16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Korhosen jatkopaikka kauden rahakkaassa avauskisassa sinettiä vaille valmis

Getty Images

Mikko Korhonen on tehnyt 29 pelaamansa reiän aikana vain yhden bogin. Hän jakaa kuudetta sijaa vain lyönnin päässä toisesta sijasta.

Golfin European Tour -kauden avauskisan toinen kierros Abu Dhabissa jouduttiin jättämään perjantaina kesken pimeyden laskeuduttua. Keskeytyshetkellä Mikko Korhonen oli pelannut kierroksestaan 11 reikää kolme alle parin.

Korhonen jakaa yhteistuloksella -6 kisassa kuudetta sijaa. Kisan karsintaraja on toisen kierroksen ollessa kesken tuloksessa par, joten Korhonen pääsee suurella todennäköisyydellä pelaamaan täydet neljä kierrosta kilpailussa, joka lukeutuu kauden suurimpiin ja rahakkaimpiin. Palkintorahaa on jaossa peräti 6,6 miljoonaa euroa.

”Joku laittoi valot pois. Ihan hyvää vääntöä, tiukka tuuli oli tänään. Huomenna jatketaan auringon noustua”, Korhonen viestitti lyhyesti kierroksensa jälkeen.

Korhonen teki 11 pelaamansa reiän aikana neljä birdieä ja yhden bogin. Hän viimeisteli birdiet kaikille pelaamilleen par-viitosille.

Tuloksessa -6 on kaikkiaan kymmenen pelaajaa. Jaettu kakkossija on vain lyönnin päässä. Joukon kärjessä tuloksella -12 viilettävään Tyrrell Hattoniin on jo enemmän matkaa. Hatton on pelannut toisesta kierroksestaan 13 reikää.

Lauantaina luvassa on aikainen herätys ja pitkä työpäivä, sillä kilpailua jatketaan kello 5.30 Suomen aikaa eli kello 7.30 paikallista aikaa.

Lue seuraavaksi: Samooja taistelee karsintarajan tuntumassa – Välimäki juuttui häntäpäähän

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje