Juuso Kahlos pääsee herkullisista asemista NL-kisan päätöskierrokselle. Kuva: UCF
Nordic League |
18.2.2019

Juuso Kahlos Barcelonan kisan voittotaisteluun

Kahlos saa päätöskierrokselle seuraa tanskalaisesta ET-voittajasta.

Juuso Kahlos (-6) kamppailee Barcelonassa meneillään olevan Ecco Tourin kilpailun voitosta. Hän pelasi PGA Catalunya Resort Championshipin toisella kierroksella tuloksen 73, ja on 36. reiän jälkeen kakkostilalla.

Avauspäivän kovinta tulosta jakanut Kahlos pelasi maanantain kierroksen golfkeskuksen vaikeammalla kentällä eli Stadium Coursella. Päivän saldo käsitti kolme birdieä ja neljä bogia.

Pickala Golfin pelaaja on kärkipaikalle noussutta Morten ∅rum Madsenia kaksi lyöntiä perässä. Kahlos saa tanskalaisesta hyvän kirittäjän, sillä tämä on voittanut urallaan yhden Euroopan kiertueen turnauksen Etelä-Afrikassa vuonna 2013. Madsen osallistui samana vuonna myös U.S. Openiin, missä sijoittui mainiosti 28. tilalle.

Viime aikoina ei ole sujunut yhtä hyvin, sillä juutti jäi viime syksynä haastajakiertueen rankingissa 159:nneksi.

Kolmantena pyöränä tiistain viimeiseen ryhmään liittyy Challenge Tourin vakiokalustoon kuuluva Ranskan Mathieu Fenasse, joka on lyönnin päässä Kahloksesta.

Kärkiryhmä starttaa Stadium-kentällä pelattavalle kolmannelle kierrokselle kello 10.40 Suomen aikaa.

Muita suomalaisia ei ole kilpailussa 20:n joukossa. Heistä finaalikierrokselle selviytyivät Linus Väisänen (+1), Aleksi Myllymäki (+2) sekä edellisen kilpailun paras suomalainen Lauri Ruuska (+2).

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.