26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Nordic League

Antti Ahokas kolmas Ecco Tourilla

Lappeenrantalainen aloitti mallikkaasti Pohjoismaiden kiertueen kevätkauden.

Antti Ahokas (+1) pelasi mainosti perjantaina Rømøn saarella päättyneessä Ecco Tourin kilpailussa. Hän löi kisan kolmannella kierroksella parhaan tuloksensa, 70, ja nousi jaetulta 10. sijalta kolmanneksi. Eroa voiton vieneeseen Englannin Alex Wrigleyhyn kertyi neljä lyöntiä.

Ahokas esitti päätöspäivänä varsin virheetöntä peliä. Ainoa bogi lipsahti Rømø Golf Linksin kuudennella reiällä, joka oli hänelle tilastollisesti (tripla, tupla ja bogi) murheellinen. Ensimmäinen birdie tuli 11. reiällä ja loput kaksi perätysten aivan kierroksen loppusuoralla.

”Tänään oli tuuli laskenut, ja ajattelin, että tässä voisi olla iskun paikka. Järkkäilin (birdie)paikkoja hyvin koko ajan, mutta ne olivat usein viidessä metrissä. Lopussa pari hyvää puttia lämmitti mieltä. Kauttaaltaan tasaisen hyvä kierros. Oli vahvaa tekemistä, vaikka mistään unelmakierroksesta ei voi puhua”, Ahokas sanoi kotiseuransa Viipurin Golfin sivustolla.

”Isommat numerot pitää saada bogeiksi triplojen ja tuplien sijaan, niin voi pelata voitosta.”

Muista suomalaisista Miki Kuronen (+8) kiri lopulta 23. sijalle pelattuaan ehjän 71 lyönnin kierroksen. Miro Veijalainen (+14) oli 47:s.

Tanskan Jeff Winther (-1) sijoittui Bravo Tours Openissa kakkoseksi. Hän ja voittaja Wrigley olivat ainoat lopputuloksensa alle parin pelanneet kilpailijat.  Kova tuuli ja viileä sää hankaloittivat tuloksentekoa etenkin kahden ensimmäisen päivän osalta.

Nordic Liigan rankingin kärjessä on Romossa 45. jätetty Ruotsin Christopher Feldborg Nielsen. Ahokas on parhaana suomalaisena seitsemäntenä. Ecco Tourin kokonaiskilpailun johdossa on Saksan Florian Fritsch. Bravo Tours Openissa karsiutunut Tuomas Salminen löytyy kuudennelta sijalta.

Ecco Tour jatkuu ensi viikon keskiviikkona Vejlessä käynnistyvällä Kellers Park Masters -turnauksella.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje