Seuraako huippukautta mahalasku vai jatkuuko nousukiito? Esimerkkejä löytyy molemmista.
Krapula vai jatkuva nousuhuuma? Jompikumpi seuraa usein huippukautta, jollaiset suomalaisista taikoivat viime vuonna ainakin Matilda Castren ja Sanna Nuutinen.
Huippukausi on tietenkin aika väljä ilmaisu, mutta tässä yhteydessä huippukautena pidetään kautta, jonka aikana pelaaja saavutti omaan tasoonsa nähden selkeästi parempia tuloksia kuin aikaisemmin. Yhtä hyvin voitaisiin siis puhua läpimurtokaudesta.
Huippukaudella ennen kaikkea onnistumiset ovat osoittaneet paitsi pelaajalle itselleen myös lajia seuraavalle yleisölle, mikä pelaajan menestyspotentiaali on. Parhaimmillaan nämä saavutukset synnyttävät lisää itseluottamusta ja takaavat työrauhan. Ja vaikka lisää menestystä ei huippukauden jälkeen heti tulisikaan, ymmärretään, että kuivempi ajanjakso on vain ohimenevä vaihe, josta ei kannata huolestua. Onhan pelaajan todellinen taso todistetusti jotain ihan muuta.
Mutta sitten on se toinen puoli. Kun oma paras taso on nähty ja todistettu, nousevat odotukset kertaheitolla. Siksi tilanne voi olla psyykkisesti haastava. Jos peli ei alakaan sujua, seuraa herkästi turhautumista, tuskastumista ja yliyrittämistä. Niistä aineksista ei keitetä kasaan menestysreseptiä.
Viimeisin esimerkki suomalaisessa golfissa on Sami Välimäen viime kausi. Huikaisevan debyyttikauden jälkeen vuorossa oli puolittainen mahalasku. Pelaaja itse ei ole tilannetta kaunistellut tai piilotellut. Välimäki katsoo tilannetta rehellisesti ja puhuu siitä kaunistelematta.
Sanna Nuutinen on kehittynyt tasaisesti ja käyrä osoittaa yhä ylöspäin. Kuva: LET/ Tristan Jones.
Kokonaisuutena viime kausi oli suomalaisittain kuitenkin erinomainen. Kaikkein kovimmista suorituksista vastasivat naiset, erityisesti Matilda Castren, mutta myös Sanna Nuutinen. Castren pelasi todellisen unelmakauden. Nuutisen varsinainen läpimurtokausi oli vuosi 2020, jolloin hän puski itsensä Euroopan kiertueella rankingin kärkiviisikkoon.
Viime kaudella Nuutinen jatkoi siitä, mihin vuoden 2020 päätteeksi jäi. Top 20 -sijoituksia Nuutinen nakutti yhdeksän eikä voittokaan jäänyt kauas. Kenties kovin suoritus oli kuitenkin onnistuminen LPGA Tourin karsinnoissa.
Nuutinen siis onnistui pelaamaan huippukauden jälkeen toisen huippukauden. Kuinka yleistä se on ollut suomalaispelaajien kohdalla? Kurkistetaanpa tilastoihin.
Suomalaisten huippukaudet
Aloitetaan Mikko Ilosesta. Tästä saattaa joku älähtää, mutta nyt Ilosen huippukaudeksi määritellään kausi 2007, jolloin hän voitti pääkiertueella ensimmäisen kisansa. Voittoa hän tuuletteli niin Indonesiassa kuin Ruotsissakin. Seuraava voitto tuli vasta 2013. Väliin mahtui viiden vuoden jonkinasteinen suvantovaihe. Kaikki on suhteellista, kyllä Ilonen korttinsa uusi, mutta vasta kaudella 2013 hän palasi omalle, parhaalle tasolleen.
Siksi voi kuulostaa kovalta väittämältä luokitella Ilosen ensimmäistä huippukautta seurannut kausi heikoksi. Hänen myöhemmän uransa näkökulmasta tarkasteltuna tuomio kuitenkin kestää.
Mikko Korhosen pitkän uran huippukausi on kausi 2018, jolloin hän voitti ensimmäisen kerran Euroopan kiertueella. Korhonen takoi lähes 900 000 euron ansiot ja sijoittui rankingissa 46:nneksi.
Kaudella 2019 Korhonen voitti toistamiseen, jäi edelliskauden ansioistaan vain nimellisesti ja ranking-sijoituskin (48:s) oli edellisen kauden tasolla. Huippukautta siis seurasi toinen huippukausi.
Rion olympiakisat ovat yksi Roope Kakon uran kohokohdista. Kuva: Getty Images
Kalle Samoojan kohdalla huippukaudeksi voidaan nostaa kausi 2019. Samooja ei voittanut kaudella yhtään kisaa, mutta hän uusi pelioikeutensa uransa ensimmäisellä European Tour -kaudella leikitellen. Samooja ansaitsi palkintorahoina reilut 600 000 euroa ja sijoittui kärkikymmenikköön kolmesti ollen parhaimmillaan toinen.
Samooja on jatkanut siitä, mihin jäi. Toissa kaudella, siis huippukauden jälkeen, sijoitus oli rankingissa 42:s.
Tapio Pulkkasen kohdalla huippukautta seurasi sarjan vaihto. Kun Pulkkanen voitti Challenge Tourilla sekä Kazakstanin kisan että kiertueen pistelistan kaudella 2017, edessä oli nousu pääkiertueelle. Siellä hän uusi pelioikeutensa, oli rankingissa 78, nettosi yli puoli miljoonaa euroa ja ylsi kertaalleen kolmen joukkoon. Huippukausi siis.
Siinä missä kolme neljästä nykyisestä ET-pelaajastamme on onnistunut pelaamaan huippukauden jälkeen toisen huippukauden, moni muu on kuitenkin epäonnistunut.
Niin kävi myös neljännelle ET-pelaajallemme, heistä nuorimmalle, Sami Välimäelle. Välimäki tuli rytinällä pääkiertueelle ja nappasi avausvoiton heti debyyttikauden alkumetreillä. Vielä kauden loppuhuipennuksessa, Dubain finaalissa, Välimäki pokkasi komean viitossijan. Kauden päätteeksi Välimäki valittiin Urheilugaalassa vuoden läpimurtourheilijaksi ja vuoden toiseksi parhaaksi urheilijaksi. Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki oli puolestaan hänen voittoputtinsa Omanissa.
On selvää, että tällaisen vuoden jälkeen odotukset olivat pilvissä. Yhtä selvää on, että uran toinen kausi pääkiertueella oli kaikkea muuta kuin avauskauden kaltaista juhlaa. Välimäki on uransa kolmannella kaudella jälleen uuden edessä, sillä huippukautta seurasi huono kausi.
Suomen miespelaajista maininnan ansaitsevat vielä ainakin Roope Kakko, Kim Koivu ja Antti Ahokas.
Kakko pelasi ensimmäiset kisansa CT:llä ja ET:llä jo kaudella 2004. Huippukautena voidaan kuitenkin pitää kautta 2015, jolloin hän voitti Euroopan kiertueella ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kilpailunsa ET:n ja CT:n yhteiskilpailussa. Sitä ennen vyöllä oli myös kaksi CT-voittoa.
Seuraavalla kaudella Kakko ei onnistunut pitämään pelioikeuttaan pääkiertueella, eikä yltänyt lyöntipelikilpailuissa 29:ttä sijaa korkeammalle. Kausi kiertyi miinuksen puolelle.
Antti Ahokas voitti kaksi kisaa Challenge Tourilla kaudella 2008. Kuvassa Ahokas Vierumäki Finnish Challenge -kilpailussa 2018.
Antti Ahokkaan huippukausi oli 2008, jolloin hän voitti kaksi kisaa CT:llä. Seuraavalla kaudella hän pääsi pelaamaan 13 ET-kisaa, joista jatkopaikkoja kertyi vain neljä. Heikon kategorian vuoksi pelimahdollisuudet olivat kortilla ja tilanne haastava, eikä uudelle tasolle siivittäneitä onnistumisia lopulta tullut.
Kim Koivun tarina on ainutlaatuinen. Kaudella 2018 hän voitti peräti kolmesti CT:llä. Se toi suoran paikan ET:lle. Pääkiertueella Koivu pelasi kohtuullisesti, muttei onnistunut uusimaan pelioikeuttaan ja paloi loppuun. Sen jälkeen paras vire on ollut tiessään ja koko urakin oli jo hetken katkolla. Nyt Koivu yrittää uutta nousua huipulle.
Naisten puolella suomalaisten taso on ollut laaja, mutta todelliset huippukaudet ovat olleet sittenkin harvassa.
Minea Blomqvist-Kakon huippukausi oli 2004, jolloin hän voitti LET:n Ladies Central European Openin ja oli Women’s British Openissa kahdeksas. Kauden päätteeksi Minni kruunattiin kiertueen vuoden tulokkaaksi. Seuraava kausi oli edelleen vahva ja sen päätteeksi hän raivasi karsinnoista tiensä myös LPGA Tourille, mitä on syytä pitää huippusuorituksena.
Ursula Wikströmin huippukautena voidaan pitää kautta 2008, jolloin hän oli Finnair Masterissa toinen ja sijoittui sen lisäksi LET:llä kolmesti kärkikymmenikköön. Toki Wikströmillä oli kolmelta edeltävältä kaudelta kasassa samanlainen kavalkadi top 10 -sijoja ja kotikisan kakkossija vuodelta 2005, mutta vasta vuonna 2008 hän pystyi pelaamaan yhden kauden aikana useampia huippukisoja.
Seuraavana vuonna tahti tasaantui, mutta kakkos- ja seiskasijojen myötä sitäkin kautta voi pitää onnistuneena, varsinkin kun rahallisesti kausi oli edellistä parempi. Wikströmin pitkää uraa on kuitenkin leimannut varmuus ja tasaisuus. Varsinainen läpimurtokausi hänen uraltaan puuttuu.
Kaudella 2022 katseet kohdistuvat erityisesti jutun alussa mainittuun LPGA Tourin kaksikkoon, Matilda Castreniin ja Sanna Nuutiseen. Pelaako Castren uuden unelmakauden? Nostaako Nuutinen jälleen tasoaan ja lunastaa paikkansa LPGA Tourilla?
Lähihistoriaan peilaten tarvetta suomalaiskansalliseen pessimismiin ei ole. Suomalaispelaajan huippukautta on seurannut harvoin mahalasku, ja usein tulokset ovat olleet vähintäänkin kelvollisia. Alkaneelta kaudelta on siis lupa odottaa hyvää!
Lue seuraavaksi: Suomeen lomalle saapunut Matilda Castren: ”Voittaminen on mun juttu, haluan olla paras”
