16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Noora Tamminen valmiina toiseen kauteensa LET:llä

Noora Tamminen on asettanut itselleen kaudelle kovat tavoitteet. Kuva: VeVeMedia

Naisten Euroopan kiertueen ensimmäiset lyönnit lyödään kaudella 2014 Uuden-Seelannin Christchurchissa, Clearwater Golf Clubilla.

Noora Tamminen ja Minea Blomqvist-Kakko käynnistävät kautensa LET:n kaikkiaan seitsemästä suomalaispelaajasta ensimmäisinä. Tamminen sijoittui viime vuonna debyyttikaudellaan LET:n rahalistalla sijalle 82. Blomqvist-Kakko oli 46.

Parhaimmillaan Tamminen oli Slovakiassa kuudes. Toiseen kauteen hän uskoo lähtevänsä paremmista asemista kuin ensimmäiseen.

”Peli ja omat ajatukset tuntuvat nyt paljon selkeämmiltä kuin viime kaudella. On helpompi lähteä toiseen kauteen LET:llä, kun tietää, mitä on luvassa”, Tamminen pohtii.

”Olen asettanut kaudelle kovat tavoitteet ja odotan innolla, että pelit alkavat.”

Menestysmahdollisuudet avauskisassa ovat hyvät, sillä kun palkintopotti on maltilliset 200 000 euroa, jättävät monet kiertueen isoista nimistä koitoksen väliin.

Viime kauden rahalistan top 10:stä mukana ovat kuitenkin Gwladys Nocera, Charley Hull ja Valentina Derrey. Ja kun Uudessa-Seelannissa ollaan, nähdään kisassa myös teinitähti Lydia Ko.

”Kenttä on hieno ja loistavassa kunnossa. Se myös palkitsee hyvät lyönnit. Heikoilla lähestymisillä jää usein vaikea lähilyönti”, Tamminen kuvailee.

Minea Blomqvist-Kakon lähtöaika Suomen aikaa on 21.25 torstaina. Tamminen lyö ulos kello 2.10 perjantaina. Aikaero Suomeen on 11 tuntia.

Ruotsissa pelataan syyskuussa

Uudesta-Seelannista kiertuerekka pyyhkäisee Australiaan, jossa käynnistyy 6.helmikuuta Australian Masters.

Ensimmäinen suurempi kisa on helmikuun 13. päivä starttaava lähes 900 000 euron Women’s Australian Open.

Maaliskuun alussa Kiinassa pelattavaan Mission Hills World Ladies Championshipissä suomalaispelaajia saatetaan nähdä kentällä useampiakin. Kiertueen sivuilla kilpailun ’entry listillä’ komeilee Blomqvist-Kakon ja Tammisen lisäksi Krista Bakkerin, Linda Henrikssonin ja Elina Nummenpään nimi.

Krista Bakker tosin on ilmoittanut aloittavansa kautensa maaliskuun puolivälissä Marokossa pelattavassa Lalla Meryem Cupissa.

Kaikkiaan LET:n kisakalenterissa on kaudella 2014 22 kilpailua. Pohjoismaissa vieraillaan vain kerran, syyskuun 4.–7. pelattavan The Helsingborg Openin merkeissä.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje