26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Noora Komulaiselle karsiutuminen Women’s British Openissa

Noora Komulainen on jäämässä selvästi jatkopaikasta Women's British Openissa. Kuva: Tristan Jones/LET

Komulainen valitteli raskaan viikon aiheuttamaa väsymystä.

Noora Komulaiselta ei löytynyt Women’s British Openin toisella kierroksella riittävää rutistusta karsintarajan ylittämiseksi. Hän pelasi perjantain kierroksella tuloksen 76, ja on jäämässä tämän hetken tilanteen mukaan kuuden lyönnin päähän jatkopaikasta.

Parhaillaan 117. sijaa jakava Komulainen teki toisella kierroksella avauspäivän tapaan yhden birdien. Bogeja syntyi viisi: kaksi ensimmäisellä ja kolme Woburn Golf Clubin kentän toisella kenttäpuoliskolla.

Maanantain karsinnoista paikan kauden viimeiseen major-turnaukseen saanut Komulainen harmitteli työntäyteisen viikon aiheuttamaa rasitusta.

”Tänään oli vähän väsynyttä peliä. Taistelin koko ajan pareja. Olin vaikeuksissa draivien takia ja niistä oikeastaan kaikki bogit tulivatkin”, Komulainen kertoi.

”Maanantai vei mehut aika hyvin ja jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt ehkä pitää tiistai jopa vapaana tai ottaa tosi iisisti.”

Komulainen osallistui tällä viikolla kolmannen kerran Women’s British Openiin. Myös kaksi aikaisempaa, vuosina 2016 ja 2017 pelatut majorit tuottivat hänelle karsiutumisen.

Kilpailun paalupaikkaa jakavat Japanin Hinako Shibuno ja Etelä-Afrikan Ashleigh Buhai (-9), kun kierros on edelleen kesken. Saksan Caroline Masson jakaa USA:n Lizette Salasin kanssa kolmatta sijaa parhaana eurooppalaisena. He ovat lyönnin päässä kärjestä.

Pohjoismaalaisista Ruotsin Anna Nordqvist (-3) on Milton Keynesissä Englannissa pelattavassa turnauksessa sijalla 22.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje