26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Millainen mies on tuore U.S. Open -voittaja Matt Fitzpatrick, ja mikä erikoisuus hänen pelaamisestaan löytyy?

Matt Fitzpatrick juhlimassa U.S. Openin voittoa yhdessä caddiensä Billy Fosterin kanssa. Kuva: Getty Images

Englantilaisen ensimmäistä major-voittoa ollaan osattu odottaa jo vuosien ajan.

Sheffieldistä kotoisin oleva Matt Fitzpatrick, 27, nousi golfmaailman tietoisuuteen vuonna 2013 voittamalla US Amateur Championshipin. Tuon voiton saattelemana hän nousi amatöörien maailmanlistalla ykköseksi ja sai pääsylipun seuraavalle vuodelle kolmeen majoriin.

Fitzpatrick osallistui 2014 DP World Tourin karsintoihin ja lunasti paikkansa kiertueelle sijoittumalla karsinnoissa 11:nneksi. Samana vuonna hän aloitti opinnot Northwesternin yliopistossa Illinoisissa, mutta jätti ne kesken jo syyslukukauden jälkeen.

Fitzpatrick tuli parikymppisenä heti ryminällä mukaan ”isojen poikien” peleihin. Ensimmäisellä täydellä DP World Tourin kaudella 2015 hän otti avausvoittonsa ammattilaisena muiden hyvien sijoitusten lisäksi. Sitä seurasi kaksi voittoa seuraavalla kaudella sekä Ryder Cup -edustus. Näin englantilainen sementoi asemansa DP World Tourin huippupelaajana.

Fitzpatrick on pelannut kaikissa majoreissa vuodesta 2016 lähtien. Tuon vuoden Mastersissa hän antoi ensimmäisen varoituksen vaarallisuudestaan majoreissa sijoittumalla seitsemänneksi. Todelliset huippusuoritukset majoreissa tuon jälkeen ovat silti kiertäneet Fitzpatrickia ennen tätä vuotta. Toukokuussa pelatussa PGA Championshipissa englantilainen oli jo kärkikahinoissa mukana, mutta ei onnistunut viimeisellä kierroksellaan aivan toivomallaan tavalla ja sijoittui viidenneksi kaksi lyöntiä voittaja Justin Thomasille jääneenä.

U.S. Openin voitto on Fitzpatrickille kahdeksas pääkiertueilla. Erityisesti hän on viihtynyt Sveitsin Crans Montanassa pelattavassa Omegan European Mastersissa, jossa hän on voittanut kahdesti. Niin ikään kaksi voittoa on napsahtanut plakkariin Dubain DP World Tourin finaalikisasta.

Moni puttaa vastaotteella, mutta harva chippaa. Matt Fitzpatrick kuitenkin lyö kaikki lyhyet lähipelilyönnit vastaotteella. Kuva: Getty Images.

Fitzpatrickin pelillisistä ominaisuuksista voidaan nostaa esiin ennen muuta puttaaminen. Monissa puttitilastoissa Fitzpatrick on ollut viime vuosina parhaiden joukossa. Tältä kaudelta yksi tilasto PGA Tourilta on täysin käsittämätön. Fitzpatrick ei ole missanut yhtäkään puttia alle kolmesta jalasta (0,91 metristä)! Tältä matkalta hänelle on tilastoitu 338 puttia ja hän on luonnollisesti tämän tilaston ykkönen.

Englantilaisen akilleen kantapäänä on pidetty draivien pituuksia. Vielä kaudella 2020 hän jäi DP World Tourilla lähes 15 metriä kiertueen keskiarvosta. Tällä kaudella PGA Tourilla hän on jo lähes kiertueen keskiarvon pituuksissa, joten ruutia on alkanut löytymään. Ja koska kaikki ei ole golfissa pituudesta kiinni, niin draivien tarkkuudessa Fitzpatrick on ollut kiertueilla parhaimmistoa. Avausten strokes gained -tilastossa hän on tällä hetkellä PGA Tourilla seitsemäs.

Ensimmäisestä täydestä DP World Tourin kaudesta lähtien (2015) Fitzpatrick on ollut kiertueen rankingissa neljä kertaa top-6:ssa. Heikoinkin pistelistan sijoitus on 24. Kaudella 2020 hän oli listan toinen.

Golfromantikot saivat tuoreimmasta voitosta lisää kierroksia koneisiinsa, sillä yhdeksän vuoden takainen US Amateurin voitto tuli samaisella Brooklinen The Country Clubilla. Fitzpatrickin lisäksi samaan suoritukseen miehissä on yltänyt vain golflegenda Jack Nicklaus. Hänen voittonsa tulivat Pebble Beachilla. Juli Inkster on voittanut saman tuplan naisten puolella kenttänään Prairie Dunes Kansasissa. Kaikkiaan kolmetoista pelaajaa on voittanut US Amateurin ja U.S. Openin, Fitzpatrick on ensimmäinen tässä onnistunut ei-yhdysvaltalainen pelaaja.

Viimeiset pari kautta Fitzpatrick on pelannut enimmäkseen PGA Tourilla. Maailmanlistalla hän keikkui pidempään 20 sijan tuntumassa. Major-voitto nosti hänet ensimmäistä kertaa top-10:een juuri kymmenenneksi. Käytännössä hän siis pääsee valitsemaan missä kilpailuissa pelata ja kummalla kiertueella.

Huomionarvoinen knoppi Fitzpatrickin U.S. Open -voitossa on, että hän löi 17 griiniosumaa finaalikierroksella. Viimeisen 30 vuoden aikana samaan on pystynyt vain kaksi major-voittajaa, Nick Faldo Mastersissa 1996 ja Brooks Koepka viisi vuotta sitten U.S. Openissa.

Vakuuttavan amatööriuran jälkeen Fitzpatrick on ollut ammattilaiskahinoissa käytännössä välittömästi varteenotettava voittajakandidaatti. Jättiyllätys hänen major-voittonsa ei ollut, ennemminkin sitä on osattu odottaa jo jonkun aikaa. Fitzpatrick ei kerää klikkiotsikoita vaatimattomana persoonana, joten hän on saattanut jäädä etäiseksi pelaajaksi golfia seuraaville. Pelitaidot hänellä on ollut olemassa pitkän aikaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

    Golf-Mörtsjöön says:

    Tuli kyllä yllättävä voittaja. Voittoon tarvitaan tahtoa murhata vastustaja, kuten tigerilla ja faldolla oli. Ei tämmösillä fitzerpatrickeilla ja dannywilleteillä sitä ole ja he painuvat unholaan. Patrick reedit yms osaa kohdella vastustajaa sillä armottomuudella kuten pitääkin kun on kyseessä kilpailu jonka vuoksi uhraa leijonanosan elämästään.

    periferia says:

    Voittaja oli odotettu ja voitto oli myös ansaittu ja sen jokainen kanssapelaaja myös aidosti hyväksyy. On kyllä ”golf-mörtöllä” erikoinen kommentti. Onneksi golf on urheilulaji ja paras pelaaja voitti nyt ja voittaa myös seuraavan kisan. Fitzpatrickilla on kaikki mitä major-voittajalta vaaditaan ja hän ansaitsi voiton. Voittoja tulee hänelle lisää, mahdollisesti myös majoreita.

    On aivan erikseen missikisat ja show-kisat, joissa rahat ja palkinnot jaetaan tyylipisteillä tms. Siitä yrittää suurta bisnestä tehdä nyt muuan Greg Norman. Mutta sillä taas ei ole kovinkaan paljoa tekemistä urheilun tai oikeudenmukaisuuden kanssa.