22.–29.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][8]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Noora Komulaiselle uran yhdeksäs top 10 -sijoitus LET-kiertueella

Noora Komulainen oli tyytyväinen kokonaispanokseensa Dubain kisassa, vaikka terävimmän kärjen sijoitukset karkasivatkin. Kuva: Tristan Jones/LET

Ursula Wikström täydensi Dubaissa hyvää suomalaispanosta 13. sijallaan.

Noora Komulainen (-4) sijoittui Emirates Golf Clubilla päättyneessä naisten Euroopan kiertueen turnauksessa lopulta jaetulle kymmenennelle tilalle. Hän pelasi finaalikierroksella tuloksen 72, ja jäi voittajasta kuusi lyöntiä.

Tuusulalainen teki ulosmenon puolivälissä kaksi peräkkäistä birdieä nousten tässä vaiheessa kahden lyönnin päähän kärjestä. Näkymät voittokamppailua ajatellen säilyivät kohtalaisina takaysin alkuun, mutta toivottua loppukiriä ei enää nähty.

Komulainen menetti sijoituksissa pari pykälää kirjattuaan vielä bogit rei’ille 11 ja 15.

”Tuntuu ihan hyvältä kokonaisuudessaan, mutta toki harmittaa, että takaysin peli vähän sakkasi. Oli niin kuuma, että meinasi loppua mehut ja hanskaa joutui vaihtamaan useampaan kertaa”, hän sanoi.

”Työt jatkuu ja nyt viikoksi kotiin.”

Kyseessä oli suomalaisten tämän kauden ensimmäinen ja Komulaisen uran yhdeksäs top 10 -sijoitus LET-kiertueella. Hän sijoittui kauden avauskisassa 11:nneksi, mutta koki viiden edellisen turnauksen puitteissa neljä karsiutumista.

Muutos alkuasennossa ennen Dubain turnausta palautti pitkään kateissa olleen lyöntituntuman ja tulos oli heti sen mukainen.

Lyönnin verran Komulaista paremmin perjantaina pelannut Ursula Wikström (-1) teki kierroksellaan kasi birdieä ja yhden bogeyn. Jaettu 13. tila merkitsi hänelle kauden toiseksi parasta sijoitusta.

Nuria Iturrios juhli vajaan viikon sisällä toista voittoaan Ladies European Tourilla. Kuva: Tristan Jones/LET

”Tänään taisi olla kisan kuumin päivä. Vaikka tuulta olikin jonkun verran, olivat olosuhteet tosi uuvuttavat, eikä saanut kentällä hengähdystaukoa oikein missään vaiheessa. Peli sen sijaan oli tosi stediä”, Wikström sanoi.

”Pallon lyöminen alkoi olla mukavan raikasta, kun muistin taas pelata peliä, enkä vaan tehdä suorituksia toinen toisensa perään.”

Wikström viettää Komulaisen tavoin väliviikon kotona, kunnes matka suuntautuu kauden ensimmäiseen Euroopan mantereella pelattavaan LET-kilpailuun.

”Hieman lepoa ja treeniä sopivassa suhteessa ennen Espanjaa”, hän suunnitteli.

Omega Dubai Moonlight Classic -turnauksen voitti viime viikolla käydyn Marokon kilpailun tapaan Espanjan Nuria Iturrios (-10). Eroa tiukassa väännössä saksalaiskaksikkoon Olivia Cowaniin ja Esther Henseleitiin kertyi yksi lyönti. Saksalaisten hienoa panosta täydensi Karolin Lampert (-8) neljännellä sijallaan.

Komulaisen kanssa kolmannella kierroksella pelannut viime viikon kakkonen Ruotsin Caroline Hedwall (-7) jakoi parhaan pohjoismaalaisena viidennen sijan. Päivän näyttävimmästä yksittäisestä suorituksesta vastasi Tiger Woodsin veljen tytär Cheyenne Woods (+8/47:s), joka teki hole-in-onen Faldo Coursen toisella reiällä.

Dubain turnauksessa tehtiin tällä viikolla historiaa, sillä ainakaan pääkiertuetason ammattilaisturnauksessa ei ollut koskaan aiemmin pelattu pilkkopimeän taivaan alla lamppujen loisteessa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje