16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Montgomeriesta jälleen Euroopan seniorikiertueen kuningas

Colin Montgomerie hallitsee totaalisesti Euroopan seniorikiertuetta. Mauritiuksella tuli kolmen lyönnin voitto kauden päätöskisassa. Kuva: Getty Images

Colin Montgomeriella riitti sunnuntaina ilonaiheita, kun hän sai haltuunsa sekä European Senior Tourin finaaliturnauksen että koko kauden mittaisen John Jacobs Trophyn kiertopalkinnot. Skotlantilainen kruunattiin kauden ykköseksi toisen kerran peräkkäin.

Otettuaan kauden ensimmäisen voittonsa U.S. Senior PGA Championshipissä, Montgomerie ei ollut enää horjutettavissa pois rahalistan kärkipaikalta. Hän kokosi päättyneellä kaudella ennätykselliset 680 000 euron kilpailupalkkiot, toiseksi sijoittuneen Barry Lanen jäätyä noin 223 000 euroon.

Syyskuussa potin myös Travins Perkins Mastersissa korjannut Montgomerie on ensimmäinen pelaaja sitten Sam Torrancen, joka puolusti onnistuneesti John Jacobs Trophyn voittoa. Hänen maanmiehensä onnistui tempussaan yhdeksän vuotta sitten.

Monty pelasi tällä kaudella viisi EST:n turnausta, ja sijoittui jokaisessa kolmen joukkoon.

”On suuri kunnia pitää John Jacobs Trophy edelleen palkintokaapissani. Voitettuani muutaman kerran ET:n rahalistan, on hienoa huomata, että sama trendi tuntuu jatkuvan myös Senior Tourillla. Pelin taso kiertueella nousee vuodesta toiseen, joten minun on pystyttävä parantamaan omia esityksiäni, jotta pysyn näiden kavereiden edellä”, Montgomerie sanoi.

”Kauden kohokohta oli U.S. Senior PGA Championship, jonka voitin toisen kerran peräkkäin. Mieltä lämmitti erityisesti vanhan kilpakumppanini Bernhard Langerin päihittäminen. Hän ei koskaan anna tuumaakaan periksi.”

European Senior Tourin pääjohtaja Andy Stubbs ylisti tuoretta voittajaa Mauritiuksella.

”Colin on jäänyt 16 EST:llä pelaamassaan turnauksessa vain kahdesti Top 6:n ulkopuolelle. Se kertoo, kuinka hän dominoi 50 vuotiaiden kiertuetta. En yhtään ihmettelisi, vaikka olisimme vuoden kuluttua tässä samassa tilanteessa. Hänellä on potentiaalia voittaa EST:n rahalista vaikka kahdeksan kertaa, mihin hän pystyi Euroopan kiertueella. ”

Montgomerie (-15) jätti 54 reiän finaaliturnauksessa toiseksi sijoittuneen Etelä-Afrikan David Frostin kolmen lyönnin päähän. Ruotsin Anders Forsbrand (-1) oli parhaana pohjoismaalaisena 15:s.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje