Kauden ensimmäinen Euroopassa pelattava naisten major-turnaus Women’s British Open joutui lauantaina sääherran riepottelemaksi. Tuomarit saivat puolenpäivän jälkeen viisi lähes samanaikaista yhteydenottoa pallon itsekseen liikkumisesta viheriöillä. Tämän jälkeen ainoa ratkaisu oli keskeyttää kilpailu.
Kun myrsky ei laantunut iltapäivän kuluessa, kisajärjestäjät ilmoittivat kolmannen kierroksen jatkuvan sunnuntaina klo 6.15 paikallista aikaa. Seitsemän viimeistä ryhmää ei ehtinyt lauantaina edes aloittaa kierrostaan. Mikäli olosuhteet sallivat, kolmas kierros saadaan kokonaisuudessaan päätökseen klo 11.30 mennessä.
Fifen seudulle on luvattu myös sunnuntaiksi kovaa tuulta, mutta ennustettujen lukemien mukaan peli voisi jatkua suunnitelmien mukaisesti.
Minea Blomqvist-Kakko ehti pelata kolmannen kierroksen kokonaan loppuun ennen keskeytystä. Tulos 76 sisälsi yhden birdien lisäksi kolme bogia ja yhden tuplan. Kokonaistilanteessa viisi yli olevan Blomqvist-Kakon sijoitus tässä vaiheessa on 54:s.
Vaikka eroa kärkeen on 15 lyöntiä, on suomalaisen takana pitkä lista kovia nimiä. Mm. Yani Tseng, Caroline Hedwall, Azahara Munoz, Laura Davies, Ai Miyazato ja Karrie Webb eivät selviytyneet kisassa jatkokierroksille.
Marko Kuivasaari