16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Nordic League

Suomalaisten vaikeudet Nordic Liigassa jatkuvat

Kärkisijat karkasivat jälleen Ruotsin turnauksen lupaavasta alusta huolimatta.

Simo Haavisto, Niclas Hellberg ja Miro Veijalainen (-3) jakoivat parhaina suomalaisina 22. sijaa Ruotsin Långössä pelatussa Nordic Liiga -turnauksessa.

Kolmikosta kovimman tuloksen päätöspäivänä pelasi Haavisto, jonka 67 lyönnin tulos sisälsi viisi birdieä ja ensimmäisellä reiällä tulleen bogin.

Kokonaispanos oli suomalaisittain pettymys, ja sitä korosti Sami Välimäen (-1) hyytyminen avauskierroksen jälkeiseltä kärkipaikalta sijalle T40. Myös Veijalainen viihtyi kaksi ensimmäistä päivää top 10:ssä, mutta putosi lopullisella listalla tuloksen 73 myötä 17 sijaa.

Kristian Kulokorpi (par) jakoi kilpailussa 45. sijan.

Stora Hotellet Bryggan Fjällbacka Openin voittokamppailusta muodostui tasainen, kun Ruotsin Per Längfors, Norjan Aksel Kristoffer Olsen sekä tanskalaiset Jakob Kollerup ja Mathias Gladbjerg päätyivät tasatulokseen 203 (-10).

Uusinnasta ei kuitenkaan muodostunut pitkää, kun jälkimmäinen teki ainoana pelaajana birdien ensimmäisellä play off -reiällä.

Suomalaisista vain Challenge Tour -pelaaja Kim Koivu ja Sami Välimäki ovat sijoittuneet tällä kaudella kerran Nordic Liigassa kymmenen joukkoon. Tämä tapahtui kolme kuukautta sitten Espanjassa pelatussa kiertueen talvisarjan turnauksessa.

Nordic Liiga jatkuu ensi viikon keskiviikkona Pärnussa, Virossa käynnistyvällä kilpailulla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje