16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Mikko Korhoselle avautuu iso mahdollisuus PGA Championshipissa

Uran ensimmäinen major on myös debyyttikisa USA:ssa.

Mikko Korhosen saama kutsu kauden neljänteen majoriin hänen noustuaan maailmanlistan sadan joukkoon (98.) maanantaina on PGA Championshipin järjestäjen yleisesti käyttämä tapa täyttää osallistujalista 156:n pelaajan kokoiseksi.

Edelliskaudella vastaavan erikoiskutsun sai 41 pelaajaa, näistä suuri osa oltuaan maailmanlistalla sadan joukossa. Virallista kategoriaa top-100 pelaajien kutsumiseksi PGA Championshipiin ei tälläkään kaudella kuitenkaan ole.

Mikko Korhoselle majoriin pääsy on uran ehdoton kohokohta. European Tourilla hän on päässyt tämän ja edellisen kauden aikana pelaamaan kahdeksan kertaa Rolex Seriesin kisoissa, jotka erottuvat tavallisista kisoista lähinnä muhkean palkintosummansa (7 milj.dollaria) johdosta.

Korhonen on päässyt näissä kolmasti jatkoon, paras sijoitus on 15. BMW Championshipissa.

Jordan Smith käytti mahdollisuutensa

Useimmat eurooppalaispelaajat aloittavat majorien pelaamisen The Openista. Korhosen portti aukeaa kuitenkin PGA Championshipissa, The Openin tai US Openin karsintoihin hän ei ole koskaan osallistunut, eikä näihin ole paikka auennut myöskään ET:n isojen kisojen kärkisijoituksilla.

USA:ssa Korhonen ei ole myöskään pelannut PGA Tourin kisoja. Floridassa hän on kuitenkin käynyt useasti leireilemässä talvikausien aikana.

Uran ensimmäinen major tuotti Jordan Smithille sensaatiomaisesti yhdeksännen sijan kauden 2017 PGA Championshipissa.
Kuva Getty Images.

Debytanttinakin PGA Championshipissa voi menestyä, tästä antoi oivan näytön edelliskaudella Englannin JordanSmith. Hän sai kutsun vasta voitettuaan viikkoa The Openin jälkeen pelatun Porsche European Openin, joka nosti Smithin ensimmäistä kertaa hänen urallaan sadan joukkoon (82:s).

PGA Championshipissa Smith ei ujostellut, loistava viimeinen kierros oikeutti hänet yhdeksänneksi uran ensimmäisessä majorissa.

Kauden neljäs major avaa Mikko Korhoselle kisakokemuksena aivan uuden maailman, mutta myös mahdollisuuden kivuta otsikoihin, mikäli peli kantaa kärkimiesten tahtiin.

Paikan vuoden 2019 PGA Championshipiin voi varmistaa sijoittumalla tulevassa majorissa 15:n joukkoon.

Majorit nostivat Minea Blomqvist-Kakon ja Mikko Ilosen otsikoihin

Minea Blomqvist-Kakko (15) ja Mikko Korhonen (14) ovat suomalaisista omilla luvuillaan pelattujen majorien määrässä.

Blomqvist-Kakko loisti ensimmäisessä British Openissa. Kahdeksas sija ja silloinen majorien ennätys, 62 lyöntiä, olivat sensaatiomainen piristysruiske suomalaiselle huippugolfille.

Minni Blomqvist-Kakko on kisatauolla, perheen toinen lapsi syntyy elokuun lopulla.
Kuva: Tristan Jones/LET

Seitsemän British Openin lisäksi Minni on päässyt mukaan kaikkiin USA:ssa pelattaviin majoreihin hätyytellen kärkisijoja pariin otteeseen ennen viimeistä kierrosta ja päätösreikiä.

Mikko Ilosen uran paras sijoitus majoreissa osuu PGA Championshipiin 2014, jolloin hän oli jopa voittotaistossa vielä viimeisellä ysillä sijoittuen seitsemänneksi. The Openissa 21-vuotias Ilonen oli heinäkuussa 2001 yhdeksäs, viisi vuotta myöhemmin 16.

Naisista major-kokemusta suomalaispelaajista Blomqvist-Kakon lisäksi British Openin kautta on  ainakin UrsulaWikströmillä, Noora Komulaisella, Riikka Hakkaraisella sekä Jenni Kuosalla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje