26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Netflix vahvisti tekevänsä dokumenttisarjan miesten huippugolfista

Netflix tekee uuden aluevaltauksen huippugolfista kertovalla dokumenttisarjallaan. Kuva Getty Images

Suuri osa PGA Tourin kärkinimistä on jo vahvistanut osallistuvansa sarjan kuvauksiin.

Tilausvideopalvelu Netflix kertoi tänään sen, mikä vuoti julkisuuteen vahvistamattomana huhuna viime syyskuussa: Netflixin tuotantoyhtiö tekee vuoden 2022 aikana PGA Tourin ja miesten major-turnausten ympärille keskittyvän dokumenttisarjan huippugolfista.

Syvälle golfin suurimman ammattilaiskiertueen kulisseihin sukeltavassa sarjassa seurataan golfin huippuammattilaisten ja heidän taustatiimiensä elämää kilpailukauden aikana. Kauden rivikilpailujen lisäksi sarjaa filmataan myös kaikkien neljän major-turnauksen, The Players Championshipin sekä FedEx Cupin finaalien aikana.

Dokumenttisarjan tuottavat Vox Media Studios ja Box To Box Films, joista jälkimmäinen on ollut muun muassa Netflixin huippusuosioon nousseen Formula 1: Drive to Survive -dokumenttisarjan takana.

Odotuksia sarjaa kohtaan nostattaa entisestään se, että PGA Tourin pelaajista osallistumisensa sarjan tuotantoon ovat jo vahvistaneet muun muassa Jordan Spieth, Justin Thomas, Brooks Koepka, Dustin Johnson, Collin Morikawa, Xander Schauffele, Ricky Fowler, Sergio Garcia, Ian Poulter, Tommy Fleetwood, Kevin Na, Bubba Watson, Tony Finay sekä kymmenkunta muuta tunnettua nimeä.

Dokumenttisarjan kuvaukset ovat jo käynnistyneet ja kestävät kauden 2022 loppuun asti. Sarjan nimeä tai esitysajankohtaa ei ole vielä julkistettu.

Lue seuraavaksi: Netflixin tuottamassa dokumenttisarjassa päästään kurkistamaan PGA Tourin kulissien taakse

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje