16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Minea Blomqvist-Kakko LPGA Championshipissa

Katse eteenpäin. Minni Blomqvist-Kakolla on torstaina käynnistyvässä LPGA Championshipissa vain voitettavaa.

Nykyisellä

Nykyisellä tahdillaan Yani Tseng saavuttaa Annika Sörenstamin (10) major-voittojen määrässä 2-3 vuoden päästä &copy Getty Images

Yani Tseng rikkoi kaudella 2011 ennätyksiä toisensa perään. 11 voittoa ympäri maailman joista kaksi majoria nostivat major-voittojen määrän jo viiteen. Kauden 2012 Kraft Nabisco Championshipissa jäi kolmanneksi, tavallisista kisoista on jo kolme ykköstilaa, kaikissa muissakin hän on ollut kymmenen joukossa.

Kauden 2011 LPGA Championsihipissa Tseng oli täysin omaa luokkaansa, eroa Morgan Presseliin ja Cindy LaCrosseen kertyi kymmenen lyöntiä. Tämän vuotisen kisan ykkössuosikin nimestä ei ole kahta kysymystä.

Golf Digestin tänään ilmestyvässä numerossa on Yani Tsengin svingistä kolme upeaa kuvasarjaa hänen valmentajansa Gary Gilchistin analyysein varustettuna. Tsengin ensimmäisen valmentajan Tony Kaion ohje 5-vuotiaalle tytölle oli, ”lyö palloa niin lujaa kuin jaksat välittämättä lopputuloksesta”. Täysillä lyöminen jatkui vuoden ja loi osaltaan pohjan Tsengin tekemiselle.

Gilchrist puolestaan tähdentää Tsengin vahvuuksista sitä, että tämä ei pelatessaan ajattele mitään turhaa.

”Hän ei ajattele mitään (teknistä) pelatessaan. Teemme töitä Yanin valmistautumisen ja valmiuksien kanssa sekä harjoittelemme lihasmuistia. Emme yritä muuttaa hänen svingiään, vaan kehitämme hänen luontaisia taipumuksiaan”, Gilchrist painottaa Golf Digestin artikkelissa.

LPGA Championships on ollut vuosituhannen vaihteen jälkeen ulkomaalaispelaajattarien temmellyskenttää. Viimeisen 11 vuoden aikana vain yksi USA:n pelaaja, Cristie Kerr on yltänyt ykköseksi. Myös Kerr antoi voittovuonnaan 2010 jäätävän näytöksen, kakkonen jäi 12 lyönnin päähän. Tseng on Locust Hill Country Clubilla Pittsfordissa, New Yorkin lähistöllä niin suuri suosikki, että hänen jäämisensä kärkiviisikon ulkopuolelle olisi melkoinen yllätys.

Minnillä hyvä kenraaliharjoitus

Minea Blomqvist-Kakko oli viime vuotisen LPGA:n mediatilaisuuksien ilopilleri. Hän hankkiutui kahden kierroksen jälkeen kisassa aivan kärjen tuntumaan ja hauskuutti mediaa kertomalla perheensä ( Roope, Minni, Elmeri ”Elmo”) yhteyksistä Walt Disneyn hahmoihin sekä urheilusankaruuteen.

Media nauroi vedet silmissä ja rakensi Minnistä melkoisen suuria artikkeleita. Hauskanpito loppui viikonloppuna, Minnin vire katosi ja hän jäi lopulta jatkoonpäässeistä häntäpäähän. Euroopassa pelit sujuivat kesällä 2011 mainiosti, ansiolistalle merkittiin kolme top-5 sijoitusta.

USA:ssa menestys on kuitenkin antanut odottaa itseään loisteliaan vuoden 2008 jälkeen. Tuolloin Minni oli lyhyen jakson aikana kolmasti kahdeksan joukossa ( kolmas, viides ja kahdeksas). Kuluvalla kaudella jatkoonpääsyjä on kuudessa kisassa vain yksi. Viime vuonna paras sijoitus oli 32.s, ennen esikoispojan syntymää vuonna 2009 puolestaan 29:s.

Viikonloppuna pelatussa LPGA Tourin kisassa Minni pelasi kierrostulokset 80-68 ja putosi kahdella lyönnillä. Toisen kierroksen lukema oli päivän parhaita. Viheriöosumia oli 68 lyönnin kierroksella kuitenkin vain yhdeksän, joten lähipeli on ollut jäätävän tehokasta. LPGA Championshipiin Minea Blomqvist-Kakko lähtee ilman ulkoisia menestyspaineita. Jatkoonpääsy majorissa olisi näistä lähtökohdista jo hyvä suoritus.

”Minulla on ollut vaikeuksia saada draiveihin mittaa ja tarkkuutta. Pituuden puutteen johdosta pelini on tuottanut viimeisinä aikoina parempia tuloksia Euroopan puolella. Mutta ehdottomasti haluan kisailla LPGA Tourilla maailman terävin kärki osaamiseni mittarina”, Minni kertoi käydessään Suomessa toukokuun puolivälissä

Minea Blomqvist-Kakko kirjoittaa uusimmassa Golf Digestin kolumnissaan golfista ja olympialaisista ottaen vahvasti kantaa siihen, miten voimavaroja ja resursseja huippu-urheilijoiden menestyksen avittamiseksi pitäisi kohdistaa.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje