja voin sanoa, että työpaikkani on turvattu.”

Bryson DeChambeau hämmästyi Matthew Wolffin kylmäpäisyyttä. Kuva: Getty Images

Nuorukainen nousi yleisön tietoisuuteen voitettuaan vuonna 2017 USA:n juniorimestaruuden. Hän liittyi seuraavana vuonna tasokkaaseen Oklahoma State -yliopistojoukkueeseen, ja upotti ratkaisevan putin, kun Oklahoma State otti NCAA-mestaruuden kaudella 2018.

Hän saavutti ensimmäisellä college-golfkaudellaan neljä henkilökohtaista voittoa yliopistokisoissa ja sai Phil Mickelson -palkinnon ilman hajaääniä valtakunnan parhaana freshman-pelaajana. Toisena yliopistovuotena meno jatkui vieläkin vahvempana Wolffin noustua kolmen peräkkäisen voiton myötä college-pelaajien rankingin kärkeen.

”Saavutin yliopistogolfissa kaiken mitä halusin, ja nyt olen tehnyt jotain mitä vain harvat voivat sanoa tehneensä. Se tekee minut erittäin onnelliseksi.”

”Tiesin jättäessäni collegen, että pääsen pelaamaan maailman parhaiden golfareiden kanssa. Halusin osoittaa itselleni, että pystyn siihen ja nyt se on tehty.”

Wolff debytoi PGA Tourilla helmikuussa käydyssä Waste Management Phoenix Openissa ja jätti opintonsa kesken saatuaan tulikasteensa ammattilaisena kesäkuussa pelatussa Travelers Championshipissä.

Viikonvaihteen turnauksesta teki ainutlaatuisen nuorten keltanokkien järkähtämätön peliesitys nimekkäiden ammattilaisten seurassa. Muodostivathan Wolff ja yhtä aikaa amatööristatuksestaan luopunut kaksi vuotta vanhempi Collin Morikawa jo 54 reiän jälkeisen kärkikaksikon Minnesotassa.

Neljäs kierros eteni poikkeuksellisen tasaisissa merkeissä ja kaikkien ryhmien oltua sisääntulon puolella jopa toistakymmentä pelaajaa oli lyönnin sisällä kärjestä. Tästä huolimatta kummankaan kesken kaiken yliopistokentiltä armottomalle kiertueelle hypänneen pelaajan keppi ei tärissyt.

Lähes samoilta kulmilta voittajan kanssa kotoisin olevan Morikawan venyminen uusintaan jäi kiinni vain joistakin senteistä, jolloin tarina olisi kenties voinut saada vielä ainutlaatuisemman päätöksen.

Tuore voittaja kuittasi saavutuksellaan reilut 1,1 miljoonaan dollaria ja sinetöi itselleen pelioikeuden PGA Tourille vuoden 2021 loppuun saakka. Wolff varmisti samalla pääsynsä ensi vuoden Masters Tournamentiin ja PGA Championshipiin.

”Kilpailu on käynyt yhä kovemmaksi. Kuka tahansa voi voittaa minä viikkona tahansa. Se on todella vaikuttavaa”, DeChambeau sanoi.

Wolff on herättänyt taitojensa ohella huomiota myös poikkeuksellisella lyöntitekniikallaan. Hän nytkäyttää omintakeisesti polviaan nopealla eleellä ennen liikeradan käynnistymistä ja taaksevienti on alusta alkaen tavoitteellisen svingipolun ulkopuolella. Vartalon kierryttyä ja alastuonnin käynnistyttyä, maila ilmestyykin yllättäen ihanteelliselle reitille ja loppu on kuin suoraan oppikirjasta.

Epäortodoksisella tavalla svingaavat golfarit ovatkin selkeä piristys vaativassa ammattilaissirkuksessa, jonka pelaajia kuvaillaan toisinaan konemaisiksi roboteiksi. Hieman samantapaiselle osastolle voidaan sijoittaa Morikawan kanssa kakkostilan jakanut DeChambeau, jonka lyöntitapa niin ikään poikkeaa tavallisesta kaavasta puhumattakaan tasapituisista raudoistaan.

Samassa Oklahoma State -yliopistojoukkueessa Wolffin kanssa college-golfia pelannut ja yhtä aikaa ammattilaiseksi ryhtynyt maailman amatöörilistan entinen ykkönen Viktor Hovland, 21, on olennainen osa PGA Tourin nuorisotähtien tulevaa saagaa. U.S. Openissa kärkitusinaan venynyt norjalainen sijoittui toisessa peräkkäisessä kilpailussaan 13:nneksi ja on hyvää vauhtia matkalla kohti uudeksi pohjoismaalaiseksi vetonaulaksi Atlantin takana.

Oman mielenkiintoisen mausteensa 3M Openiin toi lyhyen hetken maailmanlistan ykkösenäkin ollut Tom Lehman (-7/T58), joka on 60-vuotiaana kolme kertaa vanhempi kuin kilpailun voittanut Wolff.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje