26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Norjalaistähdellä mahdollisuus syrjäyttää Jon Rahm maailmanlistan kärjestä

Viktor Hovland nousisi voittaessaan kaikkien aikojen toiseksi nuorimpana eurooppalaisena maailmanlistan keulille. Kuva: Getty Images

Viktor Hovland tekisi pohjoismaalaista golfhistoriaa voittamalla Valspar Championshipin.

Jon Rahmin valtakausi on vaarassa päättyä viikonvaihteessa Tampassa pelattavassa PGA Tourin kilpailussa. Mikäli Viktor Hovland voittaa Valspar Championshipin, tulee hänestä kautta aikain ensimmäinen pohjoismaalainen pelaaja miesten maailmanlistan ykkösenä.

Sijaa 50 jakava norjalainen pelasi turnauksen ensimmäisellä kierroksella tuloksen 69 (-2), ja on viiden lyönnin päässä paalupaikkaa jakavista neljästä kilpailijasta. Kierros sisälsi kolme birdieä ja yhden bogin.

Hovland, 24, ei ole ainoa pelaaja, joka voi suistaa Rahmin tällä viikolla OWGR-listan kärjestä. Mikäli norjalainen ei kilpailua voita, riittää Collin Morikawalle kärkipaikkaan kahden muun pelaajan kanssa jaettu kakkostila. Hän selvitti urakkansa torstaina lyönnin verran Hovlandia paremmin ollen sijalla T33.

Väliviikkoa viettävä Jon Rahm on pitänyt listan ykköspaikkaa hallussaan viime heinäkuusta lähtien. Ensimmäisen kerran hän nousi OWGR:n ykköseksi heinäkuussa 2020, ja on tehnyt sittemmin kaksi muuta visiittiä kärkipaikalle ennen tämänhetkistä 35 peräkkäisen viikon ennätystään.

Vuodesta 1986 ylläpidetyn golfin virallisen maailmanlistan ykkösenä on ollut kaikkiaan 24 pelaajaa. Tilastossa omaa luokkaansa on Tiger Woods, jolta löytyy 281 peräkkäistä viikkoa listan kärjessä. Hän on viettänyt lajin valtaistuimella yhteensä 683 viikkoa. Lyhin valtakausi on Tom Lehmanilla, joka ehti paistatella listaykkösenä vain yhden viikon huhtikuussa 1997.

Woods on myös historian nuorin maailmanlistan ykköspelaaja noustuaan OWGR:n kärkeen 21-vuotiaana kesäkuussa 1997.

Pelaajat usein sanovat, ettei listoihin pidä tuijottaa, koska ”peli tarjoaa sen mitä kukin ansaitsee”. On totta, että vain keskittymällä mahdollisimman hyvään suoritukseen voi vaikuttaa omaan kilpailumenestykseen ja asemaan listalla, mutta epäilemättä jokaiselle henkilökohtainen ranking-sijoitus on tärkeä.

Brooks Koepka sanoi helmikuussa Phoenix Openin yhteydessä häpeävänsä sijoitustaan maailmanlistalla. Tuon jälkeen nelikertainen major-voittaja on menettänyt listalla yhden pykälän ollen nyt 21:s.

Maailmanlistan kahdeksikko Justin Thomas oli Valspar Championshipin alla samoilla linjoilla.

”Totta puhuakseni minua suututtaa nykyinen sijoitukseni maailmanlistalla, mutta se vain osoittaa tämänhetkisen tasoni. En selvästikään ole voittanut montaa turnausta viimeisen 1,5–2 vuoden aikana. Olen pelannut ajoittain todella hyvin, mutta se ei pelkästään riitä”, yhteensä viisi viikkoa listaykkösenä urallaan ollut Thomas sanoi.

Thomas nousi viimevuotisen Players Championship -voiton myötä listakakkoseksi, mutta sittemmin voittohanat ovat pysyneet kiinni.

”Eikä kyse ole pelkästään siitä, että saavuttaa paikan maailmanlistan kärjessä. Siellä pitäisi pystyä olemaan pidemmän aikaa. Siihen ei lopulta kovin moni pelaaja ole yltänyt”, sanoi tuloksellaan 66 (-5) Valspar Championshipissä jaetulla yhdeksännellä sijalla oleva Thomas.

Innisbrook Resort and Golf Clubin kentällä meneillään olevan kilpailun kärkipaikkaa jakavat tuloksen 64 (-7) pelanneet Jhonattan Vegas, Sam Burns, Adam Hadwin sekä DP World Touriltakin tuttu David Lipsky.

Lue seuraavaksi: Hovlandin voiton takeena kollegan varadraiveri – ”10 prosentin palkkio oli vitsi”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje