26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Korhonen kypsyi koronan kanssa stressaamiseen ja vetäytyi seuraavista ET-kisoista

Getty Images

Jatkuva epävarmuus uuvutti Korhosen, vaikka hän puhkuu pelihaluja viime vuoden jäljiltä.

Mikko Korhonen on päättänyt, ettei hän pelaa Qatarin ja Kenian European Tour -kisoissa. Qatar Masters pelataan ensi viikolla 11.–14. maaliskuuta. Sitä seuraavilla viikoilla ohjelmassa on kaksi kilpailua Keniassa.

”Vetäydyin Qatarin ja Kenian kisoista juuri, en lähde kehiin. Syy on tämä tilanne koronan kanssa ja jatkuva epätietoisuus kaikesta mitä tapahtuu – ei vaan jaksanut enää”, Korhonen kertoo.

”Viisumia odottelin kotona, se ei ollut kunnossa vielä kymmenen tuntia ennen kun olisi pitänyt lähteä lentämään. Siinä vaiheessa kotona hikoillessani tajusin, etten tarvitse tätä enkä halua elää näin. Liian stressaavaa. Siirretään katseet seuraaviin kisoihin”, hän jatkoi.

Korhonen on pelannut kuluvalla kaudella kolme kilpailua erinomaisin tuloksin. Hän oli Abu Dhabissa 15:s, Dubaissa 35:s ja Saudi-Arabiassa 33:s. Viime kaudella Korhonen kilpaili harvakseltaan covid-19 -pandemiasta johtuen.

Hän kertoi Golfpisteen podcastin vieraana hiljattain, että motivaatio harjoittelemiseen ja kilpailemiseen on ollut erittäin hyvä. Pandemia kuitenkin tekee urheilijoiden matkustamisesta ja elämästä kiertueen kisakuplassa stressaavaa ja kuluttavaa.

Seuraavan kerran Korhonen pelaa Euroopan kiertueella todennäköisesti huhtikuun jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin ohjelmassa on kaksi kisaa Kanariansaarilla. Sitä ennen pelataan WGC Match Play ja The Masters -turnaukset, joihin Korhosella ei ole osallistumisoikeutta.

Kuuntele Mikko Korhosen pitkä haastattelu Golfpiste podcastin vieraana.

Golfpiste Podcast · #107 – Mikko Korhonen syttyy kilpailemisesta, mutta ei ole immuuni jännitykselle

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje