20.–27.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[4][6]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Näyttävään eagleen lopettaneelle Oliver Lindellille uran paras ET-sijoitus

Oliver Lindell tuuletti sunnuntaina kisan viimeiseksi lyönnikseen jäänyttä 20-metristä eagleputtia. Kuva: Getty Images

Roope Kakon puhti ei riittänyt päätöspäivänä kahden ensimmäisen kierroksen kaltaiseen esitykseen.

Oliver Lindell (-10) venyi hienosti jaetulle 14. sijalle sunnuntaina Royal Óbidos Spa & Golf Resortissa päättyneessä Open de Portugal -turnauksessa. Hän pelasi kisan kahdella viimeisellä kierroksella tulokset 70–66 jääden vain kahden lyönnin päähän yhdeksännen sijan jakaneista kilpailijoista.

Lindell pelasi ensimmäisellä kierroksella kentän reiät 1–9 yhteensä kolme yli, mutta teki jatkossa tällä osuudella kymmenen birdieä eikä ainuttakaan bogia. Hän oli neljättä kierrostaan takaysin alussa neljä alle, kunnes teki bogin 11. reiällä. Jatko oli mainio, ja 13. reiällä birdiesaaliinsa viiteen nostanut Lindell päätti vielä kisaurakkansa komeasti eagleen.

”Tänään löin tosi hyvin palloa. Putteri olisi kyllä voinut olla lämpöisempi, sillä tein kaikki neljännen kierroksen kaikki birdiet lähietäisyydeltä. Viimeisen reiän 20-metrinen eagleputti lämmitti mieltä kaikkien ohimenneiden jälkeen”, kolmella aikaisemmalla kierroksella birdien 18:lla tehnyt Lindell sanoi.

Kierroksen ainoa bogey syntyi, kun huolimattomuusvirhe johti väärään mittaan, ja pallo ajautui hyvästä lyönnistä huolimatta veteen.

”Menin kymmenen metriä eteenpäin droppausalueelle ja löin melkein 106-metristä sisään. Mutta kaiken kaikkiaan hyvä viikko taas pitkän tauon jälkeen, vain ensimmäisen päivän etuysi oli todella heikko.”

Lindell kohensi European Tourin ja Challenge Tourin yhteisturnauksessa uransa parasta ET-sijoitusta. Edellinen ennätys (T18) oli peräisin kaksi kuukautta sitten pelatusta Itävallan turnauksesta.

”Huomenna matkustan kotiin viikoksi, ja sitten jatketaan Italiassa.”

Roope Kakko (-8) oli Portugalin avointen puolivälissä kahden lyönnin päässä kärjestä, mutta jatko ei sujunut yhtä laadukkaasti. Hän pelasi kaksi jälkimmäistä kierrosta tuloksin 72–70, ja sijoittui jaetulle 24. tilalle.

Kakko kertoi kisan alla, että Open de Portugal tulee olemaan hänen viimeinen turnauksensa tänä vuonna.

Kisan kolmas suomalainen Janne Kaske karsiutui 36 reiän jälkeen. Kilpailussa vietettiin perjantaina ukkosen takia lähes välipäivä, minkä vuoksi suuri osa pelaajista joutui urakoimaan sunnuntaina kaksi kierrosta.

Turnauksen voitti Garrick Higgo (-19) lyönnillä ennen Espanjan Pep Anglesia. Edellisen, Vilamourassa pelatun ET-kisan voittaja George Coetzee (-15) oli kolmas. Ruotsin Jens Dantorp (-14) jakoi parhaana pohjoismaalaisena neljännen sijan.

Kaksi Sunshine Tourin turnausta voittaneelle, kiertueen viime vuoden tulokkaalle ykköstila oli ensimmäinen European Tourilla, jolle tuore menestys avaa vuoden automaattisen pelioikeuden. 21-vuotiaan eteläafrikkalaisen esitykset Euroopassa ovat olleet rohkaisevia: hän oli Pohjois-Irlannissa käydyssä Challenge Tourin edellisessä kisassa seitsemäs. Heinäkuussa Itävallassa pelatussa ET:n ja CT:n yhteiskilpailussa tuli kuudes sija.

European Tourin kilpailut jatkuvat ensi viikolla Irish Openilla. Challenge Tourin seuraava turnaus on lokakuun alussa pelattava Italian Challenge Open.

Juttua päivitetty 21.9. klo 8.25: Voitosta saa vuoden pelioikeuden.

Lue seuraavaksi: Kakko kaksi lyöntiä kärjestä ET:llä – myös Lindell tehnyt vahvaa nousua Portugalin avoimissa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)